ʵ

Uutiset

Kauppakorkeakoulun lahjoittajatarinoita: Anni Heikkilä

”Haastan kaikki koulumme alumnit mukaan lahjoittamaan, vaikka ihan pienelläkin summalla.”
An image of Anni Heikkilä.
Kauppakorkeakoulun alumni Anni Heikkilä.

Kertoisitko itsestäsi

Olen Kauppakorkeakoulun alumni ja työskentelen tällä hetkellä sijoitusjohtajana perheyrityksessämme. Aloitin opiskelun Kauppakorkeakoulussa vuonna 1999 ja olin alusta asti innostunut koulumme monipuolisesta opintotarjonnasta. Suoritin KTM-tutkinnon pääaineenani taloustiede vuonna 2003. CEMS MIM –tutkinnon sain valmiiksi vuonna 2004. Muutaman työelämässä vietetyn vuoden jälkeen palasin Kauppakorkeakouluun taloustieteen jatko-opintojen pariin. Väittelin tohtoriksi vuonna 2014, aiheenani rahoitussektorin kehitys Afrikassa.

Kerro opiskeluajoistasi, millaista oli opiskella Kauppakorkeakoulussa?

Kauppakorkeakoulun yhteisö otti meidät uudet tulokkaat avosylin vastaan, niin luentosaleissa kuin vapaa-ajan riennoissakin. KY:n toimintaan oli helppo mennä mukaan ja löysin mielekästä tekemistä mm. Korkeakouluvaliokunnasta ja ainejärjestö KY Economicsista. Mieleenpainuvia muistoja opiskeluajoilta on lukuisia, kuten mursujaiset, ensimmäinen opiskelijavappu, NESU-KY:n sitsit Alakertsillä ja KY:n 90-vuotisvuosijuhla Finlandia-talossa. Harrastin myös poikkitieteellistä opiskelijaelämää soittamalla Polyteknikkojen Orkesterissa Otaniemessä.

Kerro urastasi ja siitä millaisia eväitä sait opinnoista urallesi?

Tähänastisella työurallani olen toiminut liikkeenjohdon konsulttina, tutkijana ja analytiikan kehitystehtävissä media-alalla. Siirryin hiljattain perheyritykseemme työskentelemään yrityskauppojen ja kohdeyritysten kehittämisen parissa. Pääaineestani taloustieteestä olen saanut vahvan pohjan loogiseen ongelmanratkaisuun ja vaativaan data-analyysiin, jonka merkitys yrityselämässä kasvaa koko ajan. Liiketalouden opinnot taas ovat antaneet hyvät valmiudet ymmärtää yritystoiminnan eri osa-alueita, mikä on tärkeää nykyisessä työssäni. 

Koulumme 110-vuotinen historia antaa syytä ylpeyteen: olemme kaupallisen alan korkeakoulutuksen suunnannäyttäjä Suomessa.

Anni Heikkilä, Kauppakorkeakoulun alumni ja lahjoittaja.

Mikä inspiroi sinua lahjoittamaan Kauppakorkeakoululle?

Kauppakorkeakoulu on tarjonnut erinomaiset lähtökohdat työuralleni. Koen, että meidän, jotka olemme saaneet nauttia lähes ilmaisesta, erittäin korkeatasoisesta koulutuksesta, on syytä antaa saamastamme hyvästä myös takaisin. Haastankin kaikki koulumme alumnit mukaan lahjoittamaan, vaikka ihan pienelläkin summalla. Kansainvälisessä kilpailussa menestyvä Kauppakorkeakoulu ja osaavat, tulevat kauppatieteilijäsukupolvet ovat meidän kaikkien ja koko suomalaisen yhteiskunnan etu.

Onnittelusi tai terveisesi 110 vuotta täyttävälle Kauppakorkeakoululle

Koulumme 110-vuotinen historia antaa syytä ylpeyteen: olemme kaupallisen alan korkeakoulutuksen suunnannäyttäjä Suomessa ja monilla tutkimusalueilla maailman huipputasoa. Juurtuminen osaksi Aalto-yliopistoa osoittaa, että Kauppakorkeakoulu on paitsi perinteikäs, myös uudistuskykyinen ja ajan hermolla kulkeva instituutio.

Terveisesi Kauppakorkeakoulun alumneille ja nykyisille opiskelijoille

Toivon hartaasti, että pandemiatilanne rauhoittuisi ja koulumme nykyiset opiskelijat pääsisivät nauttimaan monipuolisesta ja vireästä opiskelijaelämästä. Odotan innolla tulevia alumnitapahtumia! Toivottavasti olosuhteet paranevat ja pääsemme pian tapaamaan normaaleissa merkeissä.

Lämpimät kiitokset sinulle Anni koulumme tukemisesta ja tarinasi jakamisesta!

Lue lisää lahjoittamisesta

Kauppakorkeakoulun rakennus ulkoa kuvattuna

Lahjoittajaterveiset

Kauppakorkeakoulun lahjoittajien tervehdyksiä Kauppakorkeakoululle.

Kauppakorkeakoulu
Kauppakorkeakoulun opiskelijoita koulun edustalla

Kauppakorkeakoulu – tulevaisuutta rakentamassa

Me Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa teemme työtä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan puolesta kouluttamalla tulevaisuuden osaajia.

Kauppakorkeakoulu
Aaltoy-yliopisto / Unto Rautio

Kauppakorkeakoulun alumnitarinoita

Täältä löydät Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun alumnitarinoita. Tarinoista löydät esimerkkejä koulumme alumnien urapoluista. Alumnitarinat on jaoteltu pääaineen mukaan.

Kauppakorkeakoulu
Kauppakorkeakoulun alumneille
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Eden Telila kuvattuna laskettelurinteessä
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelija Eden Telilan diplomityö kartutti Rambollin geoteknistä työkalupakkia

Eden Telila ratkaisi diplomityöllään Rambollia vaivanneen geotekniikan ongelman.
Viisi ihmistä istuu modernissa toimistotilassa kannettavien tietokoneiden ja muistikirjojen kanssa keskustelemassa. Punainen matto ja värikkäitä huonekaluja.
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:
Kolme ihmistä keskustelemassa pöydän ääressä kannettavien tietokoneiden kanssa. Teksti: Visiting Professorships at TU Graz, 1.10.2026 - 31.1.2027.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae vierailevaksi professoriksi TU Graz:iin

Unite!-yliopistoallianssiin kuuluva TU Graz Itävallassa kutsuu kokeneita post doc -tutkijoita hakemaan kahta täysin rahoitettua vierailijaprofessuuria. Hakuaika päättyy 20.2.2026, ja tehtävät alkavat 1.10.2026.
OP Pohjolan opiskelijaprojektiryhmä
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelijat tarkastelivat private credit -markkinaa OP Pohjolalle

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu ja OP Pohjola tekivät yhteistyötä opiskelijaprojektissa, jossa tutkittiin private credit -liiketoiminnan kehitystä ja mahdollisuuksia Euroopassa.