ʵ

Uutiset

Väitöskirjapalkinnot 2016 Enrico Glereanille, Miika Aittalalle ja Jonne Koskelle

Perustieteiden korkeakoulun parhaat väitöskirjat palkittiin tohtoriopiskelijoiden perinteisessä Get together -tapaamisessa.
Väitöskirjastaan palkittu tutkijatohtori Enrico Glerean puhui tohtorikoulutettaville 16. maaliskuuta pidetyssä tilaisuudessa.

Palkinnonsaajista päätti korkeakoulun tohtorinkoulutusneuvosto laitosten esitysten perusteella.

”Vuonna 2016 perustieteiden korkeakoulusta valmistui 83 tekniikan tohtoria, ja voin ylpeänä todeta, että väitöskirjojen taso oli jälleen erittäin korkea”, sanoo palkinnot jakanut tohtorinkoulutusneuvoston puheenjohtaja, professori Tapio Lokki.

”Erinomaista on myös se, että Aalto-yliopiston tekniikan aloilla tohtoreiden työllisyystilanne on erittäin hyvä, sillä käytännössä kaikki työllistyvät. Perustieteiden korkeakoulussa olemme seuranneet työllistymistä viimeiset kolme vuotta ja julkisuudessa esillä ollut tohtorityöttömyys ei todellakaan koske tekniikan tohtoreita”, Lokki iloitsee.

Vuoden 2016 parhaina väitöskirjoina palkittiin seuraavat:
 

Enrico Glerean:

Tohtori Glerean tutkii uraauurtavassa väitöskirjassaan ihmisen aivotoimintojen samanlaisuutta ja erilaisuutta, kun aivot prosessoivat hyvin monimutkaista dynaamista tietoa. Glereanilla on ollut ratkaiseva osuus uusien menetelmien kehittämisessä, joilla voidaan tutkia sitä, miten aivot prosessoivat jatkuvasti muuttuvaa dynaamista informaatiota. Hänen tärkeä panoksensa on johtanut siihen, että Aalto-yliopiston neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitoksesta on tullut yksi maailman johtavista paikoista, joissa kehitetään ”ekologista ihmisneurotiedettä”. Saadut uudet tulokset mahdollistavat psykologisen ja neurotieteellisen tutkimuksen lähentymisen ainutlaatuisella tavalla. Enrico Glereanin väitöskirjan vastuuprofessorina ja ohjaajana toimi professori Mikko Sams neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitokselta.

Tutkijatohtorina Aallossa työskentelevän Glereanin väitöskirja on palkittu myös vuoden 2016 .

Miika Aittala:

Miika Aittalan väitöskirja esittelee uusia tapoja kaapata ja toisintaa materiaalien ulkonäkö synteettisiin kuviin. Tutkimustulosten avulla päästään lähemmäs fotorealististen mallien nopeaa, automaattista luomista, jota voidaan soveltaa monilla aloilla, kuten elokuvissa ja peleissä, tuotteiden visualisoinnissa sekä virtuaalisessa ja lisätyssä todellisuudessa. Uusi lähestymistapa pohjautuu edullisten fyysisten mittausten ja kehittyneiden datatieteessä käytettyjen työkalujen yhdistämiseen sekä mittausten laskennallisen tulkinnan optimointiin. Aittalan algoritmit tuottavat huomattavasti laadukkaampia tuloksia ja halvempia kuin aiemmat tekniikat, joten ne kehittävät alaa sekä tutkimuksellisessa että käytännöllisessä mielessä. Miika Aittalan väitöskirjan vastuuprofessorina ja ohjaajana toimi professori Jaakko Lehtinen tietotekniikan laitokselta.

Miika Aittala työskentelee post doc -tutkijana MIT:n Computer Science and Artificial Intelligence (CSAIL) -laboratoriossa.

Jonne Koski:

Jonne Kosken väitöskirjaan kuuluu jopa kymmenen hänen kirjoittamaansa huippujulkaisuissa esitettyä artikkelia. Koski tutkii energian ja lämmön fluktuaatioita mikroskooppisella tasolla. Tutkimuksen tärkeimpiä saavutuksia ovat Maxwellin demonien kokeelliset toteutukset. Maxwellin demonit ovat laitteita, jotka käyttävät tietoa hyödylliseen työhön, ja ne perustuvat James Clerk Maxwellin 150 vuotta sitten esittämään ajatuskokeeseen. Kosken tutkimustulokset osoittavat kvantitatiivisesti tiedon ja energian perustavanlaatuisen suhteen. Tuloksissa esitetään myös ensimmäistä kertaa laite, jossa tiedon prosessointi tapahtuu saman laitteen sisäisesti. Jonne Kosken väitöskirjan vastuuprofessorina ja ohjaajana toimi professori Jukka Pekola teknillisen fysiikan laitokselta.

Jonne Koski työskentelee parhaillaan post doc -tutkijana ETH Zürich -yliopistossa. Hänen väitöskirjansa palkittiin myös . 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu

Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
On the background, white radiant lines over a black bacground and only hair and shoulder of a person passing by visible
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Katsaus Aallon avoimiin julkaisuihin 2025

94 % Aalto-yliopiston vuoden 2025 tieteellisistä lehtiartikkeleista on avoimesti saatavilla. Kun mukaan lasketaan kirjakappaleet ja konferenssiartikkelit, avoimia artikkeleita on yhteensä 91 %.
Orcid
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ottaa käyttöön ORCID Researcher Connect -palvelun

Aalto-yliopisto on ottamassa käyttöön ORCIDin Researcher Connect -palvelun, joka helpottaa tiedonsiirtoa tutkijoiden ORCID-profiilien ja yliopiston tutkimustietojärjestelmän, ACRISin välillä.