Uusi blogisarja: Creativity Unfolded
Tulevaisuudessa tullaan tarvitsemaan yhä enemmän ongelmanratkaisukykyä, kriittistä ajattelua ja yllättäviä näkökulmia maailmaan. Tämä tarkoittaa, että luovuuden merkitys kasvaa ja siitä tulee tulevaisuuden tärkein taito.
Aalto-yliopisto on luova ammattilaisten yhteisö. Haluamme kertoa kaikesta siitä hienosta ja inspiroivasta työstä, jota täällä tehdään ja saada viesti läpi myös Aalto-yhteisön ulkopuolella. Siksi olemme perustaneet uuden blogisarjan Creativity Unfolded, jossa käsitellään luovuuteen tavalla tai toisella liittyviä aiheita: designia, teknologiaa, eri medioita, arkkitehtuuria, elokuvaa, pelejä, taideteoriaa jne.
Blogia julkaistaan Medium-blogialustalla, jolla on yli 60 miljoonaa lukijaa kuukausittain. Mediumin yleisö on erityisen kiinnostunut teknologiasta, designista, jatkuvasta oppimisesta, yrittäjyydestä, startupeista ja kulttuurin eri muodoista — aiheista, joihin meillä Aallossa on paljon annettavaa. Mediumin kautta aiheet voivat saada kansainvälistä lukijakuntaa, joka laajentaa aalto.fi-sivuston yleisöä.
Lue ja seuraa blogia sekä osallistu keskusteluun (blogi julkaistaan ainoastaan englanniksi):
Jos haluat sarjaan oman kirjoituksen, ota yhteyttä Sini Koskimieheen sini.koskimies@aalto.fi
Lue lisää uutisia
Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta
Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Positiivinen viestintä ja improvisaatio auttavat kehittämään opiskelijoiden viestintätaitoja työelämän tarpeisiin
Kauppakorkeakoulu uudisti pakollisen ensimmäisen vuoden viestintäkurssinsa.
Talotekniikka murroksessa: data, vastuullisuus ja uudet liiketoimintamallit muuttavat alaa
Talotekniikka on nopeasti kehittyvä kokonaisuus, jossa yhdistyvät energia, data, käyttäjäkokemus ja liiketoimintamallit. Vuoden 2025 Talotekniikka 2030 -visiomittaus kertoo lukuina alan kehityksestä ja muutoksen vauhdista.