Suomella on poikkeuksellisen vahva ja positiivinen maakuva Japanissa
Tutkijat kartoittivat japanilaisten mielikuvia Pohjoismaista laajalla kyselytutkimuksella.
Väitöstutkimus: Yhteishaussa epäonnistuminen on iso riski toisen asteen opinnoille
Koulutuksen ulkopuolelle jääminen heikentää lähes 10 prosenttiyksikköä todennäköisyyttä, että nuori suorittaa toisen asteen tutkintoa.
Miten luomme uudenlaisen Suomen?
Dean’s Circle -iltatilaisuus järjestettiin 26. toukokuuta Aalto Festivalin yhteydessä.
Havaijilaiskuoseista akustoiviin verhokankaisiin
Ensimmäistä kertaa järjestettävä Tekstiili16 esittelee Aalto-yliopiston korkeatasoista ja laaja-alaista tekstiilisuunnittelun osaamista.
Väre-rakennuksen peruskivi muurattiin
Otaniemen kampuksesta rakentuu eri alojen elävä kohtaamispaikka.
Pakolaisleirien rakentaminen voi synnyttää valtavia hiilidioksidipäästöjä
Aallossa väittelevä Matti Kuittinen kehitti vähähiilisen jälleenrakentamisen mallin, joka auttaa kestävän kehityksen mukaisessa rakentamisessa.
Aalto investoi 200 000 euroa teollisen internetin kampukseen
Rahalla kehitetään kampuksen infrastruktuuria ja laitekantaa. Operatiiviseksi johtajaksi on nimitetty Jari Juhanko.
Säteily vaikuttaa Aalto-1-nanosatelliitin ohjelmistosuunnitteluun
Joonas Javanainen käsitteli diplomityössään avaruuden aiheuttamiin lisähaasteisiin varautumista ohjelmistosuunnittelussa.
Naistenvaatemallisto 3D-mallinnusohjelmalla
Taika Joensuu teki naistenvaatemalliston hyödyntämällä 3D-mallinnusohjelmaa
Kaapelitehtaan Merikaapelisali täyttyi muodin ystävistä ja asiantuntijoista
Aalto-yliopiston odotettu keväinen muotinäytös esitteli rohkeaa ja kekseliästä muotia.
Diplomi-insinööri- ja arkkitehtikoulutuksen alkupistevalinnan hyväksymiskirjeissä virhe
Oikeat tiedot sisältävät kirjeet lähetetään asianomaisille perjantaina 27.5.2016. Itse hyväksymisprosessissa ei tapahtunut virheitä.
Aalto-yliopisto ja Helsingin yliopisto perustavat tietoturvaan keskittyvän HAIC-tutkimuskeskuksen
Keskus vastaa suomalaisen ICT-teollisuuden tarpeisiin niin tietoturva-alan tutkimuksen kuin koulutuksen osalta.
Opiskelijoiden lopputyöpeli nousi kärkeen Applen ja Metacriticin listoilla
Kosketusnäytölläkin sujuvasti pelattava Shadow Bug kerää kiitosta maailmalla.
Rakennusalan AEC Hackathon järjestetään Helsingissä kesäkuun alussa
Rakennusala ja digiosaajat valjastavat 3D mallit, virtuaalimaailmat, lisätyn todellisuuden, sisäpaikannuksen ja sensorit rakennusalan käyttöön.
Ehdota sähkötekniikan Vuoden alumnia
Vuoden alumni valitaan ensimmäistä kertaa. Lähetä ehdotuksesi 15. syyskuuta mennessä.
Homecoming Day kutsuu alumnit jälleen elokuussa Töölöön
Perjantaina 26.8. järjestettävä Homecoming Day on Kauppakorkeakoulun suurin alumnitapahtuma. Pääpuhujana on presidentti Martti Ahtisaari.
Jäätä tutkimaan
Jäämekaniikan tutkijat selvittävät, millaisia kuormia merijää aiheuttaa rakenteille ja laivoille.
Väestörekisterikeskukselle luotu MyServices-palvelu hackathon-kurssin vaikuttavin ratkaisu
Uusilla oppimismuodoilla syntyi relevantteja ratkaisuja julkisen sektorin organisaatioiden tarpeisiin.
Millennium-teknologiapalkinto proteiinien muokkauksen mullistaneelle Frances Arnoldille
Innovaatioita voidaan hyödyntää muun muassa uusiutuvan energian sovelluksissa ja lääkkeiden valmistuksessa.
PwC ja Kauppakorkeakoulu tiivistävät yhteistyötään
PwC on Kauppakorkeakoulun pitkäaikainen kumppani. Nyt solmittu Premium Partneruus laajentaa yhteistyötä entisestään.