ʵ

8743 hakutulosta Uutinen

Värikäs, lumoava, vaikuttava – Aalto Festival 2018 hurmasi 65 tapahtumalla

Kiitos kaikille kävijöille, nähdään taas ensi vuonna!
Kampus, Opinnot, Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Ajatukset uusiksi – ensimmäistä kertaa järjestetyssä Aalto Vision Forumissa visioitiin koulutuksen tulevaisuutta

Yliopiston ja teollisuuden kohtaaminen oli samalla ensimmäinen Väre-rakennuksessa järjestetty tapahtuma.
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:

Tutkimusallianssi tukemaan yrityksiä automatisoituvan liikenteen ja logistiikan aloilla

Suomella on hyvät mahdollisuudet nousta autonomisen liikenteen ja logistiikan osaamisen ja ketterän kehittämisen johtavaksi maaksi.
Tutkimus ja taide, Mediatiedotteet, ۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:

IBM tarjosi opiskelijoille oppia datan hallinnasta ja analysoinnista liike-elämässä

Aalto-yliopiston ja Turun yliopiston opiskelijat kilpailivat toisiaan vastaan liiketoiminnan analysointihaasteen parissa.
Opinnot
Julkaistu:
Kaksi parasta tiimiä: vasemmalla Aallon tiimi ja oikealla Turun kauppakorkeakoulun tiimi. Kuvan vasemmassa laidassa IBM:n Jukka Ruponen ja keskellä tutkijatohtori Jani Merikivi. Tällä kertaa tiukan kilpailun voitto meni Turkuun. Onnittelut voittajille!

Aalto Executive MBA aloittaa Kiinassa

Liikkeenjohdon kehittämispalveluja tarjoava Aalto EE on toiminut Aasiassa jo yli 20 vuotta.
Opinnot
Julkaistu:

Arkkitehti- ja maisema-arkkitehtivalinta uudistuu aikaisintaan vuonna 2020

Arkkitehtuurin yhteisvalinnassa ei jatkossakaan oteta käyttöön pelkästään todistukseen perustuvaa valintaa.
Opinnot
Julkaistu:

Masters’ Gala kutsui Kauppakorkeakoulun maisterit koolle tapaamaan vanhoja ja uusia tuttavuuksia

Toista kertaa järjestetty Masters’ Gala keräsi Kauppakorkeakoulun tuoreet maisterit juhlistamaan valmistumistaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
School of Business Masters' Gala 2018

Vauhtia energialiiketoiminnan innovaatioihin

EIT InnoEnergy -verkoston ja Aallon yhteistyö tukee energiasektorin yrittäjyyttä.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:

Graafisen suunnittelun opiskelijat kuvittivat Hernesaaren taideaidan

Armi Tevan ja Miia Puustisen kuvitus “Helsinki24h” koristaa Helsinki-päivänä 12.6. avattavaa taideaitaa Helsingin Hernesaaressa.
Palkinnot ja tunnustukset, Opinnot
Julkaistu:
taideaita_hernesaari_fi.jpg

Aalto nousi Pohjoismaiden nuorten yliopistojen ykköseksi

Times Higher Educationin tuoreessa vertailussa Aalto kiri sijalle 22 alle 50-vuotiaiden yliopistojen joukossa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
aalto_ranking_the_news_fi_fi.png

Tohtorikoulutus 2.0 – Vastaako tohtorikoulutus muuttuvan yhteiskunnan haasteisiin?

Tekniikan alan tulevat kunniatohtorit ottavat kantaa tohtorikoulutuksen haasteisiin yleisölle avoimessa paneelissa 14. kesäkuuta.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

InSEA-kongressi 2018 keskittyy taidekasvatuksen yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen

Eurooppalainen taidekasvatuksen kongressi ”Interventions of European Art Education 2018” 18.–21.6. tuo Suomeen useita satoja taidekasvattajia ympäri maailmaa.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Hana Svobodova: Abandoned House.

Muotoilun opiskelijat suunnittelivat Aalto EE:lle uniikin keramiikkakokoelman

Aalto EE:n yli 200 taideteoksen kokoelma täydentyy nyt 12 ainutlaatuisella käsintehdyllä keramiikkamaljakolla, jotka on valmistettu posliinin syntysijoilla Jingdezhenissä, Kiinassa.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
Collin Velkoff: Enkidu Collection.

Euroopan parasta yliopistoviestintää – Entä jos -kampanja voitti pääpalkinnon Sevillassa

EUPRIO 2018:n tuomaristo kiitteli muun muassa kokonaisuuden visuaalisuutta.
Opinnot, Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Väitös: Suuret energiayhtiöt ovat tärkeässä roolissa energiajärjestelmän murroksessa

Suurten energiayhtiöiden merkitys on kasvanut uusiutuvan energian edistämisessä, osoittaa Eeva-Lotta Apajalahden väitöstutkimus.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Elokuvaopiskelijoiden töitä esillä Sodankylän elokuvajuhlilla

Ensi viikolla järjestettävillä Sodankylän elokuvajuhlilla on mukana myös Aalto-yliopiston elokuva- ja lavastustaiteen laitoksen (ELO) opiskelijoiden elokuvia.
Opinnot
Julkaistu:
Kuva Terhi Kokkosen elokuvasta Bellboy.

Loistoristeilijä ei synny ilman tutkimusta

Laivanrakentaja Sisko Hellgren selvitti väitöskirjassaan, miten risteilijä valmistuu aikaa ja kustannuksia säästäen, mutta laadusta tinkimättä.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
"Laivan rakentamisessa tarvitaan laivatekniikan lisäksi monen eri alan osaajia, kuten arkkitehtejä sekä materiaali-, kone-, ympäristö ja energiatekniikan taitajia", muistuttaa Hellgren.

DI-hakukohteiden todistusvalinta uudistuu vuonna 2020

Muutos koskee diplomi-insinööri- ja arkkitehtikoulutuksen (DIA) yhteisvalintaan kuuluvia diplomi-insinöörikoulutusohjelmia seitsemässä suomalaisessa yliopistossa.
Opinnot
Julkaistu:

Digitalisaatio tuo rakennusalalle tuottavuutta ja laatua

Visio 2030 -konsortion tavoitteena on lisätä alan luotettavuutta ja läpinäkyvyyttä.
۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet
Julkaistu:

Opiskelijoille uusia taitoja simulaation ja pelien keinoin International Business -kandidaattiohjelmassa

Kurssilla opitaan ymmärtämään liike-elämän syy-seuraussuhteita.
Opinnot
Julkaistu:
Kaikki ryhmät pärjäsivät hyvin simulaatiossa, mutta ”Wolves of Wall Street” -ryhmä oli erityisen hyvä. Ryhmään kuuluivat opiskelijat Henri Haasala, Nam Ngo, Abdiaziz Mohamed Ali ja Eerika Karhu.