1. kerros ja K-kerros suljetaan tänään 16.11. klo 15.00
Poikkeuksellisesti Harald Herlin -oppimiskeskuksen 1. kerros ja K-kerros suljetaan tänään 16.11. klo 15.00.
Suomen hiilidioksidipäästöpohjainen autoverotus on vaikuttanut markkinoihin voimakkaasti, muttei kovinkaan ympäristöystävällisesti
Autoverouudistuksesta hyötyivät etenkin suurituloiset kotitaloudet.
Professori Päivi Törmästä Millennium-palkintolautakunnan puheenjohtaja
Nimekkäistä tieteentekijöistä koostuva kansainvälinen lautakunta arvioi ehdokkaat miljoonan euron arvoisen teknologiapalkinnon saajiksi.
Minna-Maria Salonen muotoilijana hackathon kilpailuissa
Salosen ryhmät ovat voittaneet lokakuussa kaksi erillistä kehityskilpailua.
Rita Lavikka finalistien joukossa KAUTE-säätiön Tulenkantajat -apurahahaussa
Rita Lavikan tutkimus keskittyy teollisen talonrakentamisen digitaalisen tuotetiedon elinkaarihallinnan kehittämiseen.
DNA:sta rakentaja saa inspiraationsa luonnosta
Mahdollisuus rakentaa asioita nanomittakaavassa voi johtaa hyödyllisiin bioinspiroituihin sovelluksiin, sanoo apulaisprofessori Anton Kuzyk.
Talousajattelu ohjaa myös ydinvoimapäätöksentekoa
Viimeiset ydinvoimapäätökset osoittavat poliittisen vallan ja ydinvoiman tiukan liittouman raadollisuuden.
Opiskelijat ideoivat Otaniemen Alvari-ravintolan ja Aino-kahvilan uudistamista
Fazer toteuttaa ensi kesänä joitain Aalto Crossroads -case-kilpailussa syntyneistä ideoista.
Avoimen yliopiston asiakaspalveluajat loppuvuonna 2016
Loppuvuoden poikkeavat palveluajat
Opiskelijat tekivät parannusehdotuksia HSL:n uuden matkakortinlukijan käyttöliittymään
Neljän ehdotuksen pohjalta laitteesta on mahdollista tehdä asiakkaalle käytettävämpi. Esimerkiksi ryhmälipun ostoon kehitettiin uusi malli.
Miljoonan euron raja rikki
Kauppatieteisiin on kohdennettu lahjoituksina miljoona euroa osana Aalto-yliopiston varainhankintaa.
Tutkijat löysivät matemaattisen rakenteen, jonka ei uskottu olevan olemassa
Parhaasta mahdollisesta q-analogista voi olla hyötyä tehokkaammassa tiedonsiirrossa.
Ennätysherkkä valoanturi voi mullistaa kuvantamisen
Aalto-yliopiston tutkijat käyttivät anturissa samaa nanorakennetta kuin hyötysuhde-ennätykset rikkoneissa aurinkokennoissaan.
Uusi yhteistyömalli vesialan tohtorinkoulutuksessa alkamassa
Tavoitteena on tehostaa vesitekniikan tohtorinkoulutusta ja kehittää uutta yhteistyön mallia sidosryhmien kanssa.
Tiede ja kulttuuri lyövät kättä
Aalto-yliopiston ja Humanistisen ammattikorkeakoulun yhteistyössä huipputieteet yhdistyvät käytännönläheisyyteen.
Kivijalkakaupat ja verkkokaupat taistelevat japanilaisten kuluttajien suosiosta
Professorimme toimivat suomalaisjohtajien matkaoppaina Tokiossa.
Harald Herlin -oppimiskeskukseen kulku aukioloaikojen ulkopuolella
Aalto-yliopiston opiskelijat pääsevät Harald Herlin -oppimiskeskukseen aukioloaikojen ulkopuolella HSL-kortilla, joka on rekisteröitävä ensin.
Potilasjärjestelmien käytettävyys ei parantunut neljässä vuodessa
Yksittäisissä toiminnoissa on edistytty, mutta yleisarvosana on edelleen vain tyydyttävällä tasolla.
Hiilestä räätälöidään aivosairauksien hoitajaa
Aallon, Helsingin yliopiston ja HUSin yhteisponnistus voi auttaa muun muassa Parkinson-potilaita ja muistisairaita.