Aalto-yliopisto maailman kärkeä yhteisjulkaisuissa yritysten kanssa
Aalto-yliopisto sijoittui sijalle 14 maailmassa Leidenin yliopiston julkaisemassa CWTS Leiden Rankingissä, jossa mitattiin yliopiston yhdessä yritysten kanssa tekemien tutkimusjulkaisujen osuutta sen kaikista julkaisuista. Viime vuonna Aalto-yliopiston sijoitus tällä osa-alueella oli 16.
Ranking vertailee yliopistoja usealla eri tavalla. Päävertailussa tutkittiin, kuinka suuri osuus yliopiston julkaisuista kuuluu omalla alallaan siteeratuimpien 10 prosentin joukkoon. Aallon sijoitus tässä vertailussa oli 350.
Leiden-ranking perustuu yliopistojen bibliometrisiin julkaisutietoihin Web of Science -tietokannassa vuosina 2010–2013. Rankingissä oli mukana ne 750 yliopistoa ympäri maailman, joilla oli tarkastelujaksolla eniten julkaisuja tietokannassa.
Lue lisää rankingistä
Lue lisää uutisia
Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen
Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
Liity mukaan Demo Day 2026 -tapahtumaan A Gridissä
4. maaliskuuta kannattaa suunnata A Gridiin, sillä silloin järjestetään Aalto Startup Center x A Grid Demo Day.Opiskelija Eden Telilan diplomityö kartutti Rambollin geoteknistä työkalupakkia
Eden Telila ratkaisi diplomityöllään Rambollia vaivanneen geotekniikan ongelman.