ÄûÃʵ¼º½

Aalto-yliopisto

Muutto kampuksen keskelle 2025

Yhteiset palvelut ja yliopiston johto keskittyvät lähemmäksi kampuksen keskustaa, helpommin saavutettaviksi koko yliopistoyhteisölle.

Kirjaudu sisään nähdäksesi enemmän tietoa.
Kandidaattikeskuksen amfiteatteri keskellä aurinkoisena syyspäivänä, puiden lehdet alkavat kellastumaan
Kuva: Aalto-yliopisto / Mikko Raskinen

Kehitämme jatkuvasti kampustamme taloudellisesti, ympäristöllisesti ja sosiaalisesti kestäväksi. Osana kampuksen kehittämistä yhteiset palvelut ja yliopiston johto keskittyvät lähemmäksi kampuksen keskustaa, helpommin saavutettaviksi koko yliopistoyhteisölle.

Osa Aalto EE:n toiminnasta Aalto Töölössä siirtyi Dipoliin kesällä 2025. Poismuutto Dipolin tiloista Kandidaattikeskukseen ja osin Kandidaattikeskuksesta Harald Herlin -oppimiskeskukseen alkoi huhtikuussa 2025. Kouluissa tällä hetkellä sijaitsevat palvelut sijaitsevat kouluissa myös tämän muuton jälkeen.

Yhteisten palvelujen uudet tilat sijaitsevat pääosin Kandidaattikeskuksen (Otakaari 1) toisessa ja kolmannessa kerroksessa, Harald Herlin- oppimiskeskuksessa (Otaniementie 9) sekä muutaman tiimin osalta Dipolissa (Otakaari 24). Dipolissa on jatkossakin opiskelijaravintola ja erilaisia tapahtumia.

Aalto Space applikaatio Kuva: Hannes Huotari

Aalto Space -mobiilisovellus

Sovelluksen avulla voit varata kokous- ja ryhmätyöskentelytiloja sekä navigoida kampuksella.

Palvelut
Kampus

Kulkuluvat, kulkutunnisteet sekä avain- ja kulunhallinta Otaniemen kampuksella

Tältä sivulta löydät ohjeet kulkutunniste- ja kulkulupa-asioihin sekä avainhallintaan ja pääsyyn rakennuksiin Otaniemen kampuksella.

±á±ð²Ô°ì¾±±ôö²õ³Ùö±ô±ô±ð
Image

Henkilökortin käyttö Aalto-yliopistossa

Aalto-yliopisto velvoittaa henkilöstön käyttämään ja pitämään kuvallista henkilökorttia näkyvillä yliopiston tiloissa liikkuessa Open campus -periaatteen mukaisesti. Visitor-kortin käytäntö säilyy ennallaan.

Kampus
Unto_Rautio_Aalto_DSC5032.jpg
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Toukokuu haastaa aaltolaiset liikkumaan yhdessä

Osallistu tapahtumiin kampuksella ja tee kestävästä liikkumisesta osa työ- tai opiskelupäivää.
Opiskelijaorkesteri esiintyy portailla, kun joukko opiskelijoita värikkäissä haalareissa ja valkoisissa lakissa katsoo.
Kampus, Opinnot Julkaistu:
Kolme Aallon huppareihin pukeutunutta opiskelijaa oleskelee tiiliseinän ja pallojen luona
Kampus Julkaistu:

Erottaudu värikkäillä kouluhuppareilla ja -kangaskasseilla

Aalto University Shopista löydät koulukohtaisen huppari- ja kangaskassimalliston, joka on tarkoitettu opiskelijoille, henkilöstölle ja alumneille.
´¡²¹±ô³Ù´Ç-²â³ó³Ù±ð¾±²õö±ô±ô±ð Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

(Työ) –kaveria ei jätetä - Luottamushenkilö-, työsuojelu- ja yhteistoiminnan esittelyä pe 24.4.2026 klo 13 Noether

Tilaisuus on peruttu/ siirretään mahd. uuteen ajankohtaan. Tervetuloa mukaan! Ilmoittaudu.
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu