Aallon opiskelijat palkittiin kansainvälisessä C4Bi-kilpailussa
Aallon ja ESADE-yliopiston opiskelijoiden yhteistiimi, Team Barsinki, vei voiton C4Bi-innovaatiokilpailussa Barcelonassa 18. marraskuuta. Tänä vuonna kolmatta kertaa järjestettyyn kilpailuun osallistui opiskelijoita ESADEsta, UC Berkeleysta, Copenhagen Business Schoolista ja Aalto-yliopistosta.
Yli 60 osallistujan joukosta finaaliin karsiutuneen tiimin tehtävänä oli ideoida uutta liiketoimintaa teknologiayritys HP:lle Creativity Audit -työkalun avulla.
”Tiimimme ehdotus sisälsi konkreettisia kehitysideoita HP:n strategiaan. Esimerkiksi luovan prosessin roolia voisi vakinaistaa, työntekijöiden vapautta hyödyntää paremmin ja lisätä asiakaskokemukseen palautteenantoa”, kertovat kilpailuun osallistuneet Leo Josephy ja Harri Konola.
Valintaperusteena voittoon oli tiimin ideoiden laatu, tiimityön tehokkuus ja sujuvuus sekä itse idean esittäminen.
Huippukokki menetelmän taustalla
Ferran Adriàn elBulliFoundation osallistui kilpailun järjestämiseen yhdessä ESADE-yliopiston kanssa. Kuva: ESADE
Kilpailun raatiin kuului Creativity Auditin kehittäjä, huippukokki Ferran Adrià. Työkalun ideana on hyödyntää yritysten toiminnassa gastronomian prosesseja, joilla esimerkiksi uusien ruokalajien jatkuva kehittäminen on mahdollista.
”Monesti business-ajattelu lähtee tehokkuudesta, mutta miksei yritystoiminnassa voisi olla yhtä paljon kyse luovuudesta”, sanoo Harri Konola.
"Prosesseja optimoimalla ja tehokkuutta lisäämällä voidaan saavuttaa vain marginaalisesti laskeva taloudellinen hyöty. Kuitenkin ainoastaan todellisilla disruptiivisilla innovaatioilla voidaan nousta markkinajohtajan asemaan", komppaa kolmas tiimiläinen Matti Karjalainen.
Kilpailusta saadun tunnustuksen lisäksi tiimille jäi käteen mielenkiintoinen oppimiskokemus sekä uusia verkostoja ja tiimikavereita eri puolilta maailmaa.
”Ehdottomasti suosittelemisen arvoinen kokemus - yksi parhaista koko opiskelun aikana”, tiimiläiset toteavat.
Lue lisää uutisia
Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen -kurssi on tulossa jälleen tammikuussa 2026
Haluatko kehittyä hyvinvoivaksi, omat vahvuudet tuntevaksi, tuotteliaaksi oman alan ammattilaiseksi? Tule CHEM-C2005 Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen-kurssille!
Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana
Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026
Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.