ʵ

Uutiset

Aalto-yliopisto on mukana rakentamassa maailmanlaajuista kestävän kehityksen koulutuksen allianssia

Kestävä kehitys on esillä vahvasti myös Aallon vuosikertomuksessa.
international_meeting_photo_fi.jpg

Yliopistojen kansalliset ja mantereet kattavat kestävän kehityksen verkostot kokoontuivat Leedsissä maaliskuun lopulla luomaan globaalin allianssin.

– Yliopistojen kestävän kehityksen ammattilaiset eivät ole koskaan olleet näin runsaslukuisina paikalla. Aalto-yliopiston johtama NSCN-verkosto kutsuttiin mukaan edustamaan pohjoismaisia yliopistoja. On mahtavaa että voimme innostaa edustamiamme instituutioita kantamaan vastuuta globaalista kehityksestä. Myös kokemusten jakaminen on arvokasta, sanoo Aalto-yliopiston kestävän kehityksen erityisasiantuntija Meri Löyttyniemi.

Maailmanlaajuinen allianssi mahdollistaisi yliopistoille vahvan, yhtenäisen äänen kestävän kehityksen eteen tehtävässä työssä, esimerkiksi joulukuussa 2015 Pariisissa järjestettävässä COP21-foorumissa.

– Allianssi julkaisee visionsa syksyllä ja verkostojäsenet ovat järjestämässä tapahtumia Pariisin ilmastokokouksen alla. Vain verkostoitumalla aktiivisesti Aaltokin voi viestiä opiskelijoilleen mahdollisuudesta osallistua kansainväliseen ilmastokokouksen osana järjestettävään kilpailuun, Löyttyniemi korostaa.

Suomessa edelläkävijä

Aalto on Suomesta ensimmäisenä mukana yliopistojen kansainvälisessä International Sustainable Campus Network -verkostossa. Tänä vuonna vastuullisuus on ensimmäistä kertaa integroitu entistä tiiviimmin osaksi vuosikertomusta. Yhdelle aukeamalle on tiivistetty yliopiston toiminnan suorat ympäristövaikutukset, välillisiä vaikutuksia sekä muun muassa tutkimus- ja julkaisutoiminnan tunnuslukuja.

Aalto-yliopiston vuosikertomus 2014 (pdf)

äپٴᲹ:

Meri Löyttyniemi
Aalto-yliopiston kestävän kehityksen erityisasiantuntija,
pohjoismaisen NSCN-verkoston puheenjohtaja
puh. 050 313 7549
meri.loyttyniemi@aalto.fi

aalto.fi/sustainability

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Ding Ma
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Ding Ma: ”Haluan edustaa uuden ajan kaupunginjohtajaa”

37-vuotiaana Savonlinnan kaupunginjohtajan virkaan nouseva Ding Ma opiskeli Kauppakorkeakoulussa tieto- ja palvelujohtamista.
Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
Aalto Startup Center x A Grid Demo Day 2026
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Liity mukaan Demo Day 2026 -tapahtumaan A Gridissä

4. maaliskuuta kannattaa suunnata A Gridiin, sillä silloin järjestetään Aalto Startup Center x A Grid Demo Day.
Eden Telila kuvattuna laskettelurinteessä
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelija Eden Telilan diplomityö kartutti Rambollin geoteknistä työkalupakkia

Eden Telila ratkaisi diplomityöllään Rambollia vaivanneen geotekniikan ongelman.