ʵ

8704 hakutulosta Uutinen

Samuel Kaski ja Matti Keloharju on valittu akatemiaprofessoreiksi

Suomen Akatemia on valinnut kahdeksan akatemiaprofessoria, joista kaksi työskentelee Aalto-yliopistossa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Kauppakorkeakoulun kandiopetus muuttaa syksyllä Otaniemeen

Aallon perustamiseen liittynyt ydinajatus toteutuu entistä vahvemmin, kun eri alojen kandiopiskelijat opiskelevat samassa talossa.
Opinnot
Julkaistu:
Kauppatieteilijöiden opinnoille on remontoitu Alvar Aallon suunnitteleman rakennuksen U-siipeen uutuuttaan hohtavat tilat.

Kauppakorkeakoulun tiimi voitti yleisöäänestyksen The Economistin case-kilpailussa

Kerrisdale Capital Investment Case Study -kilpailuun osallistui 18 joukkuetta, jotka edustivat 17 eri maata.
Opinnot, Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:
Kauppakorkeakoulun voittoisa tiimi nautti ja koki oppineensa kovatasoisesta kilpailusta.

Vuoden alumni, enkelisijoittaja Riku Asikainen johtaa alumniohjausryhmää

Kauppakorkeakoulu on perustanut Alumni Advisory Boardin käymään keskustelua alumnitoiminnasta, koulun ulkoisista suhteista sekä varainhankinnasta.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
alumniohjauryhma_2015_fi.jpg

Yhteiskunnallisia muutoksia nopeuttaa kiireen tuntu

Välttämättömältä tuntuva tarve yhteiskunnallisille muutoksille on usein sosiaalisesti rakennettua, jotta muutos saataisiin vietyä maaliin.
Tutkimus ja taide, Mediatiedotteet
Julkaistu:

Marsin ja Maan revontulet muistuttavat toisiaan

Kansainvälinen tutkijaryhmä on ensimmäistä kertaa ennustanut paljain silmin nähtävien revontulien esiintymisen Maan ulkopuolella.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
auroraonmars_www_fi.jpg

Prodekon Vuoden opettaja -palkinto Hannele Walleniukselle

Tuotantotalouden killan Prodeko ry:n jäsenistö äänesti professori Hannele Walleniuksen lukuvuoden parhaaksi tuotantotalouden opettajaksi
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:

Tietotekniikan laitos toivottaa tervetulleeksi uudet tutkimusryhmät

Laitoksella on nyt yhteensä 44 professoria ja yli 400 työntekijää - tietotekniikan laitos on Aalto-yliopiston suurin.
Tutkimus ja taide, Opinnot
Julkaistu:

Puun ominaisuudet esiin mallintamalla

Mallintamien antaa mahdollisuuden selvittää puun rakenteen vaikutusta sen mekaanisiin ominaisuuksiin kuten jäykkyyteen.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Aalto University School of Engineering

Emma Masterille ERC Consolidator grant noin kaksi miljoonaa euroa

Hankkeessa pyritään löytämään proteiineja ja entsyymejä, joilla on aiemmin tuntemattomia hyödyllisiä ominaisuuksia.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Näytös15:ssä palkittiin muotimaailman uusia lupauksia

Kattilahallin catwalkille saapui jälleen mallisto toisensa jälkeen taidokkaita luomuksia.
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:
Photo: Meri Karhu

Aalto-yliopisto maailman kärkeä yhteisjulkaisuissa yritysten kanssa

CWTS Leiden Ranking perustuu tieteellisten artikkelien bibliometriseen analyysiin.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:

Kehittyvillä markkinoilla menestyy kekseliäs verkostoituja

Aalto-yliopistossa koottiin yhteen konkreettinen opas kestävän liiketoiminnan käynnistämiseen kehittyvillä markkinoilla.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Ideoiden juhlaa

Muistutin, tuulenmittausmasto ja retkeilyvarusteiden kokeilupalvelu – tulevaisuuden tuotekehittäjät tekivät jälleen vaikutuksen PDP-gaalassa.
Opinnot, ۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:

Tutkijat kehittivät koneoppimisalgoritmin, joka oppi räppäämään

Kun verrattiin räppiriimien pituuksia ja esiintymistiheyttä, rap-lyriikkaa tuottava algoritmi DeepBeat oli 21% tehokkaampi kuin ihmisräppärit.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Kontti houkuttelee tutustumaan Aalto Festivaliin

Aalto-yliopiston opiskelijat palvelevat yleisöä festivaalin infokontissa Mauno Koiviston aukiolla, Helsingin Kampissa.
Julkaistu:
Aalto Festival Info Kontti. Kuva: Aino Huovio

28.5. Media Labin Demopäivä

Keväinen "näyttelymme" ja kauden lopettajaisjuhlamme on jälleen avoinna kaikille kiinnostuneille
Opinnot
Julkaistu:

Tuhannen oppilaskävijän raja meni rikki Lumartsissa

LUMA-keskuksen laboratorion opintokäynnit kiinnostavat koululaisia vuosi vuodelta enemmän.
Opinnot, ۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Lauttasaaren yhteiskoululaiset analysoivat mikroskoopin avulla hiusten koostumusta.

Ledien jäähtymisen tutkimiseen miljoonarahoitus

Tutkija, TkT, Jani Oksanen on saanut lahjakkaille nuorille tutkijoille tarkoitetun ERC Starting Grant -rahoituksen termofotoniikan tutkimukseen.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

1700-luvun Pariisi levittäytyy ELOn studioihin

“Kieri vielä vähän tossa mudassa, sun kaapu on liian puhtaan näköinen verrattuna maskiin”.
Julkaistu:
Photo: Mikko Raskinen