ʵ

Uutiset

Verkostoyliopisto FITech sai lisäaikaa maksuttomille ICT-kursseille

Tietotekniikan alan kaikille avoimia kursseja jatketaan opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksellä vuoden 2023 loppuun.
Henkilö seisoo kädet puuskassa seinän edessä, jolle on heijastettu virtapiirejä esittävä kuva ja katselee tyynen näköisenä poispäin kamerasta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on myöntänyt lisäaikaa FITech-verkostoyliopiston ICT-hankkeelle. Suomalaisten tekniikan alan yliopistojen ICT-kursseja voi siis suorittaa FITechin kautta maksuttomasti kaksi vuotta pidempään, sillä aiemman rahoituspäätöksen mukaan hanke olisi päättynyt tämän vuoden lopussa.

Opinnot järjestetään jatkossakin yliopistojen syys-, kevät- ja kesälukukausien aikana, minkä lisäksi osalle kursseista on jatkuva haku ja niitä voi opiskella itsenäisesti oman aikataulun mukaan. Tarjonnassa on alkeis- ja keskitason kursseja eri alojen asiantuntijoille ja alanvaihtajille sekä syventävän tason kursseja ICT-alan ammattilaisille. Osa kursseista soveltuu myös lukiolaisille.

Tietoteknistä osaamista tarvitaan monilla aloilla

Aalto-yliopiston koordinoiman FITechin ICT-hanke käynnistyi vuonna 2019 saatuaan runsaan 10 miljoonan euron rahoituksen OKM:ltä. Hankkeen tavoitteena on ollut paikata ICT-alan kansallista osaaja- ja osaamispulaa avaamalla yliopistojen tutkinto-opintotarjontaa maksuttomasti kaikille kiinnostuneille.

Tarve elämänlaajuiselle oppimiselle kasvaa edelleen, ja lisäajan turvin FITech-opintoja voidaan tarjota yhä suuremmalle joukolle kiinnostuneita opiskelijoita.

”Hankekauden alussa meni jonkin verran aikaa koulutustarjonnan muovaamiseen ja hyvien käytäntöjen kehittämiseen. Toiminta on nyt saatu hyvin käyntiin, mutta osaajapula on edelleen olemassa, ja ICT-alan lisäksi tietoteknistä osaamista tarvitaan myös muilla aloilla. Siksi haimme hankkeelle jatkoaikaa”, kertoo projektipäällikkö Katri Ventus.

Ohjelmistoalaa edustavan Ohjelmisto- ja e-business ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha sanoo toimialan kasvun olevan niin vahvaa, että lähivuosina alalle voidaan tarvita jopa 10 000 osaajaa lisää. Elämänlaajuinen oppiminen on yksi keino ratkaista osaajapula.

”Alanvaihtajat, jotka opiskelevat uutta samalla hyödyntäen aiempaa osaamistaan ovat yksi mahdollistaja sille, että toimialalla tapahtuu kasvua. He ovat osa sitä pakettia, jolla paikataan tätä osaajapulaa”, Roiha toteaa.

Digiosaamisen kehittäminen on ajankohtaista myös teknologiateollisuuden yrityksissä, ja FITech ICT -hankkeen lisäaika tulee tarpeeseen, toteaa Teknologiateollisuus ry:n innovaatiojohtaja Mervi Karikorpi.

”Tarve digitalisaatioon liittyvälle osaamiselle ei ole vähenemässä, päinvastoin. Digitalisaatio mahdollistaa uusia palveluja, liiketoimintamalleja ja teknologioita. Jatkuvan oppimisen ja työelämässä jo olevien osaamisen kehittämisen merkitys korostuvat entisestään. Pelkästään teknologiateollisuuden osaamis- ja osaajatarpeiden näkökulmasta tarvetta olisi vuoteen 2030 jatkuvalle yhteiselle ICT-alan osaamisohjelmalle.”

Hakuprosessi helpommaksi, kursseja viety verkkoon

FITech ICT -hankkeessa on muun muassa kehitetty matalalla kynnyksellä opiskeltavien, kaikille avoimien verkkokurssien tarjontaa sekä selvitetty tapoja, joilla aikuisopiskelijat voivat parhaiten oppia työn ohessa.

”Saavutettavuus on meille tärkeää: Olemme helpottaneet hakuprosessia ja kiinnittäneet huomiota selkeisiin kurssikuvauksiin. Useat kurssit ovat tarjolla verkossa ilman aika- ja paikkasidonnaisuutta, jotta aikuisopiskelija pystyy suunnittelemaan omaa ajankäyttöään mahdollisimman pitkälle”, Katri Ventus sanoo.

ICT-kurssien lisäksi vuoden 2023 loppuun asti on tarjolla opintoja energiavarastoinnista ja -konversiosta sekä 5G-teknologiasta. FITech Turku -hankkeen tutkinto-opiskelijoille tarkoitettujen sivuaineopintojen suorittaminen on mahdollista kuluvan lukuvuoden loppuun saakka.

äپdz:

Katri Ventus
Operatiivinen päällikkö & FITech ICT -projektipäällikkö
katri.ventus(at)fitech.io
+358 50 511 3276

FITech on tekniikan alan yliopistojen muodostama verkosto, jonka tavoitteena on ohjata osaajia Suomen kasvualoille ja vastata tekniikan alalla nouseviin osaajatarpeisiin. Verkoston jäsenyliopistoja ovat Aalto-yliopisto, Jyväskylän yliopisto, LUT-yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. Perustajajäseniä ovat lisäksi Teknologiateollisuus ry ja Tekniikan akateemiset ry.

Kuva: Aki-Pekka Sinikoski / Aalto-yliopisto

Kolme henkilöä työskentelee yhdessä kannettavan tietokoneen edessä, valkoinen tiiliseinätausta.

FITech-verkostoyliopisto

FITech tarjoaa suomalaisten tekniikan alan yliopistojen kursseja maksutta.

Elämänlaajuinen oppiminen
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opintosetelikuva 3
Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa

Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.
Pöydällä punaisia ruusuja, värikkäitä kukkakimppuja ja sinivalkoisia A!-vihkosia
Opinnot Julkaistu:

Tutkintotodistusten jakotilaisuus Kemian tekniikan korkeakoulussa

Juhlimme koulustamme valmistuneita tekniikan kandidaatteja, diplomi-insinöörejä ja tohtoreita.
Mikroskooppikuva kerroksittaisesta vaaleanpunaisesta ja violetista ihokudoksesta, pinta hilseilee
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae mukaan Bioengineering human tissue: Design, fabrication, analysis -kurssille

Hae Unite!-yliopistoallianssin Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmaan, joka keskittyy ihmiskudoksen muokkaamiseen teknologian avulla. Ohjelma yhdistää verkko-opiskelun ja käytännön harjoittelun Saksassa. Aalto-opiskelijoille on tarjolla rajallinen määrä matka-apurahoja.
Yleensä valitaan yksi analyysipolku, mutta on muitakin mahdollisuuksia. Kuva: Matti Ahlgren, Aalto-yliopisto.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Sadan tutkimuksen uudelleenanalyysi paljastaa: johtopäätökset riippuvat paljolti tekijästä

Yli 450 riippumatonta tutkijaa eri puolilta maailmaa teki uudelleenanalyyseja sadasta sosiaali- ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen aineistosta. Selvisi, että tieteelliset johtopäätökset voivat muuttua merkittävästi riippuen siitä, kuka analyysin tekee.