ʵ

Uutiset

23 000 Instagram-kuvaa ja saunanlauteilta lähtenyt kasvutarina – elämyksellinen tapahtuma on tehokas arvonluoja

Fyysisissä kohtaamisissa syntyy tunnetta, tietoa ja kohtaamisia, joita pelkällä digitaalisuudella ei saavuteta, tuore väitöstutkimus osoittaa.

Vaikka yhä suurempi osa vuorovaikutuksesta tapahtuu verkossa, markkinointitapahtumilla ja messuilla säilyy silti merkittävä rooli arvoa luovien kohtaamisten mahdollistajana. Tämä käy ilmi kauppatieteen maisteri Elina Koiviston tuoreesta väitöskirjasta, joka perustuu laajaan Slushissa, kansainvälisillä muotialan messuilla ja Louis Vuittonin markkinointitapahtumissa kerättyyn aineistoon.

Koiviston mukaan taitavasti rakennettu asiakaskokemus tuottaa elämyksiä vetoamalla osallistujien aisteihin ja mieleen sekä tarjoamalla mahdollisuuden vuorovaikutukseen. Lisäksi se kertoo brändin tarinan kuluttajalle mieleen jäävällä, tunnesidettä ja siten brändiuskollisuutta vahvistavalla tavalla. Louis Vuittonin kaltaisten luksusmerkkien tapahtumissa kuluttajat myös innostuvat ja inspiroituvat yhdessä, mikä vahvistaa entisestään brändimielikuvaa ja lujittaa asiakassuhdetta.

”Louis Vuittonin tapahtumassa osallistujat pääsivät esimerkiksi näkemään, kuinka luksuslaukkuja valmistetaan ja kokemaan, millaista on kävellä catwalkilla. Tapahtuma myös inspiroi jakamaan brändin tarinaa, ja lopulta sen pohjalta syntyi lähes 23 000 kuvapostausta Instagramiin – iso näkyvyys oikeassa kohderyhmässä”, kertoo Koivisto.

Muotialan kasvuyrityksille alan kansainväliset ammattilaismessut ovat tärkeä paikka, jossa luoda suhteita ja tehdä vaikutus toimialan tärkeisiin portinvartijoihin kokemuksellisin keinoin. Kasvuyritystapahtuma Slushissa fyysiset kohtaamiset taas mahdollistavat serendipiteetin eli ennalta arvaamattomien onnekkaiden sattumien ketjun – ja siten alkusysäyksen monelle kasvutarinalle.

”Monissa Slushiin liittyvissä haastatteluissa mainittiin onnekas tapahtuma, jolla oli kauaskantoiset seuraukset; esimerkiksi sijoittajan tapaaminen saunanlauteilla tai hieman resuisen messuvieraan paljastuminen pitkään tavoitelluksi amerikkalaiseksi toimitusjohtajaksi. Joku voisi kiittää pelkästään onnea, mutta lopulta nämäkin tapahtumat ovat seurausta hyvästä valmistautumisesta, avoimesta mielestä sekä kyvystä tarttua tilaisuuteen.”

Fyysinen kohtaaminen laajenee digitaaliseen ympäristöön

Kohtaamisten arvo on paljon enemmän kuin tapahtuman jättämä muistijälki. Fyysinen kohtaaminen laajenee usein vauhdilla myös digitaaliseen ympäristöön, kun tapahtumien osallistujat jakavat kuvia Instagramissa, antavat suosituksia Facebookissa ja verkostoituvat Linkedinissä.

Elina Koivisto haastatteli väitöskirjaansa varten kymmeniä toimitusjohtajia ja markkinointipäättäjiä sekä tapahtumissa käyneitä asiakkaita. Helposti toistettavaa ja aina onnistuvaa menestysreseptiä hän ei löytänyt, mutta paria kultaista ohjetta kaikkien tapahtumajärjestäjien kannattaisi noudattaa.

”Strategia on pidettävä kirkkaana ja kohderyhmä tunnettava. Tapahtuman tavoitteet kannattaa määritellä niin, että ne tukevat yrityksen strategisia tavoitteita. Kohderyhmän maailman tunteminen auttaa tarjoamaan kiinnostavaa sisältöä ja inspiroivia jakamisen mahdollisuuksia.”

Elina Koivisto väittelee Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa perjantaina 14. syyskuuta klo 12 (Runeberginkatu 22-24, Helsinki, juhlasali H-326).

Väitöskirjatutkimusta tuki Suomen Messusäätiö.

äپٴᲹ:

Elina Koivisto
p. 040 353 8400
elina.koivisto@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
Suuri rahtialus, joka on lastattu värikkäillä konteilla, purjehtii sinisen meren yli osittain pilvisen taivaan alla.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus: Polttomoottori voi saavuttaa päästöttömän palamisen ja kaksinkertaisen hyötysuhteen

Argonia hyödyntävä uusi palamiskonsepti voi poistaa polttomoottoreiden typpioksidipäästöt kokonaan ja nostaa hyötysuhteen kaksinkertaiseksi dieselmoottoreihin verrattuna.