Tulevaisuuden mediakeskuksen suunnittelu ja toteutus etenee
Yliopisto suunnittelee uusiutuvalle kampukselle tulevaisuuden mediakeskusta, jonka operatiivisena johtajana on aloittanut Marcus Korhonen ja akateemisesta suunnittelusta vastaa Aleksi Bardy.
Yliopiston tavoitteena on luoda kansainväliset mitat täyttävä mediakeskus. Keskuksesta halutaan media-alaa laajasti palveleva tutkimuksen, opetuksen ja tuotekehityksen keskittymä Otaniemeen. Mediakeskuksen toimintaa tukevat Otaniemessä yliopiston muut tutkimusalueet kuten akustiikan, mediatekniikan ja pelien tutkimus.
Mediakeskuksen valmisteluun kytketään laajasti myös ulkopuoliset sidosryhmät; käydyissä keskusteluissa keskeiset media-alan toimijat ovat ilmaisseet kiinnostuksen olla mukana keskuksen suunnittelussa ja käytössä.
Mediakeskuksen toteutus on alkanut vuoden 2016 aikana, jolloin Mediakeskus Lume ja Media Factory yhdistettiin. Tällä fuusiolla luodaan perusta laaja-alaiselle toiminnalle. Mediakeskuksen tiloja käyttävä elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitos ja osa fuusioituneesta mediakeskuksesta muuttavat Otaniemeen jo vuoden 2017 alussa. Lumeen vanhojen studiotilojen kohdalla hyödynnetään sidosryhmien tarjoamia mahdollisuuksia ja testataan tulevaisuuden mediakeskuksen toiminnallista konseptia.
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoululle suunniteltu Väre-uudisrakennus valmistuu vuoden 2018 aikana ja silloin korkeakoulun kaikki toiminnot sijaitsevat Otaniemessä.
Lue lisää uutisia
Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana
Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla
BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026
Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.