Upealta tuntuu!” - Jaakko Kahilaniemelle ING Unseen Talent Award
Aallosta kesällä 2018 valmistunut valokuvaaja oli ensimmäinen suomalainen kilpailuun kutsuttu kuvaaja. Kahilaniemi (s. 1989) kertoo voiton tulleen hänelle yllätyksenä. Palkintosumma on 10 000 euroa. “Fiilis oli uskomaton, tuntui todella epätodelliselta voittaa pääpalkinto. Tärisin kun nousin vastaanottamaan palkintoa valokuvaajien räiskiessä kuvia. Nyt kun voitosta on kulunut vajaa viikko, alan vasta ymmärtää mistä oikein on kyse.”
“On upeaa saada tällainen tunnustus, varsinkin kun aiheeni on laaja, kompleksinen ja vaikeasti avattava: ihmisen suhde omaan ympäristöönsä ja ilmastonmuutokseen. Lähestymistapani oli erittäin hienovarainen ja kokeellinen, joten arvostan suuresti, että tuomaristo ymmärsi nopealla aikataululla toteuttamani neljän valokuvallisen teoksen kokonaisuuden”, Kahilaniemi kertoo.
Tekeillä myös veistosnäyttely
"Meihin teki vaikutuksen teos, joka hyvin kuvaa ihmisen monimutkaista suhdetta luontoon. Teos käsittelee yhtä aikamme tärkeimmistä teemoista. Nature Like Capital -teos on monikerroksinen, siinä on vaikutteita ympäristötaiteen perinteestä ja se tutkii valokuvauksen erilaisia muotoja henkilökohtaisen tarinan näkökulmasta”, tuomaristo perusteli valintaansa.
ING Unseen Talent Award nostaa esiin poikkeuksellisia eurooppalaisia valokuvaajia, ja tarjoaa heille kansainvälisen foorumin esitellä töitään. Kahilaniemen lisäksi finalisteja olivat yleisön palkinnon saanut Alexey Shlyk&Բ;(ղ-ձää),&Բ;Dávid Biró (Unkari), Pauline Niks (Hollanti) ja Eva O'Leary (Irlanti).
Kuvaaja työstää parhaillaan veistosnäyttelyä, joka avautuu 19. lokakuuta Tampereen taiteilijaseuran näyttelytilassa Mältinrannan Galleriassa. Kyseessä on Kahilaniemen ensimmäinen yksityisveistosnäyttelynsä, johon ei tule lainkaan valokuvia, vaan ainoastaan veistosinstallaatioita. Näyttelyn jälkeen hän jatkaa voittoisan valokuvakokonaisuuden työstämistä.
“Työskentely vaatii pitkäjänteistä ja hienotunteista lähestymistä, koska en halua töistä alleviivaavia ja saarnaavia. Salaisuudet ja outoudet, uudet visuaaliset lähestymistavat ovat se tapa, jolla teemoja käsittelen.”
Lue lisää uutisia
Tanja Kallio on saanut Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon
Tanja Kallio on saanut Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon
Yasmin Najjarin lyhytelokuva TJ28 on valittu Cannesin La Cinef -sarjaan
Aalto-yliopistolla on toista vuotta perättäin lyhytelokuva Cannesin opiskelijaelokuvasarjassa.
Professori Johannes M. Arend Aallon akustiikan laboratoriosta sai Lothar-Cremer-palkinnon
Professori Johannes M. Arend palkittiin innovatiivisesta ja uraauurtavasta työstään binauraalisen teknologian ja virtuaaliakustiikan aloilla.