Yli 90 opiskelijaa valmistui kauppatieteiden kandidaateiksi Mikkelin kampuksella
Lauantaina 27.4. vietettiin Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Mikkelin kampuksen International Business -kandidaattiohjelman lukuvuoden valmistujaisjuhlaa Konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa. Lukuvuoden aikana ohjelmasta on valmistunut 91 kauppatieteiden kandidaattia.
Kauppatieteiden opetus Mikkelissä alkoi vuonna 1989, jolloin perustettiin kansainvälinen BBA-ohjelma. Englanninkielinen International Business (BScBA) -kandidaattiohjelma on toiminut Mikkelin kampuksella vuodesta 2001 lähtien. Kauppakorkeakoulun Mikkelin kampus on kouluttanut kauppatieteilijöitä jo 30 vuoden ajan ja ohjelmassa on opiskellut vuosien saatossa yli 4 000 opiskelijaa. Vuodesta 2015 lähtien opiskelijoilla on ollut automaattinen opinto-oikeus Kauppakorkeakoulun maisteriohjelmiin ja suurin osa valmistuneista jatkaakin opintojaan Otaniemen kampuksella.
Juhlassa kuultiin ohjelmajohtaja Joan Lofgrenin puhe valmistuneille, ohjelman alumnin ja Mikkelin kaupungin viestintäpäällikön Heidi Hännisen tervehdys ja tänä vuonna valmistuneen Aino Saarelaisen puhe. Tilaisuuden musiikkiesityksistä vastasivat ensimmäisen vuoden opiskelijat Ha Nguyenin ja Nhi Nguyenin.
Lämpimät onnittelut valmistuneille!
Lue lisää uutisia
Kesäkoulu-apuraha: Mahdollisuus opiskella Ranskan Alpeilla 29 kesäkuuta - 4 heinäkuuta 2026!
Aalto-yliopiston ELEC, ENG ja SCI koulujen opiskelijoille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus osallistua Mountains in a Changing World -kesäkouluun Ranskan Grenoble Alpes -yliopistossa.
Aalto-​yliopisto mukana opintosetelikokeilussa
Opintoseteli tarjoaa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa maksutta. Opintosetelin avulla nuori voi tutustua Aalto-yliopiston eri koulutusaloihin avoimen yliopiston kursseilla.Tutkintotodistusten jakotilaisuus Kemian tekniikan korkeakoulussa
Juhlimme koulustamme valmistuneita tekniikan kandidaatteja, diplomi-insinöörejä ja tohtoreita.