Maailmanlaajuinen elintarviketuotanto on useiden toisiinsa liittyvien järjestelmien monimutkainen kokonaisuus, ja tämä eri osien kytkeytyneisyys on otettava huomioon myös poliittisissa päätöksissä. Monissa maissa on esimerkiksi kannustettu biopolttoaineiden tuotantoon riippuvuuden vähentämiseksi fossiilisista polttoaineista. Tämä on kuitenkin johtanut ruoantuotantoon käytettävän peltopinta-alan vähenemiseen, mikä taas on osaltaan nostanut elintarvikkeiden hintoja ja vaarantanut elintarviketurvaa. Toisena esimerkkinä voidaan mainita runsaita satoja tuottavien viljelykasvilajikkeiden suosiminen tuotannon lisäämiseksi. Se on johtanut viljelykasvien monimuotoisuuden häviämiseen, ja tehnyt niistä alttiimpia erilaisille tuholaisille ja taudeille. Tämänkaltaisten monimutkaisten yhteyksien ymmärtäminen on entistä tärkeämpää, kun tarkastellaan ruoantuotantojärjestelmien herkkää tasapainoa ja sen yhteyttä ilmastonmuutoksen. Monissa maissa, kuten Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, yksi päättäjien tehokkaimmista keinoista vaikuttaa tasapainon säilymiseen olisi kannustaa ihmisiä muutokseen kohti vähemmän eläinperäisiä ruoka-aineita sisältävää ruokavaliota.
Ruoantuotannon kestävyyttä on pakko parantaa, sillä elintarviketuotannon järjestelmät vaikuttavat maapalloon enemmän kuin mikään muu ihmisen toiminta, muistuttaa Aalto-yliopiston tutkija Vilma Sandström. Ruoantuotanto kattaa lähes puolet maapallon asuinkelpoisesta maasta, ja se on vastuussa jopa 70 prosentista makeanveden käytöstä sekä lähes 60 prosentista maailmanlaajuisesta luontokadosta. Elintarvikkeiden tuotanto, jalostus, kuljetus ja jätehuolto aiheuttavat yhdessä kolmanneksen koko maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Metsien raivaus maatalousmaaksi on yksi suurimmista ruokajärjestelmän päästölähteistä, erityisesti kehittyvissä maissa, tutkija Mika Jalava kertoo.
Maanviljely edellyttää oikeanlaisia ilmasto-olosuhteita, joissa lämpötila, kuivuus ja sademäärät pysyvät eri viljelylajeille ominaisten, turvallisten rajojen puitteissa. Jos emme pikaisesti onnistu vähentämään hiilidioksidipäästöjä, vuoteen 2090 mennessä noin kolmannes nykyisestä viljelymaasta päätyy näiden turvallisten ilmasto-olosuhteiden ulkopuolelle. Tätäkin pahempi uhka on lisäksi se, että suurin osa viljelymaan kadosta tapahtuu alueilla, joilla väestönkasvu on suurinta ja jotka heikoiten kykenevät vastaamaan ruoantuotannon häiriöihin – pääasiassa Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Etelä-Aasiassa. On siis elintärkeää paitsi lisätä ruoantuotannon varmuutta, myös onnistua päästöjen vähentämisessä.
Vilma Sandströmin johtaman tuoreen tutkimuksen mukaan muutokset kala- ja eläintuotannossa vapauttaisivat tarpeeksi ruokaa jopa miljardille ihmiselle. Tällä hetkellä noin kolmannes maailmassa kasvatetuista viljoista ja neljännes kalansaaliista syötetään rehuna tuotantoeläimille. Jos tämä korvattaisiin maatalouden ja ruokateollisuuden sivuvirroilla, esimerkiksi viljelykasvien tähteillä, kuten sitrushedelmien prosessoinnissa syntyvillä jätteillä, kalanviljelyn ja karjankasvatuksen sivutuotteilla tai vaikkapa sokerijuurikkaan naateilla, ihmisille kelpaavan ruoan määrä kasvaisi maailmanlaajuisesti 13–15 prosenttia. Se riittäisi noin miljardin ihmisen ruokkimiseen.
Lisäksi samankaltainen parannus voitaisiin saavuttaa hävikin puolittamisella ruokaketjun eri osissa. Professori Matti Kummun johtama tutkimus vuodelta 2012 osoitti, että Tämän hävikkiin päätyvän ruoan tuottaminen aiheuttaa kuitenkin kasvihuonekaasupäästöjä, joten hävikin vähentäminen pienentäisi päästöjä jokaista kulutettua ruokakaloria kohti. Yhdessä nämä tekijät, eli hävikin vähentäminen, ruoan tehokkaampi tuottaminen ja ruokailutottumusten muuttaminen ruokkisivat enemmän ihmisiä ja estäisivät samalla ilmaston lämpenemisen 0,5 celsiusasteella seuraavan vuosisadan aikana.
Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että resurssien huolellisella hallinnalla ja tehokkaalla, mahdollisimman vähän hävikkiä aiheuttavalla ketjulla maataloudesta aina kuluttajaan asti. Tutkijoiden analyysi jopa osoittaa, että tämä voitaisiin saavuttaa samaan aikaan, kun lannoitteiden käyttöä sekä vedenottoa kasteluun vähennetään ja luontokato pysäytetään. Tähän pääseminen edellyttää kuitenkin muutoksia useisiin eri tekijöihin. Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa suurimmat hyödyt saataisiin siirtymällä ruokavaliossa ympäristöä vähemmän kuormittaviin elintarvikkeisiin, kun taas Saharan eteläpuolisen Afrikan maat hyötyisivät eniten satojen parantamisesta. Maankäytön muutokset – useimmissa tapauksissa siirtyminen laiduntamisesta kasvien viljelyyn – lisäisivät elintarviketuotantoa maailmanlaajuisesti, mutta odottamattomien seurausten välttämiseksi näissäkin on edettävä harkiten.
Tutkijamme kertovat, mitä kaikkien pitäisi tietää ajankohtaisista teemoista.
Mitä vedyn avulla voidaan oikeastaan ratkaista ja mitä teknologian laaja käyttöönotto vaatii Suomelta? Kokosimme päätöksentekijöiden avuksi tiiviin tietopaketin vihreästä vedystä.
Kaupunkivihreällä on keskeinen rooli hiilinielujen kasvattamisessa. Kaupunkivihreän lisääminen lieventää myös helleaaltoja ja kaupunkitulvia sekä edistää luonnon monimuotoisuutta.
Sähköistyminen on avainasemassa ilmastokriisin ratkaisemissa. Aalto-yliopiston tutkijat kertovat, mitä haasteita siihen liittyy – ja miten niitä voidaan ratkoa.
Umpinainen puurakenteinen kasvihuone vie puolet vähemmän energiaa kuin lasinen. Ruoantuotannon lisäksi Pasi Herrasen keksintö voi tulevaisuudessa tuottaa sähköä ja ylimääräistä lämpöä.
