Uutuusteos Kauneuden paino kertoo, kuinka kankaasta syntyy taidetta
Näyttämöpuku on tietoisesti rakennettu puku, joka kehystää kantajansa identiteetin, vahvistaa esityksen sisältöä ja luo illuusiota. Teos esittelee pukusuunnittelun moderneja työtapoja ja tekniikoita, joilla voi toteuttaa uniikkikankaita, niin kankaanpainannan kuin värjäyksenkin avulla.
Kauneuden paino on pukusuunnittelija Pasi Räbinän taidonnäyte. Yli kolmikymmenvuotisen uransa aikana hän on kehittänyt tekniikoita ja luonut mielikuvituksellisia näyttämöpukuja niin eri teattereissa kuin itsenäisenä tekstiilitaiteilijana. Nykyään hän on Oulun kaupunginteatterin pukusuunnittelija. Vuoden 2019 Illuusio-palkinto myönnettiin hänelle ansiokkaasta toiminnasta alansa kehittäjänä.
Teos on sekä suomeksi että englanniksi. Muita kirjoittajia ovat: Heta Haanperä, Sofia Pantouvaki, Maija Pellonpää-Forss ja Joanna Weckman
Kauneuden paino on kirja kaikille pukusuunnittelusta ja teatterimaailmasta kiinnostuneille. Inspiroidu pukusuunnittelijan monipuolisesta paletista ja lue, kuinka kankaasta syntyy taidetta ja rooliasuja.
Lue lisää uutisia
Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta
Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Sadan tutkimuksen uudelleenanalyysi paljastaa: johtopäätökset riippuvat paljolti tekijästä
Yli 450 riippumatonta tutkijaa eri puolilta maailmaa teki uudelleenanalyyseja sadasta sosiaali- ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen aineistosta. Selvisi, että tieteelliset johtopäätökset voivat muuttua merkittävästi riippuen siitä, kuka analyysin tekee.
Aalto-yliopiston taide ja muotoilu on maailman yhdeksänneksi paras
Kaikkiaan viisi Aallon alaa ylsi sadan parhaan joukkoon arvostetussa QS-vertailussa.