Aalto-yliopisto ja Nokia laajentavat yhteistyötään
Aalto-yliopisto ja Nokia allekirjoittivat tänään kumppanuussopimuksen, jonka tarkoituksena on vahvistaa, laajentaa ja systematisoida jo ennestään monipuolista strategista yhteistyötä. Pyrkimyksenä on myös tukea ihmisten välistä luontevaa ja aloitteellista verkostoitumista.
Aalto-yliopistolla ja Nokialla on pitkä yhteinen historia, ja Nokia onkin ollut tähän mennessä Aallon merkittävin yrityskumppani. Tutkimusyhteistyötä on tehty viime aikoina muun muassa Nokia Bell Labsin sekä Aallon ja Helsingin yliopiston yhteisen Nokia Advanced Research Centerin (NCAR) puitteissa. Vuonna 2017 Nokia Bell Labs nimitti Aallon Distinguished Academic Partner -yliopistokseen.
Tieto- ja viestintäteknologia on merkittävä tutkimuksen painopistealue, jota täydennetään nyt tekoälytutkimuksella. Tällä alueella Nokia Bell Labsin kanssa yhteistyötä tekevät erityisesti Aallon sähkötekniikan ja perustieteiden korkeakoulut, joissa on alueeseen liittyvää vahvaa osaamista.
”Nokian tulevaisuuden visiossa automaatiolla on tärkeä rooli, ja se tulee jatkossa enenevässä määrin perustumaan tekoälyyn. Meille on tärkeää, että Suomessa on alan vahvaa osaamista kuten Aallossa ja että sitä edelleen kehitetään ja laajennetaan”, sanoo Nokian verkkoliiketoiminnan tutkimuksesta ja teknologiasta vastaava johtaja Lauri Oksanen.
Sopimus kattaa tutkimuksen ohella myös opetukseen, osaamisen kehittämiseen, kampuksen kehittämiseen sekä rekrytointiin liittyvää yhteistyötä. Aalto on kiinnostava kumppani Nokialle erityisesti sen tarjoaman monitieteisen osaamisen vuoksi. Tekniikan alan osaamisen yhdistäminen taiteiden, suunnittelun ja kauppatieteiden osaamiseen on tärkeää. Tavoitteena on laajentaa yhteistyötä opetukseen liittyvissä projekteissa. Lisäksi osapuolet aikovat aktiivisesti kartoittaa uusia Aallon ja Nokian kampusten ja verkostojen tarjoamia yhteistyömahdollisuuksia.
”On jännittävää nähdä, minkälaisia mahdollisuuksia yhteistyölle tarjoutuu tulevaisuudessa, kun Aallon kaikki korkeakoulut toimivat Otaniemen kampuksella, lähellä Nokian omaa kampusta. Läheisyys ja uusi viestintäteknologia helpottavat vuorovaikutusta, tiedon jakamista ja eri toimintojen koordinointia. Projektipohjaisen oppimisen ja yrittäjyyden ansiosta Aalto voi luoda opiskelijoille mahdollisuuksia tehdä tiiviimpää yhteistyötä Nokian kanssa”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.
Lue lisää uutisia
Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana
Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla
BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin
Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.