ʵ

Uutiset

Yhteiskunnallinen yrittäjyys murtaa sankarimyyttiä

Yhteiskunnallinen yrittäjyys on arjen puurtamista eikä sankaritarinaa.

Yhteiskunnallinen yrittäjyys on kehitetty vastavoimaksi ”tavanomaiselle” yrittäjyydelle, joka liitetään voitontavoittelun maksimointiin ja riskinottoon. Yhteiskunnallinen yrittäjyys on arjen puurtamista eikä sankaritarinaa, esittää KTM Eeva Houtbeckers Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa 28.10. tarkastettavassa väitöstutkimuksessaan.

Vallalla oleva yhteiskunnallisen yrittäjyyden kritiikitön ymmärrys toistaa yrittäjyyteen liitettyä sankarimyyttiä, joka ulkoistaa yhteisen vastuunkannon kyvykkäille yksilöille. Houtbeckersin tutkimus kyseenalaistaa tämän ja muita yhteiskunnalliseen yrittäjyyteen liitettyjä myyttejä tekemällä näkyväksi mikroyrittäjien arkisia työkäytänteitä.

Olennaista on arkinen tekeminen

Yhteiskunnallinen yrittäjyys on samalla tavalla tyhjä käsite kuin yrittäjyys, ja ilmiön ymmärtämisen kannalta arjen työn tuntemus on olennaista. Houtbeckers seurasi väitöskirjaansa varten neljää organisaatiota uusilla toimialoilla. Toimialoja olivat avoin data, kierrätystekstiilit, veganismi ja yhteisölliset työtilat. Kaikki yritykset oli perustettu jonkin yhteiskunnallisen ongelman ratkaisemiseksi.

"Yhteiskunnallisten haasteiden parissa toimeentuloaan yrittäviä urbaaneja nuoria on ollut vaikea sijoittaa mihinkään olemassa olevaan määritelmään. Heidän työnsä tulee kuitenkin ymmärtää yhdeksi muodoksi harjoittaa yrittäjyyttä", sanoo Houtbeckers.

Puhumalla yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä luodaan implisiittinen vastakkainasettelu sen ja tavanomaisen yrittäjyyden välille.

"Aikaisempi tutkimus on osoittanut, että yrittäjyyttä on mahdotonta määritellä tyhjentävästi. Siten ei ole olemassa mitään ”tavanomaista yrittäjyyttä” eikä ”yhteiskunnallista yrittäjyyttä”, vaan kyse on mielikuvista", toteaa Houtbeckers.

Tutkimuksessa seuratut mikroyrittäjät pyrkivät vaikuttamaan olemassa oleviin käytänteisiin liiketoimintaideoilla, jotka pohjautuvat heidän huoliinsa maailman tilasta. Mikroyrittäjien valta muuttaa laaja-alaisia prosesseja on kuitenkin rajallista. Yhteiskunnallinen yrittäjyys voi rajoitteista huolimatta olla sosiaalisesti hyväksytty tapa tavoitella kestävää yhteiskunnallista muutosta, joka poikkeaa vallitsevista tekemisen tavoista. Siksi yhteiskunnallinen yrittäjyys voidaan ymmärtää arjen aktivismiksi.

– Jos jokin on yhteiskunnallisessa yrittäjyydessä sankarillista, se on arjen puurtaminen, sanoo Houtbeckers. Tämän ymmärtäminen on olennaista, kun yrittäjyyttä ajatellaan yhtenä tapana ratkaista tai lievittää kompleksisia yhteiskunnallisia ongelmia.

äöپܳܲ

Kauppatieteiden maisteri Eeva Houtbeckers väittelee 28.10.2016 klo 12 organisaatiot ja johtaminen -alaan kuuluvasta aiheesta Arkinen yhteiskunnallinen yrittäjyys: Käytäntöote mikroyrittäjien työhön (Mundane social entrepreneurship: A practice perspective on the work of microentrepreneurs). Vastaväittäjänä toimii professori Karin Berglund (Tukholman yliopisto) ja kustoksena professori Minna Halme (Aalto-yliopisto). äöپܳܲ järjestetään Aalto-yliopiston Chydenia-rakennuksessa, Saastamoisen säätiön salissa (3. kerros) osoitteessa Runeberginkatu 22–24, Helsinki.

Houtbeckersin väitöskirja on julkaistu sarjassa Aalto University publication series DOCTORAL DISSERTATIONS (171/2016). Väitöskirja ilmestyy myös sähköisenä -palvelussa (aaltodoc.aalto.fi).

äپٴᲹ:
Eeva Houtbeckers
p. 045 676 0608
eeva.houtbeckers@aalto.fi

Twitter: @aatteinen

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.