Tutkittu tieto kohtaa elinkeinoelämän realiteetit
Knowledge Sharing Breakfast -tilaisuudet ovat vakiinnuttaneet paikkansa yhtenä koulumme strategisista, elinkeinoelämälle suunnatuista tapahtumista.
Valtavirtaelokuvakin taipuu kulttuurisen ylivallan vastustamiseen
Vähemmistöjen esiin tuominen vaatii elämäkertaelokuvalta kriittisyyttä ja vahvaa sidettä nykyaikaan, tuore väitöstutkimus korostaa.
Aalto-yliopiston tekniikan tukisäätiö jakoi apurahoja jatko-opintoihin ja postdoc-vierailuihin
Tukisäätiö sai kevään apurahakierroksellaan ennätysmäiset 147 hakemusta, joista se pystyi rahoittamaan 24 kpl, yhteensä 178 000 euroa.
Aalto vahvistaa yhteistyötään Tsinghuan yliopiston kanssa
Rehtori Tuula Teeri allekirjoitti pöytäkirjan Kesärannassa.

Wood Program -näyttely avattu Tokiossa
Arkkitehtuurin laitoksen Wood Program esittäytyy Tokiossa Galleria A4:ssä elokuun 5. päivään saakka.
Team Aalto finaaliin IEEE:n maailmanlaajuisessa suunnittelukilpailussa
Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelijaryhmä on kolmen parhaan joukossa kansainvälisen tekniikan alan järjestön IEEE:n suunnittelukilpailussa.
Young Investigator Award Mariko Agolle
The Cellulose Society of Japan Progress Award vuodelta 2014 annetaan Mariko Agolle, joka on Puunjalostustekniikan laitoksen Visiting Scholar.
Älytarrojen tiedonsiirtonopeus voidaan yli kymmenkertaistaa
Hyvin pienellä virrankulutuksella saavutettava nopea tiedonsiirto mahdollistaa suuremman tallennuskapasiteetin, tuore väitös osoittaa.
Aallon opiskelijoiden kehittämä vedenpuhdistusfiltteri voitti innovaatiokilpailun
Euroopan suurimman ilmastoinnovaatiokilpailun Suomen finaalin voittajat kisaavat syyskuussa Amsterdamissa.

Weather Station -näyttelyssä mukana 10 suomalaista ääni- ja esitystaiteilijaa
Weather Station -näyttely on kotimaisen äänitaiteen uusia, performatiivisia muotoja esittelevä tapahtumallinen näyttely.

Metallikonferenssissa koolla tutkijoita kolmestakymmenestä maasta
Esiintyjät edustavat useita tieteenaloja. Keskustelu käy vilkkaana myös sosiaalisessa mediassa.

Palvelujen tuotteistamisen käsikirja
Palvelujen tuotteistaminen on ihmisten ajattelutapojen ja toiminnan muuttamista
Dipolista peruskorjataan Aalto-yliopistolle omaleimainen päärakennus
Talosta tulee käyttöliittymä Aalto-yliopistoon, siellä esitellään huippuosaamista ja monialaista yhteistyötä.
Energian internet voi mullistaa talouden
Aallossa vieraileva professori Alex Huang kehittää teknologiaa, joka tekee energian ostajista myös sen jakajia.
Professori Maarit Karppinen sai Helsingin kaupungin tiedepalkinnon
Karppinen on maailman johtavia toiminnallisten oksidimateriaalien tutkijoita ja pioneeri ALD-ohutkalvotutkimuksessa.
Graafisen suunnittelun alunmna palkittu Reubenilla
Reuben-palkinnon voittaja ensimmäistä kertaa Suomesta
Vuorovaikutuksen tutkimus avaa uusia näköaloja verkostomaiseen yhteiskehittämiseen
Tutkimus avaa uusia mahdollisuuksia siihen, miten yhteiskehittämistilanteita voidaan havainnoida ja miten niistä voidaan oppia
Pertti Hakoselle 2,4 miljoonan euron ERC Advanced -rahoitus
Professori Hakonen yhdistää tutkimuksessaan ultramatalien lämpötilojen tekniikoita uusien kvanttisysteemien etsimiseen ja luomiseen.
Suomen Akatemialta rahoitusta Aallon yhteiskunnalliseen tutkimukseen
Suomen Akatemian Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta on myöntänyt rahoituksen neljälle Aalto-yliopiston hankkeelle.
Sopiva kilpailu tehostaa työeläkejärjestelmää
Sosiaaliturvaan liittyvät syyt ovat peruste kilpailun rajaamiselle, tuore väitöstutkimus osoittaa.