ʵ

Uutiset

Aalto-Helsinki palkittiin kultamitalilla iGEM 2018 -kilvassa

Joukkueen ratkaisu vesistöjen saastumiseen on kestävän kehityksen mukainen värjäysprosessi.
Aalto-Helsinki iGEM team

Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston poikkitieteellinen opiskelijajoukkue ylsi projektillaan parhaaseen palkintokategoriaan kolmesta tämän vuoden iGEM Giant Jamboreessa 24.–28. lokakuuta Bostonissa. Joukkue pääsi myös ehdolle parhaasta tuotesuunnittelusta.

International Genetically Engineered Machine iGEM on vuosittain järjestettävä synteettisen biologian kilpailu, jonka järjestää yleishyödyllinen iGEM-säätiö. Yli 300 joukkuetta ja lähes 6 000 opiskelijaa yliopistoista ympäri maailman osallistuu kilpailuun innovoidakseen ja ratkaistakseen moninaisia ongelmia taudeista ympäristöongelmiin synteettisen biologian työkalujen avulla.

Aalto-Helsinki -joukkue on työskennellyt seitsemän kuukautta kehittääkseen ratkaisun kansainväliseen ympäristöongelmaan: tekstiilivärjäysjätteen vesistöjen saastuttamiseen. Merkittävissä tekstiiliteollisuusmaissa, kuten Intiassa ja Bangladeshissa, osa värjäyksissä käytettävistä synteettisistä väriaineista päätyy usein tehtaista suoraan jokiin ja järviin. Useat näistä väriaineista ovat sekä terveydelle haitallisia että hitaasti ympäristössä hajoavia.

”Projektissamme oli kyse ongelmalähtöisestä oppimisesta, ja ratkaisua selvittääksemme olemme haastatelleet muun muassa tekstiiliteollisuuden yrityksiä ja paikallisia Bangladeshista. Aallosta löytyy kokemusta ja tutkimusta silkkiproteiinien tuottamisesta, joten se osaltaan ohjasi meitä keskittymään silkkiin”, kertoo opiskelija Kaarle Rasi International Design Business Management -ohjelmasta.

Tekstiilivärjäysvaihe saattaa jäädä historiaan

Opiskelijajoukkueen kehittämä Silkolor-metodi tarjoaa kestävämmän lähestymistavan tekstiilivärjäysteollisuuteen. Ratkaisun avain ovat fuusioproteiinit, joiden avulla tuotettu esivärjätty silkkikuitu ja biohajoavat proteiinipohjaiset väriaineet voivat tarjota ympäristöystävällisemmän vaihtoehdon nykyisiin värjäyskäytänteisiin.

"Se on innovaatio, joka voi kokonaan poistaa tekstiilien värjäysvaiheen arvoketjusta, joten se on melko käänteentekevä ratkaisu alalla. Työtä on vielä tiedossa, mutta toivottavasti alustavat ehdotuksemme voidaan toteuttaa", toteaa Creative Sustainability -ohjelman opiskelija Viktorija Piaulokaite.

Nyt joukkue seuraa kiinnostuksella mitä uusia innovaatioita synteettisen biologian tiimoilta syntyy.

”On ollut kiehtovaa nähdä synteettisen biologian tarjoamat laajat mahdollisuudet. Se on teknologia, jota hyödynnetään tulevaisuudessa paljon. Olemme iloisia voidessamme työskennellä sen syntyvaiheessa ja olla osa suurta globaalia yhteisöä", sanoo Piaulokaite.

Aalto-Helsinki -joukkue 2018 koostuu kymmenestä Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston opiskelijasta, joilla on poikkitieteellisesti taustaa biotieteissä, muotoilussa, kestävässä kehityksessä, fysiikassa ja liiketaloudessa. Tämä on viides vuosi, kun Aalto-Helsinki edustaa Suomea iGEM-kilpailussa, aina uudella kokoonpanolla. Tällä hetkellä Aalto-Helsinki etsii ja rekrytoi opiskelijoita kaikilta aloilta heidän kotiyliopistoistaan ensi vuoden joukkueeseen työskentelemään uuden, synteettistä biologiaa hyödyntävän projektin parissa.

äپٴDz:

iGEM 2018:

Aalto-Helsinki wikisivusto:

Aalto-Helsinki kotisivut:

Yhteystiedot: team@aaltohelsinki.com

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen -kurssi on tulossa jälleen tammikuussa 2026

Haluatko kehittyä hyvinvoivaksi, omat vahvuudet tuntevaksi, tuotteliaaksi oman alan ammattilaiseksi? Tule CHEM-C2005 Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen-kurssille! 
Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.