Aalto-yliopisto vauhdittaa ekologisten tekstiilikuitujen kehittämistä uudella pilottilaitteistolla
Ioncell-lankoja. Kuva: Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto
Aalto-yliopisto vauhdittaa Ioncell-kuidunvalmistusmenetelmän kehitystä rakentamalla pilottilaitteiston Otaniemessä sijaitsevan biotuotekeskuksensa (Aalto Bioproduct Centre) tiloihin. Pilottilaitteistolla tekstiilikuitua voidaan valmistaa noin kymmenen kilogrammaa päivässä, kun sitä tähän asti on syntynyt käsityönä laboratoriossa sadan gramman päivävauhtia.
”Kiinnostus ekologisia tekstiilikuituja kohtaan on kova, ja meille tulee tekstiili- ja muotialan yrityksiltä paljon materiaalipyyntöjä, joihin emme pysty vastaamaan. Pilottilaitteiston ansiosta voimme toimittaa kuitua testattavaksi paljon suurempia määriä ja tehdä yhteistyötä entistä useampien yritysten kanssa”, kertoo hanketta vetävä professori Janne Laine, joka aloittaa Aalto-yliopiston innovaatioista vastaavana rehtorina 1. tammikuuta 2019.
Valmistelut pilottilaitteiston rakentamiseksi ovat jo täydessä vauhdissa. Jos kaikki menee suunnitellusti, toiminta käynnistyy vuoden 2020 aikana. Investoinnin suuruus on noin 4 miljoonaa euroa, ja mukaan haetaan jo nyt yritys- ja kaupallistamiskumppaneita.
Uusien, korkean jalostusarvon tuotteiden kehittäminen on tärkeä osa Suomen biotalousstrategiaa. Tekstiilikuidusta saatava hinta on 2,5 kertainen liukoselluun verrattuna – ja kuidusta edelleen tehtävissä tuotteissa sitäkin korkeampi. Kuva: Safa Hovinen
Koko valmistusketju saman katon alla
Laineen mukaan pilottilaitteiston tavoite on Ioncell-teknologian toimivuuden osoittaminen suuremmassa mittakaavassa, mikä on edellytys tulevaisuudessa siintävän kaupallisen valmistuksen aloittamiselle.
”Samalla luomme tutkijoille ja opiskelijoille erinomaisen ympäristön tutkia tekstiilikuidun valmistuksen perusilmiöitä, mikä on uuden teknologian kehityksen kannalta ehdoton edellytys”.
”Ioncell-tiimissä on jo osaajia biomateriaalialan asiantuntijoista kemisti-insinööreihin ja muotoilijoihin, ja nyt mukaan saadaan lisää aaltolaisia koneenrakennuksesta tuotantotalouteen ja liiketoimintaan. Tämä on monialainen osaamishanke – Aaltoa parhaimmillaan”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.
Tutkijoiden tavoitteena on kehittää Ioncellistä täysin suljetun kierron (closed loop) prosessi. Se tarkoittaa, että kuidun valmistamisessa käytettävä ioninen neste käytetään aina uudelleen, ja materiaalina hyödynnetään sellun lisäksi kierrätysmateriaaleja, kuten tekstiilejä, paperia ja pahvia.
”Meillä Aallossa on koko tekstiilin valmistusketju aina kuidunvalmistuksesta lankoihin, kankaisiin ja valmiisiin tuotteisiin saakka”, sanoo työelämäprofessori Pirjo Kääriäinen.
”Voimme hyvin olla tuomassa tekstiiliteollisuutta takaisin Suomeen – uudessa, ympäristöystävällisessä muodossa”, Janne Laine uskoo.
Tulevaisuudessa pilottilaitteistoa voidaan käyttää myös muiden uusien, biomassaa hyödyntävien tuotteiden kehittämisessä.
Ioncell on Aalto-yliopiston professori Herbert Sixtan johdolla kehitetty menetelmä niin sanottujen selluloosamuuntokuitujen valmistukseen. Markkinoilla olevista selluloosamuuntokuiduista yleisin on viskoosi. Ioncell-kuitujen valmistuksessa käytetään Helsingin yliopiston professori Ilkka Kilpeläisen kehittämää myrkytöntä ja turvallista ionista nestettä.
Osa Ioncell-prosessin suuremman mittakaavan valmistuksen valmistelutyöstä on tehty TeKiDe-hankkeen Aalto-yliopiston osahankkeessa, jota rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR). Rahoittava viranomainen on Uudenmaan liitto. TeKiDe-hanke palkittiin Euroopan komission RegioStars-kilpailussa lokakuussa.
äپٴᲹ:
Janne Laine, professori (innovaatioista vastaava vararehtori 1.1.2019 alkaen)
p. 050 465 6835
janne.laine@aalto.fi
Lue lisää uutisia
Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla
BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin
Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026
Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.