���ʵ���

Kaakkois-Aasiassa sijaitsevan Mekong-joen suisto on lähes 20 miljoonan ihmisen koti ja globaalisti merkittävä riisinviljelyalue. Vuosisadan loppuun mennessä se voi jäädä lähes kokonaan veden alle, jos merkittäviin toimiin ei ryhdytä pian, korostaa monialainen, kansainvälinen tutkijaryhmä arvostetussa .

Mekongin suisto on erityisen herkkä merenpinnan nousulle, koska valtaosa alueesta on alle 2 metriä merenpinnan yläpuolella.     

”On vaikea käsittää, että pinta-alaltaan ja väestöltään Alankomaita vastaava alue voi kadota vuosisadan loppuun mennessä”, sanoo tutkimusta johtanut professori Matt Kondolf yhdysvaltalaisesta Berkeleyn yliopistosta.

Mekongin suisto sijaitsee pääosin Vietnamissa, ja Vietnamin hallinto on jo tarttunut toimeen Mekongin suiston pelastamiseksi. Tutkijat kuitenkin painottavat, että tuhon jarruttaminen vaatii päättäväisiä ja nopeita toimia kaikilta Mekongin jokialueen valtioilta.

Jotta jokisuisto säilyy, alueelle pitää kerrostua joen mukanaan kuljettamaa maa-ainesta eli sedimenttiä vähintään merenpinnan nousua vastaava määrä.

”Uusiutuvan energian buumi on johtanut siihen, että ylävirran maat rakentavat kiihtyvällä tahdilla vesivoimapatoja, jotka estävät sedimentin virtausta suistoalueelle. Lisäksi hiekkaa tarvitseva rakennusteollisuus vie merkittävän osan siitä sedimentistä, jota suistoalueelle päätyy”, selittää tutkimukseen osallistunut Aalto-yliopiston professori Matti Kummu.

Ylävirran patojen ja ilmastonmuutoksen aiheuttaman merenpinnan nousun lisäksi tärkeä rooli on suistoalueen vesivarojen hallinnalla. Ongelmana on, että suistoalueelle rakennetut, tehoviljelyn mahdollistavat tulvavallit estävät hedelmällisen sedimentin pääsyn riisipelloille. Samalla liiallinen pohjaveden käyttö laskee suiston pintaa useilla senttimetreillä vuodessa.

Tutkijatiimi listaa kirjoituksessaan kuusi keinoa, joilla suiston elinaikaa voitaisiin merkittävästi pidentää.

1. Mekong-joen yläjuoksulle rakennettavien patojen vaikutuksia tulisi arvioida kokonaisvaltaisesti. Erityisen suuria haittoja aiheuttavat padot pitäisi jättää rakentamatta ja korvata ne esimerkiksi aurinko- ja tuulivoimalla.
2. Rakennettavat padot tulisi suunnitella niin, että suistolle elintärkeä sedimentti pääsee paremmin virtaamaan niiden läpi.
3. Hiekan nostoa suistoalueella pitää rajoittaa merkittävästi ja Mekong-joen hiekan käyttöä vähentää suosimalla kestävämpiä ja kierrätettäviä rakennusmateriaaleja.
4. Maataloutta Mekongin suistolla tulisi tarkastella kestävän kehityksen näkökulmasta ja pohjaveden käyttöä vähentää merkittävästi.
5. Suiston vesivarojen hallintaa ja vesi-infrastruktuuria tulisi muokata niin, että tulvatasankojen yhteys jokiin säilyy ja sedimenttipitoiset vedet pääsevät säännöllisesti tulvatasangoille
6. Suistoalueen rannikolla pitää ottaa laajemmassa mittakaavassa käyttöön meriveden nousulta suojaavia luontopohjaisia ratkaisuja, kuten mangrovemetsiä ja kosteikkoja.

Ehdotettujen keinojen toimivuudesta on jo näyttöä ympäri maailmaa, mutta niiden käyttöönottoa Mekongin alueella hidastavat taloudelliset ja poliittiset tekijät. Tutkijatkin myöntävät, että keinojen toteuttaminen ei ole helppoa.

”Osa toimenpiteistä vaikuttaa suoraan tiettyjen sektorien liiketoimintaan ja osa vaatisi, että alueen maat Kiina, Laos, Thaimaa, Kambodža ja Vietnam tekevät nykyistä tiiviimpää yhteistyötä. Tämä ei ole aiemminkaan ollut helppoa, mutta ilman alueellista ja eri sektoreiden välistä yhteistyötä merkittävää vaikutusta ei saavuteta”, toteaa tutkimuksessa myös mukana ollut Aalto-yliopiston professori Marko Keskinen.  

Alueen hallitusten lisäksi ehdotettujen keinojen toimeenpanoon tarvitaan kansainvälistä apua esimerkiksi kehityspankeilta ja -järjestöiltä sekä kansalaisyhteiskunnan ja yksityissektorin toimijoita.

”Tärkeää on myös aiempaa vahvempi vuorovaikutus tutkijoiden ja päätöksentekijöiden välillä sekä selkeät, tutkimuspohjaiset suositukset haasteiden ratkaisemiseksi”, jatkaa Keskinen.

Mekongin alueen muutoksista tehdään runsaasti tutkimusta, ja konsensus on selvä: kestävä kehitys vaatii nykyisten toimintatapojen muutosta. Ilman sitä valtaosaa Mekongin suistoalueesta uhkaa katoaminen vuosisadan loppuun mennessä.  

Aalto-yliopiston tutkijat ovat tarkastelleet Mekongin alueen muutoksia ja alueellista yhteistyötä jo kahden vuosikymmenen ajan yhdessä paikallisten yliopistojen kanssa. Suomi on myös pitkään tukenut kehitysyhteistyövaroin alueellisen yhteistyöjärjestö Mekongin jokikomissio MRC:n toimia etenkin vesivoimapatojen vaikutuksiin liittyen.