ÄûÃʵ¼º½

EIT InnoEnergy News

103 hakutulosta Uutinen, akkuteknologia, EIT InnoEnergy, energia

Enemmän uusiutuvaa energiaa kampukselle

Uudistuva Aalto Works -kortteli kasvattaa kampuksen energiatehokkuutta entisestään.
Kampus, Yliopisto
Julkaistu:
Energy Awareness Week event ACRE Image: Mikko Raskinen

Älykkäämpää energiaa

Maailma harppoo vauhdilla kohti puhtaamman energian aikakautta. Ennen maaliin pääsyä on kuitenkin ratkaistava vielä energian varastoinnin ja materiaalien riittävyyden haasteita.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Uudentyyppisten akkujen testauksessa käytetty komponentti. Kuva: Aleksi Poutanen / Aalto-yliopisto

EIT Festival -tapahtuma - 2.10.2019 @Aalto

Tervetuloa tutustumaan EIT-innovaatioyhteisöihin Suomessa!
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Aalto EIT Services Javor

Sähkönsiirto on Suomessa Pohjoismaiden halvinta

Hintataso on eurooppalaisittainkin matalalla tasolla. Tästä on kiittäminen tutkijoiden ja Energiaviraston yhteistyössä kehittämää kannustinjärjestelmää.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Sähkönsiirron hinta

10,4 miljoonaa euroa profiloitumiseen

Kansainvälinen paneeli arvioi Aalto-yliopiston rahoitushakemuksen parhaaksi.
Tutkimus ja taide, Yliopisto
Julkaistu:
Academy of Finland's profile funding 2019, photo Mikko Raskinen

Väitös: Vähähiiliseen energiajärjestelmään siirtyminen on mahdollista

Ilmastomarssista voi seurata muutoksia.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
talo, jonka katolle on asennettu aurinkokennot

"Saastuttamisesta pitää tehdä kallista"

Ilmastonmuutoksen jarruttaminen vaatii energiamarkkinoiden ison kuvan ymmärtämistä ja jämäkkää päätöksentekoa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Professori Sanna Syri

Lisää kierrätystä ja miljardiluokan bisnestä akkualalle

Aallon johtaman BATCircle-konsortion tavoite on synnyttää lisäarvoa akkumetalleja ja -kemikaaleja tuottaville aloille sekä kiertotalouteen.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
Akkujätettä ja kemikaaleja. Kuva: Glen Forde

Euroopalla ja Suomella on mahdollisuudet nousta maailman kärkeen akkujen kiertotaloudessa

Akkuja tarvitaan niin uusiutuvan energian varastointiin kuin sähköiseen liikenteeseenkin – molemmat merkittävässä asemassa ilmastonmuutoksen hillinnässä. Lisäksi akkujen kysyntää kasvattaa kulutuselektroniikan käytön jatkuva lisääntyminen.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Seminar, battery

Vuosi 2018: materiaalivallankumous, talousnobelisteja ja opiskelijoiden huimia taideprojekteja

Mennyt vuosi oli Aallossa jälleen taiteen ja tieteen juhlaa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Bakteeriselluloosa

Vuoden Aurinkoenergiateko -tunnustus Aallon kokeiluhankkeen vetäjälle

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun johtaman FinSolar-hankkeen ja taloyhtiökokeilun johtaja, projektipäällikkö, DI Karoliina Auvinen sai Vuoden Aurinkoenergiateko 2018 -palkinnon. Palkinnon myöntää vuosittain Aurinkoteknillinen yhdistys ATY ry.
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:
The photo shows Karoliina Auvinen receiving the annual solar award for 2018 from Christer Nyman. Photo: Mikko Arvinen / Sähköala.

EIT RawMaterials is one of the key actors in the European Battery Alliance

EIT RawMaterials contribution to the European Battery Alliance. Sustainable Materials as Key Enablers for Future Mobility.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
EIT Raw Materials is one of the key actors in the European Battery Alliance

Energiainsinööreistä energiabisneksen osaajia

Energiamurros ja kestävän tulevaisuuden tavoittelu edellyttävät hyvien ideoiden kehittämistä liiketoiminnaksi.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot
Julkaistu:
Johannes Nikola and his team in the Energy Transition Business Camp 2018. Photo by The AXEL Team

Vauhtia energialiiketoiminnan innovaatioihin

EIT InnoEnergy -verkoston ja Aallon yhteistyö tukee energiasektorin yrittäjyyttä.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö
Julkaistu:

Väitös: Suuret energiayhtiöt ovat tärkeässä roolissa energiajärjestelmän murroksessa

Suurten energiayhtiöiden merkitys on kasvanut uusiutuvan energian edistämisessä, osoittaa Eeva-Lotta Apajalahden väitöstutkimus.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Arvometallit kiertotalouden piiriin

Miten saada akkujen arvoaineet talteen? Millä korvata vismutti, telluuri ja moni muu harvinaisuus? Näitä selvitetään CloseLoop-hankkeessa.
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Dissolution and precipitation of rare earth elements in the CloseLoop project.

Visionäärinen realisti

Polttoaineen myynnillä ja öljynjalostuksella vaurastunut Mika Anttonen käyttää rahaa ja aikaa löytääkseen vaihtoehtoisia energiaratkaisuja.
Aalto Magazine, Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:
Mika Anttonen. Photographer: Aleksi Poutanen.

Miten Suomi hyötyy energiamurroksesta?

Uunituoreella Uuden energian yritykset -verkkosivustolla esittäytyy noin 250 puhtaan energia-alan yritystä.
Tutkimus ja taide, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö
Julkaistu:
Smart Energy Transition -tutkimushanke esittäytyi Suomen Akatemian järjestämässä Rakkaudesta tieteeseen -tapahtumassa 14.2.2018 Finlandia-talolla.

Auringon ja tuulen tallettajat

Kuinka uusiutuvan energian varastoinnista saisi halvempaa ja helpompaa? Jos tutkimus onnistuu, se on harppaus kohti ilmastonmuutoksen ratkaisua.
Aalto Magazine, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Sami Tuomi and Tanja Kallio with some solar panels. Photo: Jaakko Kahilaniemi.

Aurinkoenergiaa Otaniemeen – kampuksella investoidaan energiatehokkuuteen

Kestävä kehitys on tärkeässä roolissa Otaniemen kampuksen kehittämisessä.
Kampus
Julkaistu:
Maalämpö ja aurinkoenergia ovat parhaiten Otaniemeen sopivat vaihtoehdot. Niiden käyttöä kampuksella lisätään asteittain jatkuvasti. Kuva: Aalto-yliopisto/Laura Siira