ʵ

Uutiset

Yläkoululaiset tytöt tutustuivat teknologian maailmaan naistenpäivän kunniaksi

Tekniikan korkeakouluissa jatkettiin naistenpäivän juhlintaa vielä maanantaina 9. maaliskuuta, kun Aalto-yliopistolle saapui joukko tieteestä ja teknologiasta innostuneita kasi- ja ysiluokkalaisia tyttöjä. Koko päivän kestävän ohjelmaan kuului inspiroivia puheenvuoroja ja mukaansatempaavia työpajoja.
Kasi- ja ysiluokkalaiset tytöt tutustuivat teknologian maailmaan Aalto-yliopistossa. Kuva: Matti Ahlgren/Aalto-yliopisto
Tytöt pääsivät päivän aikana tutustumaan esimerkiksi hammasimplantin suunnitteluun virtuaalimaailmassa. Kuva: Matti Ahlgren, Aalto-yliopisto

Teknologiateollisuuden kasvuohjelmien päällikkö ja entisen Teknillisen korkeakoulun alumni Piia Simpanen aloitti päivän kertomalla, miksi teknologiaa kannattaa opiskella. Puheenvuorossaan hän korosti sitä, miten teknologialla voi muuttaa maailmaa ja miten monipuolisia mahdollisuuksia avautuu teknologiaa opiskelemalla. Hän rohkaisi tyttöjä miettimään rohkeasti omia polkujaan, ja kehotti heitä pohtimaan missä he ovat hyviä, mitä he rakastavat ja mistä he tulevaisuudessa voivat saada elantonsa.

Yritysnäkökulmaa ja sähkötekniikan innovaatioita esitteli Planmecan tuotepäällikkö Saila Parmes. Hänen innostuksensa tieteeseen syttyi fysiikan tunnilla, kun opettaja kertoi, miten laivat kelluvat. Hän opiskeli sähkötekniikkaa ja ajautui sattumien kautta lääketieteen teknologian pariin.

Konkreettisena esimerkkinä hän esitteli tytöille virtuaalipotilaan, eräänlaisen 3D-mallinnuksen, jolla voidaan auttaa hammaslääkäreitä suunnittelemaan ja antamaan parempaa hoitoa potilaille. Virtuaalipotilasta hyödynnettiin myös Pohjoismaiden ensimmäisessä kasvojensiirrossa, joka tehtiin Suomessa vuonna 2016. Virtuaalipotilas ja bioinformaatioteknologia kiinnostivat yleisöä kovasti ja kysymyksiä esitettiin innokkaasti.

Kolmantena puheenvuoron sai Aalto-yliopiston matematiikan ja systeemianalyysin laitoksen apulaisprofessori Pauliina Ilmonen. Unelmatyössään oleva Ilmonen kertoi saavansa sekä tehdä sitä mitä rakastaa, eli tutkia matemaattisia ilmiöitä ja tehdä hyvää, kuten auttaa syöpätutkijoita. Ilmonen kertoi, kuinka jännittävillä tavoilla matematiikkaa voi hyödyntää erilaisilla aloilla.  Monipuolisuuden voi nähdä siitä, miten vaihtelevissa tehtävissä hänen laitokseltaan valmistuneet alumnit työskentelevät nykyään: heitä on Ilmosen mukaan muun muassa liikennesuunnittelun parissa, mainostoimistossa, lentosuunnittelussa, hissitekniikassa, taloustutkimuksessa ja verotoimistolla harmaan talouden tutkimuksen parissa.

Aalto University/Piia Simpanen/Teknologiateollisuus/Tyttöjen päivä/Matti Ahlgren
Teknologiateollisuuden Piia Simpanen rohkaisi tyttöjä teknologian maailmaan. Kuva: Matti Ahlgren, Aalto-yliopisto

”Diplomi-insinöörit voivat tehdä mitä vain”

Esitelmien lisäksi ääneen pääsivät myös nykyiset teekkariopiskelijat. Omasta taustastaan ja opiskelusta Aallossa kertoivat Laura Kokko (ENG), Linda Hemmann (SCI), Erlea Melgosa (CHEM), Emilia El Hattab (BIZ) sekä Ella Eilola (ELEC). Naisten puheenvuoroissa korostui, kuinka monipuolisesti teknologian opiskelu avaa ovia ja miten erilaisia urapolkuja diplomi-insinöörit voivat kulkea. Puheenvuoroissaan he kertoivat myös, että teknologiaa opiskelemalla voi konkreettisesti vaikuttaa esimerkiksi ympäristönsuojeluun ja ilmastonmuutoksen torjumiseen. Opiskelijat jakoivat ajatuksiaan myös opiskelijaelämästä ja -vaihdosta sekä uusista ystävistä, joita yliopistossa saa varmasti.  

Iltapäivällä keskityttiin työpajoihin, joissa tytöt saivat tehdä erilaisia teknologiaan liittyviä tehtäviä. He jakautuivat ryhmiin, joiden parissa tutustuttiin hammasimplantin suunnitteluun virtuaalitodellisuudessa, risteyksen liikennevalojen suunnitteluun, tehtiin virtuaalimatka avaruuteen, rakennettiin spagettisilta, mallinnettiin adenovirus sekä tutustuttiin kestävän kehityksen ja talouden teemoihin. Konkreettiset aivopähkinät ja hauskat esimerkit toimivat mainiosti ja jokainen työpaja oli täynnä keskittyneitä ja innostuneita tyttöjä.

Tyttöjen päivä / workshop / Aalto University / Matti Ahlgren
Tytöt harjoittelivat adenoviruksen mallintamista. Kuva: Matti Ahlgren, Aalto-yliopisto

Tutustu myös Helsingin yhteislyseon 8D-luokan tyttöjen ajatuksiin tapahtumasta: 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva tieteellisestä instrumentista, jossa kultaa ja pronssia, johtoja ja merkintöjä laboratoriossa.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkijat kytkivät lähes ikiliikkuvan aikakiteen ensimmäistä kertaa ulkoiseen värähtelijään – voi kasvattaa kvanttitietokoneiden laskentatehoa

Aikakide on moninkertaisesti pitkäikäisempi kuin muut kvanttijärjestelmät, joten sitä voitaisiin hyödyntää esimerkiksi kvanttitietokoneiden laskentatehon sekä mittauslaitteistojen tarkkuuden kasvattamiseen.
Henkilö koskettaa suurta kiveä tiilirakennuksen edessä, sinisen taivaan alla.
Kampus, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Glitch-teos haastaa näkemään taiteen eri valossa

Laura Könösen veistos paljastettiin 14.10. Otaniemen kampuksella.
Henkilö seisoo ulkona syksyllä, yllä harmaa huppari ja vihreä takki. Taustalla puut oransseine lehtineen.
Nimitykset Julkaistu:

Esittelyssä Qi Chen: Luotettava tekoäly tarvitsee algoritmeja, jotka selviävät yllätyksistä

Tekoälyn kehittäjien on keskityttävä sovellusten turvallisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen, sillä ne liittyvät suoraan yhteiskuntien luottamukseen ja tasa-arvoon, sanoo tutkija Qi Chen.
Henkilö pukeutuneena vaaleanharmaaseen huppariin seisoo sisätiloissa, taustalla tiiliseinä ja vihreitä kasveja.
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Tekoälyn ja ihmisen erimielisyys on tutkijalle jännä arvoitus

Francesco Croce tutkii multimodaalisia perustamalleja, erityisesti niiden hyökkäyksensietokykyä.