ʵ

Uutiset

Torkkumiskapseleita ja energiansäästöä - tervetuloa mukaan!

Hyvinvointia kestävällä kampuksella -tapahtuma kokoaa yhteen kampuksen keskeiset teemat kestävästä kehityksestä ja kaikkien kampuksen käyttäjien hyvinvoinnista A Gridiin maaliskuussa. Ilmoittaudu 12.3. mennessä.
Aalto University_question mark in the snow
Kuva: Anni Kääriä / Aalto-yliopisto

Tervetuloa mukaan jo perinteiseen, Kestävän kampuksen tiimin järjestämään Earth Hour -viikon tapahtumaan 22.3.2023. Tänä vuonna teemana on hyvinvointia kestävällä kampuksella.

Tapahtuman ohjelmassa muun muassa kampuksen energiansäästötoimien esittelyä sekä jo saavutettuja tuloksia sekä katsaus Aalto-yliopiston hiilineutraaliustiekarttaan. Lisäksi päästään ennakkokurkistamaan Otaniemen uutta hyvinvointireittiä, kuulemaan miten torkkumiskapselit liittyvät kampuksen lähitulevaisuuden kehitykseen ja käymään yhteistä keskustelua hyvinvoinnin merkityksestä ja kehittämisestä yliopistoympäristössä.

Tapahtuma on suunnattu kaikille Aalto-yhteisössä. Tarjolla on aamupalaa, hävikin vähentämiseksi 

Samalla viikolla järjestetään lisäksi kierrätyspiste, johon voit tuoda joko toisille kierrätettäväksi tai tekstiilijätteenä uudelleenkäytettäväksi vanhat vaatteesi, kännyköiden kierrätyspisteeseen vanhat puhelimet sekä pienet SER-jätteet. Tarkemmat tiedot kierrätyspisteestä uutisoidaan lähempänä sen toteutusajankohtaa.

Earth Hour

Aalto-yliopisto osallistuu jälleen kansainväliseen, WWF:n järjestämään Earth Hour -tapahtumaan lauantaina 25.3. sammuttamalla valot tunniksi muutamista kampuksen rakennuksista. Kannustamme myös koko yhteisöä yhteiseen valomerkkiin ilmaston puolesta. Lue lisää .

Lue lisää tapahtumasta ja Kestävän kampuksen tiimistä

Aalto University campus in winter, photo by Anni Kääriä

Hyvinvointia kestävällä kampuksella -tapahtuma

Tervetuloa jo perinteiseen Earth Hour -viikon Kestävä kampus -tapahtumaan 22.3.2023.

Tapahtumat
Aalto Lush Greenery

Kestävä kampus -tiimi

Aalto-yhteisön eri toimintojen edustajista koostuvan Kestävä kampus -tiimin päätehtävänä on edistää kampuksen kestävää kehitystä niin ekologisen, sosiaalisen kuin taloudellisen vastuun näkökulmista.

Kestävä kehitys
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Erkki ja Kaija Rautiainen
Yliopisto Julkaistu:

”Työuramme ovat olleet antoisat, ja haluamme auttaa nuoria eteenpäin”

Erkki ja Kaija Rautiainen päättivät tukea tuotantotalouden ja tekstiilisuunnittelun opetusta ja tutkimusta nimikkorahastolla.
Aalto Startup Center x A Grid Demo Day 2026
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Liity mukaan Demo Day 2026 -tapahtumaan A Gridissä

4. maaliskuuta kannattaa suunnata A Gridiin, sillä silloin järjestetään Aalto Startup Center x A Grid Demo Day.
Vasemmalla kirkas gradientti sateenkaaren väreissä. Oikealla kiharatukkainen henkilö, jolla on kaulakoru ja tumma vaatetus.
Yliopisto Julkaistu:

Anne Lähteenmäki uskoo, että pienikin hyväksyvä ele rakentaa luottamusta

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun radioastronomian professori Anne Lähteenmäki kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.
Kolme ihmistä keskustelemassa pöydän ääressä kannettavien tietokoneiden kanssa. Teksti: Visiting Professorships at TU Graz, 1.10.2026 - 31.1.2027.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae vierailevaksi professoriksi TU Graz:iin

Unite!-yliopistoallianssiin kuuluva TU Graz Itävallassa kutsuu kokeneita post doc -tutkijoita hakemaan kahta täysin rahoitettua vierailijaprofessuuria. Hakuaika päättyy 20.2.2026, ja tehtävät alkavat 1.10.2026.