Aiheeseen liittyvät uutiset
BIOSUOJA-hanke pelastaa ihmishenkiä kehittämällä biopohjaisia palonestopinnoitteita
Lahjakas ryhmä nuoria tutkijoita pyrkii tekemään puusta myrkyttömiä palonestoaineita.
Tutkijoille läpimurto: Yksisuuntaisen lasin kehitys vihdoin mahdollista
Tutkijat kehittivät uuden metamateriaalin, joka voi toimia monenlaisten teknologisten innovaatioiden pohjana.
Aalto-yliopisto ja japanilainen Murata laajentavat materiaalitieteen rajoja
Tutkimusyhteistyössä syvennyttiin nanoteknologian uusiin alueisiin.
Viisi asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää kestävästä biotaloudesta ja sen vauhdittamisesta
Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskuksessa työskentelevä Luana Dessbesell kertoo, miten kasvuyrittäjiä vaanivat haasteet voitetaan ja mikä tekee bioinnovaatiosta aidosti kestävän.
Verkkopalvelu materiaalitieteille Aalto Materials Digitalisation Platform (AMAD) tiedon jakamiseen ja yhteistyöhön tutkimusryhmien välillä
Tutkijat kertovat AMAD:in käytöstä ja hyödyistä.
Otaniemessä kehitetty uusi supermusta materiaali puusta
Tieteen ja teknologian alati kehittyvässä maailmassa on tiettyjä ilmiöitä, jotka kiehtovat jatkuvasti niin tieteentekijöitä, taiteilijoita kuin suurta yleisöäkin. Yksi tällainen ilmiö on supermustat materiaalit.
Luana Dessbesell haluaa muuttaa biotuotetutkimuksen kaupalliseksi menestykseksi
Professori Luana Dessbesellin tavoite on kuroa umpeen yliopiston ja teollisuuden välinen kuilu. Dessbesellin luotsaama monitieteellinen tutkimusryhmä Sustainable Bioproducts Innovation tukee uusien metsäpohjaisten innovaatioiden kehitystä ja kaupallistamista.
Tutkijat kehittivät sellun valmistuksessa syntyvistä jätteistä ääntä vaimentavaa seinäpaneelia
Vaahdon valmistus on lähes jokaisessa tuotantovaiheessa ekologisempaa kuin sen öljypohjaisten vastineiden tai lasivillan.
Biomateriaalit Pohjois-Euroopan suurimman muotoilutapahtuman Dutch Design Weekin keskipisteenä
Aalto-yliopiston bioinnovaatiokeskus osallistui ensimmäistä kertaa arvostettuun Dutch Design Week -tapahtumaan yhdessä Aalto ChemArts -ohjelman kokeellisten projektien kanssa.
Eläkkeelle jäävä professori Jukka Seppälä: ”Olen koko urani ajan halunnut tehdä vaikuttavaa työtä”
Poikkeuksellisen merkittävän työuransa päättyessä professori Jukka Seppälä katsoo toiveikkaasti sekä oman alansa että yhteiskunnan tulevaisuuteen.
Espanjalainen fyysikkoseura palkitsee professori Jose Ladon kvanttimateriaaleihin liittyvän teorian kehittämisestä
Professori Jose Lado sai Espanjan fyysikkoseuran (RSEF) ja BBVA-säätiön myöntämän Early Career Award 2023 -palkinnon. Varhaisen tutkijauran palkinto myönnetään espanjalaiselle tai tällä hetkellä Espanjassa työskentelevälle fyysikolle, joka on korkeintaan 35-vuotias ja jolla on merkittävä rooli teoreettisen fysiikan alalla.
Onko puu ruskeaa, sinistä, keltaista vai läpinäkyvää? Tutkijat löysivät keinon tehdä puusta läpinäkyviä ja värikkäitä pinnoitteita
Tutkijat ovat onnistuneet kehittämään puiden sisältämästä ligniinistä uudenlaisia pinnoitteita.
Tutkijat kehittivät menetelmän virusten kapsidiproteiinien uudelleenmuotoiluun
Tuloksesta voi olla monenlaista hyötyä biolääketieteessä.
Matematiikkaa ja taiteita sulauttava Kurotuksia – Higher Powers avautui Heurekassa – jättimäisiä limasieniteoksia on esillä jopa kaksin kappalein
Aalto-yliopiston poikkitieteellinen ”Kristallikukkia peilisaleissa: Matematiikka kohtaa taiteen ja arkkitehtuurin” -kurssi huipentuu tänään tiedekeskus Heurekassa avattavaan Kurotuksia – Higher Powers -loppunäyttelyyn. Se juhlistaa kurssin kymmenvuotista taivalta monialaisen vuorovaikutuksen lisäämiseksi, ja on samalla kurssin toinen näyttely Heurekassa.
Sofia Guridi muotoilee maailmaa paremmaksi älykkäiden tekstiilien avulla
Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskuksen tohtoriopiskelija Sofia Guridi haluaa luoda bio-pohjaisia älytekstiilejä, jotka auttavat ihmisten arjen parantamisessa.
Vaihtoehtoja fossiilipohjaisille kuiduille – Helena Sederholm kehittää kestäviä tekstiilejä
Ulkovaatteissa käytetään tänä päivänä pitkälti öljypohjaisia kuituja ja ympäristölle vahingollisia kemikaaleja. Helena Sederholm kehittää väitöstyössään ympäristöystävällisiä vettä hylkiviä tekstiilejä. Mallia hän ottaa luonnosta.
Biohajoava kuplamuovin korvaaja Bubbles with Benefits voitti innovaatiokilpailun
Muotoilun opiskelijoiden innovaatio palkittiin Metsäteollisuus ry:n ja Puunjalostusinsinöörit ry:n järjestämässä kilpailussa.
Professori Jari Koskinen päättää ansiokkaan työuransa
Materiaalitieteen professori Jari Koskinen jää eläkkeelle 31.3.2023. Älykkäiden materiaalien ja erityisesti pintojen ja rajapintojen fysikaalisia ominaisuuksia tutkinut Koskinen vietti työuransa viimeiset 14 vuotta Kemian tekniikan korkeakoulussa tutkijana ja toimi vuosina 2014-2022 Kemian ja materiaalitieteen laitosjohtajana.
Ohutkalvoteknologian tutkimiseen merkittävä rahoitus – kehitettäviä materiaaleja voidaan hyödyntää esimerkiksi energian varastoinnissa
Uusia ohutkalvomateriaaleja kehitetään vauhdilla esimerkiksi energian varastointiin tai tiedonhallintaan käytettäviin sovelluksiin.
Biopohjaisia lankoja kehittävä Matteo Iannacchero: ”Arvostan tieteen vapautta”
Aalto-yliopiston Bioinnovaatiokeskuksessa tekemässään väitöstyössä Iannacchero hyödyntää koneoppimista ekologisesti kestävien elektronisten lankojen kehittämisessä. Näin on mahdollisuus löytää jotain aivan uutta.