ʵ

Uutiset

Tutkijat selvittivät ensimmäistä kertaa, mikä vangitsee katseen mobiilisovelluksissa

”Kun kaikki on suunniteltu erottumaan, mikään ei erotu”, tiivistää Aalto-yliopiston tutkija. Kirkkaat värit eivät saaneet käyttäjien huomiota; kuvakkeissa ja tunnuksissa vetosivat niiden tekstielementit.

Animaatio: Marianne Lenoir / Aalto-yliopisto

Huomion kiinnittäminen ei mobiilisovelluksessa onnistu samoilla visuaalisilla keinoilla kuin tietokoneen ruudulla. Tämä käy ilmi Aalto-yliopiston osana kansainvälistä yhteistyötä tekemästä tutkimuksesta, joka perustuu laajaan Android- ja Apple IOS -laitteiden käyttäjien silmänliikkeistä kerättyyn dataan. Kyseessä on ensimmäinen juuri mobiilisovellusten visuaalisiin elementteihin keskittyvä empiirinen tutkimus.

”Sovellukset näyttävät puhelimessa erilaisilta kuin tietokoneen ruudulla: näyttö on pienempi, eikä siihen siten mahdu yhtä paljon elementtejä. Lisäksi mobiililaitteita katsotaan vertikaalisesti, pystyasennossa, ei horisontaalisesti. Tähän saakka on kuitenkin ollut epäselvää, miten nämä tekijät vaikuttavat tapaan, jolla sovellukset kiinnittävät huomiomme”, selittää Aalto-yliopiston professori Antti Oulasvirta.   

Tutkijat seurasivat 30 koehenkilön silmänliikkeitä näiden katsellessa mobiilisovelluksista otettuja näyttökuvia. Tähän asti on uskottu, että katse kiinnittyy ensin suurikokoisiin ja värikkäisiin elementteihin ja jää myös niiden pariin pidemmäksi aikaa. Aiemmissa tutkimuksissa on myös päätelty, että luontokuvien. kuten maisemien, kohdalla katse kiinnittyy näytön keskiosaan ja liikkuu näytöllä pikemminkin sivusta sivuun kuin ylhäältä alas.

Tutkimus osoitti, etteivät oletukset pidä mobiilisovellusten kanssa paikkaansa.

”Yllättäen kirkkaat värit eivät vaikuttaneet siihen, miten käyttäjien katse kiinnittyi sovellusten yksityiskohtiin. Yksi syy voi olla, että mobiililaitteen käyttöliittymä itsessään on täynnä välkkyviä ja värikkäitä elementtejä, joista mikä tahansa voi kiinnittää huomiomme. Kun kaikki on suunniteltu erottumaan, käy niin, että mikään ei erotu”, kertoo tutkijatohtori Luis Leiva.

Screenshot of a mobile app
Punaisella merkitty alue sai eniten käyttäjän huomiota.

Teksti ja kasvot kiinnostavat

Tietoa hakevan käyttäjän katse kiinnittyi yleensä ensin puhelimen ruudun vasempaan yläkulmaan. Tutkijat havaitsivat myös, että ensimmäisellä kerralla käyttäjät keskittyivät kuvakkeiden, tunnusten ja logojen tekstielementteihin. Myös kasvot herättivät tarkkaavaisuuden, mutta jos niiden yhteydessä oli tekstiä, katse kohdistui kuitenkin enemmän tekstin suuntaan.   

”Monet tekijät vaikuttavat siihen, mihin visuaalinen huomiomme kiinnittyy. Valokuvissa näitä ovat värit, rajat, kuviot ja liike. Kun kyse on visuaaliseen käyttöön suunnitellusta sisällöstä, kuten graafisista käyttöliittymistä, muotoilulla on merkitystä”, sanoo tekniikan tohtori Hamed Tavakoli, joka myös kuului Aalto-yliopiston tutkimusryhmään.

Tutkimus toteutettiin kansainvälisenä yhteistyönä, johon osallistuivat muun muassa IIT Goa (Intia), Yıldızin teknillinen korkeakoulu (Turkki) ja Huawei Technologies (Kiina). Tutkimusryhmä esittelee tuloksiaan 6. lokakuuta 2020 MobileHCI’20-konferenssissa, joka on ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutuksen alan mobiililaitteita ja -palveluita käsittelevä lippulaivakonferenssi.

Linkki verkkosivuille

Linkki julkaisuun

More information

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
Deepika Yadav in the Computer science building in Otaniemi. Photo: Matti Ahlgren.
Nimitykset Julkaistu:

Deepika Yadav hyödyntää teknologiaa naisten terveyden parantamiseksi

Deepika Yadav aloitti äskettäin apulaisprofessorina Aalto-yliopiston tietotekniikan laitoksella. Hän erikoistuu ihmisen ja tietokoneen väliseen vuorovaikutukseen (HCI) sekä vuorovaikutussuunnitteluun terveyden ja hyvinvoinnin alalla.