News
Andrea Sand tutkii säteilyä ydinreaktoreissa ja ulkoavaruudessa
Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan laitoksen professori Andrea Sand mallintaa säteilyn vaikutusta materiaaleihin ja kehittää uusia energialähteitä tulevaisuutta varten.
Omaperäistä ja esteettisesti kestävää muotoilua
Opiskelukavereista liikekumppaneiksi - Jukka Jokisen ja Heikki Konun maljakot ovat saatavilla Aalto University Shopissa.
”Materiaalit muokkaavat ymmärrystämme ympäristöstä”
Kuukauden väitös: Bilge Aktaş uskoo, että jos alamme kiinnittää enemmän huomiota meitä ympäröivään maailmaan, voimme alkaa korjata suhdettamme ympäristöön.
Neljä älykaupungin pilottihanketta käyntiin tammikuussa 2021
Kansainvälinen haaste keräsi yhteensä 71 älykaupunkeihin liittyvää ideaa.
Muoti- ja vaatetussuunnittelun opiskelijoita ja alumneja Designer's Nest kilpailun finaalissa
Aallon opiskelijoiden ja alumnien innovatiiviset ja uniikiit mallistot tuovat suomalaisen muotisuunnittelun jälleen esille.
Vettä hylkivä panssaripinnoite voi pian tehostaa aurinkopaneeleja ja tuoda suksiin lisäluistoa
Kesäkuussa Aalto-yliopiston tutkijat kertoivat kehittämästään pinnoitteesta Nature-lehdessä. Nyt pinnoitteesta aletaan kehittää lukuisia kaupallisia sovelluksia muun muassa rakennus- ja elektroniikkateollisuuden kanssa.
Milica Todorović kehittää uusia materiaaleja tekoälyn avulla
Tutkijatohtori Milica Todorović tuo työssään yhteen tekoälyn ja materiaalitutkimuksen yhdistämällä toisiinsa insinööritieteiden, fysiikan ja tietotekniikan osaamisen, datan sekä intuition.
Tutkijat kehittivät tuhkasta ja kompostista metsien täsmälannoitteen
Putretiksi nimetty lannoite sisältää fosforia, kaliumia, hiiltä ja hitaasti vapautuvaa typpeä, jotka edistävät puiden kasvua. Sen valmistus kuluttaa selvästi vähemmän energiaa kuin keinolannoitteiden ja vähentää myös louhimisen tarvetta.
Designs for a Cooler Planet syyskuussa, tervetuloa mukaan!
Tämän vuoden tapahtuman teemana on resurssiviisaus: mitä meidän on viisasta suunnitella seuraaville sukupolville yltäkylläisessä maailmassa?
Panssaripinnoitteesta muovin korvaajaan ja masennusta hoitavaan videopeliin – miljoonapotti tulevaisuuden tutkimushankkeille
Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö ja Jane ja Aatos Erkon säätiö myönsivät yhteensä kolme miljoonaa euroa kuudelle suomalaiselle tutkimushankkeelle. Viisi hankkeista on Aalto-yliopiston vetämiä.
Suomen ICT-päästöistä valtaosa syntyy rajojen ulkopuolella – ja siksi raportointia on muutettava
Sekä yritysten että kuluttajien on vaikea saada tietoa tietotekniikan ympäristöystävällisyydestä. Tutkijat suosittelevat ICT-alalle yhtenäisiä raportointikäytäntöjä.
Digitaalisten ihmistieteiden tietoinfrastruktuurit mukaan Suomen Akatemian uudelle tiekartalle
Aallon osuus infrastruktuurissa liittyy kieliteknologiaan ja linkitetyn datan tietoinfrastruktuuriin digitaalisissa ihmistieteissä.
Suomen Akatemia päätti tutkimusinfrastruktuurien tiekartasta
Aalto-yliopisto on mukana kymmenessä kansalliselle tiekartalle vuosille 2021–2024 valitussa tutkimusinfrastruktuurissa, jotka tukevat yliopiston seitsemää tutkimusaluetta.
Elokuva-alan tekijät kunnostautuvat myös kirjailijoina
Peräti kuusi laitoksen alumnia ja yksi opiskelija ovat julkaisseet viimeisen vuoden aikana kaunokirjallisen romaanin.
Francis Ford Coppola: "Olen elokuvan opiskelija"
Aalto-yliopiston opiskelijat keskustelivat elokuvasta legendaarisen ohjaajan, tuottaja Francis Ford Coppolan kanssa, joka oli vierailulla Suomessa.
New Media MA-opinnäytetyöesittelyt / Ma 14.12.2020
Tervetuloa seuraamaan New Median MA-opinnäytetyöesittelyitä!
Aallon juhlavuoden hanke ilahduttaa viinin ja muotoilun ystäviä
VCD-maisteriopiskelijat suunnittelivat espanjalaisen viinitilan 20-vuotisjuhlatuotteen pakkauksen osana Aalto-yliopiston 10-vuotisjuhlaa. Myös viinitilan nimi on Aalto.
Aalto-yliopistolle rahoitusta TKI-toimintaan kumppanuusverkostoissa
Suomen Akatemian rahoituksella kehitetään nanoselluloosapohjaisia kasvatusalustoja sekä kiertotalouden tietopohjaa ja toimintatapoja.
Immortal-teos palkittiin ansiokkaana taidekirjana
Maija Tammen ja Ville Tietäväisen kirja yhdistää tieteellistä tutkimusta, taidetta ja tarinankerrontaa.
Metallien jalostusprosesseja kehittänyt tutkimushanke ennakoi miljoonasäästöjä
Metallien valmistuksessa syntyvien kuonien hyödyntäminen sekä savukaasujen puhdistuksesta syntyvien lietteiden kierrätys voi kansallisesti tuoda jopa miljoonien eurojen säästön vuositasolla.