ʵ

Uutiset

Aalto-yliopisto tukee uusia ja uskaliaita poikkitieteellisiä tutkimusprojekteja 

Sisäistä tutkimusrahoitusta myönnettiin 13 monialaiselle tutkimusryhmälle, jotka venyttävät rajoja ja haastavat rohkeasti vallitsevia käytänteitä.
Visualizing Knowledge
Aalto-yliopisto tukee monialaisia tutkimuskonsortioita, jotka edistävät kokonaisvaltaista muutosta. Kuva: Mikko Raskinen

Aalto-yliopiston uusi strategia rohkaisee koulujen ja alojen väliseen yhteistyöhön. Aalto tukee tavoitetta investoimalla yli miljoona euroa sisäiseen siemenrahoitukseen ä tutkimusrahoitukseen vuosina 2022–2024.

Läpileikkaavien teemojen siemenrahoitus ä Radikaalisti luovan tutkimuksen rahoitushaku keräsivät yhteensä 45 erinomaista hakemusta, ja rahoitusta myönnettiin 13 tutkimuskonsortiolle.

”Haluamme rohkaista monialaiseen yhteistyöhön ja tukea sitä näiden rahoitushakujen avulla, sillä uskomme sen voimaan. Yksi Aallon valttikorteista onkin eri alojen uniikki yhdistelmä, joka mahdollistaa korkealaatuisen tieteen ä täysin uudenlaisten innovaatioiden tekemisen”, sanoo Ossi Naukkarinen, tutkimuksesta vastaava vararehtori. 

Läpileikkaavien teemojen siemenrahoitusta haki 19 ryhmää, joista yhdeksälle myönnettiin rahoitus. Siemenrahoitus rohkaisee professoreita perustamaan uusia tutkimuskonsortioita ä luomaan pohjaa uudelle yhteistyölle, ja sen tavoitteena on parantaa projektien mahdollisuuksia ulkoisen rahoituksen saamiseksi tulevaisuudessa. Siemenrahoituksella tuetaan tuoreita tutkimusryhmiä ä kansainvälisen yhteistyöverkoston rakentumista.

Radikaalisti luovan tutkimuksen rahoitushakuun saapui 26 hakemusta, ja myöntävän rahoituspäätöksen sai neljä ryhmää. Projektit pyrkivät luomaan työkaluja, uutta tietoa ä teoreettisia viitekehyksiä radikaalin luovuuden tulevaisuuden sovelluksille, tai lähestymään tutkimuskohdettaan radikaalisti luovalla tavalla – mahdollisesti muuttaen täysin sen, miten keramiikan tai näkemisen kaltaisia näennäisesti tuttuja ilmiöitä tehdään tai tulkitaan.

”Nämä ovat poikkeuksellisia, uniikkeja ja kiinnostavia projekteja, joilla on potentiaalia luoda radikaalisti uudenlaista tulevaisuutta ä kehittää kestäviä ratkaisuja nykymaailman haasteisiin. Lisäksi tutkimusprojektit ovat linjassa strategiamme kanssa, ja lujittavat tärkeimpiä tutkimusalueitamme”, Ossi Naukkarinen tiivistää.

Lista Radikaalisti luovan tutkimuksen rahoituksen saaneista projekteista

Lista Läpileikkaavien teemojen siemenrahoituksen saaneista projekteista

Sivut näkyvät vain Aalto-yhteisölle, joten kirjauduthan sisään saadaksesi pääsyn koko sisältöön.

äپٴᲹ

Krisztina Cziner, Platform-palvelupäällikkö
krisztina.cziner@aalto.fi
+358 50 3161028

Riikka Mäkikoskela, Head of Radical Creativity
riikka.makikoskela@aalto.fi
+358 45 1313562

Radical creativity illustration: Anna Muchenikova

Radikaali luovuus

Mahdollistamme kokeilevaa toimintaa, joka haastaa vallitsevaa tilaa.​

Strategiamme
Two people standing and laughing in a lecture hall

Aalto Networking Platform

Aalto Networking Platform -yhteistyöalusta tuo tutkimusosaamista yhteen yli laitosrajojen.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
kestävällä tiellä
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.
Vasemmalla värikäs 100 sanaa -sarjan tausta. Oikealla muotokuva, Kira Vesikko.
Yliopisto Julkaistu:

Kira Vesikko edistää neuromoninaisuuden huomioivia kokouskäytäntöjä

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun viestinnän asiantuntija kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.