ʵ

Uutiset

Uusi menetelmä ennustaa, miten liikkuva jää koettelee vuosisatojen aikana siltoja ja tuulivoimaloita

Aalto-yliopiston tutkijoiden kehittämillä simulaatioilla voidaan arvioida arktisen jään synnyttämää kuormitusta tulevaisuuden jääolosuhteissa.
Ice rubbling
Esimerkki jäälohkaremuodostelmasta Pohjanlahdella. Kuva: Janne Ranta / Aalto-yliopisto

Arktisten vesien olosuhteet ovat maailman ankarimpia. Voimakkaat tuulet ja virrat työntävät jäätä voimalla pitkiäkin matkoja synnyttäen jopa kymmenien metrien korkuisia harjanteita. Samaan aikaan maapallon lämpeneminen ja ihmisten lisääntynyt läsnäolo ovat tuoneet uusia paineita pohjoisille alueille.

Jäiden rakenteille aiheuttamien pitkäaikaisten vaikutusten taustalla olevat mekanismit tunnetaan kuitenkin huonosti. Nyt Aalto-yliopiston tutkijat ovat kehittäneet menetelmiä, joiden avulla voidaan arvioida raskaiden jääkuormien vaikutusta siltojen ja tuulivoimaloiden kaltaisiin rakenteisiin.

”Merijään murtuminen on prosessi, jossa tuulten tai virtojen kuljettama jää murtuu merirakenteita vasten ja aiheuttaa rakenteille jääkuormia”, kertoo professori Jukka Tuhkuri.

”Prosessi on erittäin herkkä, jopa kaoottinen, minkä vuoksi systemaattisen analyysin tekeminen kentällä tehtyjen mittausten perusteella on uskomattoman haastavaa.”

Turvallisten merirakenteiden suunnittelussa on oleellista, että kykenemme ennustamaan jääkuormia.

Arttu Polojärvi

Erilaisten skenaarioiden ja vaikutusten pitkän aikavälin ennustamisessa tutkijaryhmä käyttää edistyneitä numeerisia kokeita eli tietokonesimulaatioita. Niiden avulla voidaan kartoittaa, miten mikrotason muutokset jää-rakennevuorovaikutusprosessissa vaikuttavat jään murtumisen eri osa-alueisiin.

”Numeeristen kokeiden avulla voimme todella ennustaa, mitä jääkuormitustilanteissa tapahtuu, koska simulaatiossa voimme hallita kaikkia mukana olevia tekijöitä. Oikean merijään osalta meillä ei koskaan ole tätä mahdollisuutta”, kertoo apulaisprofessori Arttu Polojärvi.

Tarkkojen simulaatioiden ansiosta tutkijat ovat saaneet täysin uutta tietoa prosessin taustalla olevasta mekaniikasta.

”Simulaatioiden avulla olemme havainneet, että jään paksuus on selkeästi tärkein rakenteisiin vaikuttava tekijä. Toisena tulee puristuslujuus, ja voimme melkein unohtaa kaiken muun, mikä on ristiriidassa alan vakiintuneen ajattelun kanssa”, sanoo Tuhkuri.

Ice rubbling 2
Kuva: Janne Ranta / Aalto-yliopisto

Maapallon lämpenemisen vuoksi arktinen jää ohenee, myrskyistä tulee rajumpia ja jää liikkuu entistä enemmän. Samaan aikaan arktisten alueiden teollisuus ja matkailuala kasvavat, mikä tuo mukanaan uusia riskejä niin ihmisille kuin ympäristöllekin.

”Emme pysty ennustamaan jääkuormia tulevaisuuden jääolosuhteissa tällä hetkellä käytettävissämme olevan kenttätiedon avulla. Meillä tulee edelleen olemaan vahvaa ja paksua jäätä, mutta toisaalta muuttuvat sääolosuhteet ja lisääntyvät myrskyt voivat liikuttaa yhä enemmän myös ohutta jäätä”, kertoo Polojärvi.

”Turvallisten ja ympäristön kannalta optimoitujen merirakenteiden suunnittelussa on oleellista, että kykenemme ennustamaan jääkuormia tulevaisuuden jääolosuhteissa.”

Ryhmä esittelee tutkimuksensa tuloksia 7. kesäkuuta Aalto-yliopistossa järjestettävässä johtavien jäätutkijoiden IUTAM symposium on physics and mechanics of sea ice -konferenssissa.

Kysymyksiä ja vastauksia

äپٴDz

Jukka Tuhkuri
professori, lujuusoppi, Aalto-yliopisto
puh. 050 5680036
jukka.tuhkuri@aalto.fi

Arttu Polojärvi
apulaisprofessori, jäämekaniikka, Aalto-yliopisto
puh. 050 430 1682
arttu.polojarvi@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö seisoo kirjastossa, yllään vaaleanharmaa poolopaita ja huivi. Taustalla näkyy kirjahyllyjä ja kattovaloja.
Opinnot Julkaistu:

Jill Laurén valitsi tuotantotalouden, koska halusi pitää mahdollisimman monta ovea avoinna

Opinnot yhdistävät luonnontieteitä ja yhteiskuntatieteitä, ja eniten Laurén on oppinut projekteista, joissa ratkotaan oikeiden yritysten aitoja haasteita ja joissa teoriaosaamista pitää osata soveltaa.
Henkilö, jolla on vaaleanpunainen villapaita ja kaulakoru, seisoo sisätiloissa, taustalla sumeat valot.
Opinnot Julkaistu:

Fanny Koskinen valitsi rakennustekniikan poissulkumenetelmällä

Kiinnostuksen kohde luonnontieteet yhdistyy opinnoissa sopivasti teoriaan ja käytäntöön. Opiskelijan elämään kuuluvat myös oman alan työ ja aktiivinen rooli Aallon ruotsinkielisten opiskelijoiden järjestössä.
Orcid
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ottaa käyttöön ORCID Researcher Connect -palvelun

Aalto-yliopisto on ottamassa käyttöön ORCIDin Researcher Connect -palvelun, joka helpottaa tiedonsiirtoa tutkijoiden ORCID-profiilien ja yliopiston tutkimustietojärjestelmän, ACRISin välillä.
Eden Telila kuvattuna laskettelurinteessä
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelija Eden Telilan diplomityö kartutti Rambollin geoteknistä työkalupakkia

Eden Telila ratkaisi diplomityöllään Rambollia vaivanneen geotekniikan ongelman.