ʵ

News about the project

11381 hakutulosta Uutinen

Hiltistä Kauppakorkeakoulun Premium Partner

۳ٱ𾱲ٲösopimus on solmittu kolmeksi vuodeksi.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Hilti Kauppakorkeakoulun Premium Partneriksi

Palavereista tiiviitä ja taukoja työpäivään

Työhyvinvoinnin kohentamiseksi ehdotetaan, että kokoukset järjestetään samoina päivinä ja tunnin kokoukset tiivistetään 45 minuuttiin.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
Aalto-yliopisto/ Sanni Siira

Aalto-yliopiston digitalisaation tulokset 2017–2020 – mitä neljän vuoden aikana on tapahtunut?

Tärkeimmät digitalisaatiosaavutukset opetuksessa ja oppimisessa, tutkimuksessa ja innovaatioissa, kampuksella ja digitaalisessa infrastruktuurissa sekä palveluissa.
ٴ-ٱ𾱲ö
Kampus, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto
Julkaistu:
Opiskelua Aalto-yliopistolla. Kuvistukuva.

Tutkijat mallinsivat uudenlaisen maailmankaikkeuden kvanttitietokoneella

Kvanttimekaniikan perusoletusten vastaisesti kvantti-informaatio ei säilynyt kubiteilla suoritetuissa operaatioissa. Tutkijat saattoivat myös muuttaa kubittien kvanttilomittuneisuuden astetta muokkaamalla vain yhtä kubittia.
Mediatiedotteet
Julkaistu:
A small microchip containg quantum circuitry inside a metal sample holder

Emilia Lahden sisututkimus on palkittu vuoden artikkelina

Emilia Lahden muissa väitöskirjan osissa tarkastellaan sisua ultrajuoksun ja systeemiälyn näkökulmista. Hybridimuotoinen väitöstutkimus sisusta on loppusuoralla.
Palkinnot ja tunnustukset
Julkaistu:
Emilia Lahti archives

VR haluaa saada tehot irti veturista

Yhtiö ja opiskelijat tutkivat, voiko digitalisoimalla pidentää veturin pyörien elinikää.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot
Julkaistu:
VR:n juna. Kuva: Janne Mikkilä

Professori Matti Kummu ymmärtää veden merkityksen kaikessa

Kambodžassa kehitysprojektin parissa työskennellyt nuori tutkija on nykyisin professorina Aalto-yliopistossa: Matti Kummu on uransa varrella toiminut tutkijana, opettajana sekä mentorina ja siten vaikuttanut vesivarojen tutkimuksen lisäksi kollegojensa kehitykseen.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Matti Kummu

Kauppakorkeakoulun lahjoittajatarinoita: Mika Koskinen

Opetuksen korkea taso on aina ollut Kauppakorkeakoulun valtti. Kurssit olivat poikkeuksetta mielenkiintoisia ja korkeatasoisia. Vaikka urani on ollut liiketoiminnan ulkopuolella, ovat kauppatieteen opinnot avittaneet minua hienosti ulkoministeriön toimintaympäristössä.
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Mika Koskinen

Kestävä kehitys on yksi neljästä Kauppakorkeakoulun avainhankkeesta

Professori Minna Halme: Kauppakorkeakouluilla on avainrooli kestävän kehityksen haasteiden ratkaisemisessa.
Yliopisto
Julkaistu:
Professor Minna Halme. Photographer: Veera Konsti.

EU rahoittaa aurinkoenergian kehitystyötä

Tutkijat kehittävät optisten nanoantennien avulla kustannustehokasta aurinkoenergian varastointia. Hanke saa rahoitusta Euroopan komission Horisontti 2020 -ohjelman kautta.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Micronova

Opiskelija Silva Robbins: Lääkäri ei ole ainoa uravaihtoehto lääketieteestä kiinnostuneille

Bioinformaatioteknologiaa opiskeleva Silva on ahkerasti mukana opiskelijaelämässä. Hänen mielestään Otaniemen kampus on ainutlaatuinen, koska se yhdistää eri alat ja niiden opiskelijakulttuurit.
Opinnot
Julkaistu:
Bioinformaatioteknologian opiskelija Silva Robbins teekkarilakissa. Kuva: Markus Toivonen

Suomen Kulttuurirahasto jakoi aaltolaisille yli puoli miljoona euroa apurahoja

Apurahaa saa 32 hakijaa tai työryhmää Aalto-yliopistosta.
Yliopisto
Julkaistu:
Suomen Kulttuurirahasto logo

In memoriam: Jan Olaf Blech (1979-2021)

In memoriam: Jan Olaf Blech (1979-2021)
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
Jan Blech

Eliisa Lotsari nimitetty vesitekniikan apulaisprofessoriksi

Vesitekniikan opetus ja tutkimus vahvistuu vesitalouden ja vesirakennuksen alalla ja laajenee käsittelemään myös pohjoisten jokiympäristöjen haasteita.
Nimitykset
Julkaistu:
Eliisa Lotsari

Mikko Möttönen valittiin vuoden 2021 innovaatioprofessoriksi

Tunnustuspalkinnon jakavat yhteistyössä Business Finland, Teknologiateollisuus ja innovaatiokonsulttiyhtiö Spinverse.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Professor Mikko Möttönen

Lokaatioperusteinen tarinankerronnallinen applikaatio Polku toiselle sijalle Think Ink 2020 -innovaatiokilpailussa

Maisteriopiskelijat New Media Design and Production ja Visual Communication Design -linjoilta loivat applikaation Think Ink 2020 -kilpailuun.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Viidakon Väki by Johanna Lumme

Ilmoita sivutoimistasi ja sidonnaisuuksistasi Workdayssä

Lisää tietoa ilmoittamisesta saat Zoom-tilaisuuksista 19.2. ja 1.3.
ٴ-ٱ𾱲ö
Yliopisto
Julkaistu:
Aalto yliopisto Unto Rautio

Kauppakorkeakoulun lahjoittajatarinoita: Seija Goldstein

”Kun 21-vuotiaana valmistuin ekonomiksi Helsingin kauppakorkeakoulusta, en osannut villeimmissäkään unelmissani kuvitella, että työurani päättyessä olisin alueellisen median kustantamisen arvostettu asiantuntija - vieläpä Yhdysvalloissa.”
۳ٱ𾱲ٲö
Julkaistu:
Seija Goldstein

Palveluyksiköiden henkilömuutoksia Sähkötekniikan korkeakoulussa

Henkilömuutokset palveluyksiköissä loppuvuoden 2020 ja alkuvuoden 2021 ajalta.
ٴ-ٱ𾱲ö
Nimitykset
Julkaistu:
Aalto

Johtavissa strategiakonsultointiyrityksissä työskentelevät Aallon alumnit kertovat näkemyksensä Aallon uudesta strategiasta

Kaiken kaikkiaan strategia-aineiston nähtiin olevan huolellisesti valmisteltua ja Aallon tarkoituksen sekä arvojen innostavia ja visionäärisiä. Strategiaa kehuttiin erityisesti satojen aaltolaisten ottamisesta mukaan prosessiin. Alumnit toivat esiin myös kuusi ideaa Aallon strategian vahvistamiseksi.
Yliopisto
Julkaistu:
Aalto's campus in a wintery setting with a little bit of snow.