ʵ

Uutiset

Vauhtia energialiiketoiminnan innovaatioihin

EIT InnoEnergy -verkoston ja Aallon yhteistyö tukee energiasektorin yrittäjyyttä.

Aalto-yliopisto on liittynyt jäseneksi eurooppalaiseen EIT InnoEnergy -verkostoon, jonka toimialana ovat kestävät energiaratkaisut. InnoEnergy edistää energiasektorin innovointia ja tukee uusien tuotteiden ja ratkaisujen syntymistä.

Aalto-yliopiston piirissä toimiville tutkijoille ja yrityksille InnoEnergy tarjoaa kumppaneita, tukea, kiihdyttämöohjelmia, asiantuntija-apua ja rahoitusta alkuvaiheen ideoiden kaupallistamiseen.  Verkostoon kuuluu yli 360 toimijaa ympäri Euroopan: yrityksiä, yliopistoja ja tutkimuslaitoksia.

InnoEnergy ja Aalto-yliopisto ovat jo aiemmin tehneet yhteistyötä kansainvälisen maisteriohjelman, Master’s in Environomical Pathways for Sustainable Energy Systems, toteuttamisessa. Koulutusyhteistyötä tehdään myös tohtoriopinnoissa sekä ns. MOOC-verkkokurssien järjestämisessä.

”Aalto-yhteisössä syntyy jatkuvasti uutta tietoa ja innovaatioita. Kumppanuus InnoEnergyn kanssa tuo Aalto-yliopiston ulottuville laajan verkoston ja tärkeitä kumppaneita auttamaan energiaan ja ympäristöön liittyvien ideoiden viemisessä toteutusvaiheeseen”, sanoo Aalto-yliopiston vararehtori Tuija Pulkkinen.

”Tämä yhteistyö on tärkeä askel InnoEnergylle sen laajentaessa toimintaansa. Aalto-yliopisto tuottaa hienoja teknologisia ratkaisuja ihmiskunnan haasteisiin ja se on erinomainen kumppani Suomen-toiminnoillemme”, toteaa InnoEnergyn Pohjoismaiden johtaja Kenneth Johansson.

InnoEnergy on yksi Euroopan teknologiainstituutin EIT:n innovaatioyhteisöistä (KIC) ja sillä on useita toimipisteitä Euroopassa. Aalto-yliopisto on jäsenenä Pohjoismaiden toimipisteessä, joka sijaitsee Kungliga Tekniska Högskolanin (KTH) kampuksella Tukholmassa. Aalto-yliopiston kampuksella on jo ennestään kolme Euroopan teknologiainstituutin innovaatioyhteisöä: EIT Digital, EIT RawMaterials ja EIT Climate KIC.

Lue lisää:
(innoenergy.com)
(eit.europa.eu)

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.
Vanha vaalea rakennus vierekkäin modernin beigen toimistotalon ja ruosteenruskean veistoksen kanssa
Nimitykset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:
Project team for PwC Finland
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelijat analysoivat PwC Suomelle tekoälyn mahdollisuuksia nykyaikaisissa talousjärjestelmissä

Tavoitteena oli tarjota PwC Suomelle perusteltuja näkemyksiä, jotta se voisi paremmin neuvoa ja tukea asiakkaitaan AI-strategioiden kehittämisessä taloustoiminnoissa.
Tuotekehitysprojektikurssin prototypointia
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Uusia näkökulmia kurssiyhteistyön kautta: Vaisala mukana Product Development Project -kurssilla

Vaisala tekee yhteistyötä Tuotekehitysprojektikurssin kanssa saadakseen uusia näkökulmia, matalan riskin kokeiluja, konkreettisia työkaluja sekä tulevaisuuden osaajia.