ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Aalto-yliopisto on mukana Kiinan loppuunmyydyssä Slushissa

Pohjoismaiden suurin kasvuyrittäjyystapahtuma järjestettiin Kiinassa ensimmäistä kertaa.

Tuula Teeri puhui Slush Chinassa yrittäjien kouluttamisesta.

Pohjoismaiden suurin kasvuyrittäjyystapahtuma Slush järjestetään nyt Kiinassa ensimmäistä kertaa. Kuten Suomessa, opiskelijat ovat olleet avainasemassa tapahtuman järjestämisessä.

– Slush China 2015 on loistava esimerkki siitä, miten Aallon ja Tsinghuan yliopiston opiskelijat muuttavat maailmaa, Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri iloitsi puheessaan.

– On ilo olla mukana kokemassa Slush China yhdessä opiskelijoidemme kanssa.

Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa saapui Slushi Chinaan kertomaan, mitä ominaisuuksia yrittäjältä vaaditaan.

Suomessa yrittäjyyden merkitys taloudelle ja yhteiskunnalle on merkittävä, ja Aallossa siihen koulutetaan ja kannustetaan monin eri tavoin.  Myös Kiina tekee hartiavoimin töitä siirtyäkseen halpatuotannon vientimaasta innovaatio- ja kulutusyhteiskunnaksi. Slushin suosion perusteella siihen onkin hyvät mahdollisuudet: loppuunmyytyyn tapahtumaan on saapunut satoja kasvuyrityksiä ja sijoittajia sekä Kiinasta että muualta maailmasta.

– Täällä Pekingissä näkee, että yrittäjyys on yhtä lailla tärkeää Kiinassa kuin Suomessa, Tuula Teeri totesi.

Aalto-yliopisto on mukana myös Helsingissä 11.–12. marraskuuta järjestettävässä Slushissa, ensimmäistä kertaa partnerina.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
arotor adjustable stiffness test setup
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
Colourful general image promoting Aalto Creatives pre-incubator programme
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Mediatiedotteet Julkaistu:

Haku Aalto-yliopiston luovien alojen esihautomoon on auki: Aalto Creatives -ohjelma alkaa maaliskuussa 2026

Tervetuloa ohjelman infotilaisuuteen tiistaina 20.1.2026 kuulemaan esihautomo-ohjelmasta sekä osallistuneiden tiimien yrittäjyystarinoista.