ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Aalto-yliopiston kymmenvuotista taivalta juhlistettiin 10.10.

Aalto-yliopiston kymmenvuotissyntymäpäiviä juhlistettiin koronavirustilanteen vuoksi tänä vuonna virtuaalisen tapahtuman merkeissä.
Kuva Aalto-yliopiston kymmenvuotisjuhlasta
Kuva: Jaakko Kahilaniemi

Aalto 10 – Alumni Studio ja Tiedeshow’n juonsivat Aallon alumni Johannes Tervo sekä kauppakorkeakoulun johtamisen apulaisprofessori Samuli Patala

Alumni Studio -keskusteluun osallistuivat Luonnonvarakeskuksen Tuotantojärjestelmät -ohjelman johtaja Anu Kaukovirta, Sanoman ja Huhtamäen hallituksen puheenjohtaja Pekka Ala-Pietilä sekä teollinen muotoilija Joonas Kyöstilä

Studiokeskustelussa oltiin suurten kysymysten äärellä: Miten koronapandemian kaltaiset yhteiskunnan ja talouden rakenteita ravistelevat kriisit vaikuttavat kykyymme saavuttaa kestävän kehityksen tavoitteet vuoteen 2030 mennessä? Minkälaiset trendit ja kehityssuunnat vievät meitä tavoitteitamme kohti? 

Keskustelun yhteydessä julkistettiin myös kemian tekniikan korkeakoulun vuoden alumni, Anu Kaukovirta, sekä kauppakorkeakoulun vuoden alumni, Pekka Ala-Pietilä.

Sanapilvi alumnitapahtumasta
Minkälaiset ilmiöt ja tapahtumat ovat viime aikoina tuntuneet yllättäviltä ja uskomattomilta? Yleisön vastauksia.

Tiedeshow’n aikana lavalla kuultiin riehakkaan tietovisan lisäksi tutkijoiden mukaansatempaavia tarinoita heidän tämänhetkisestä tutkimuksestaan. 

Taide- ja kulttuurihistorian professori Paula Hohti Erichsen havainnollisti yhden renessanssiaikaisen silkkisukan avulla, mitä kaikkea voimme oppia menneiden vuosisatojen muodista ja kestävyydestä. 

Moni meistä muistaa keväältä havainnekuvat koronan tarttuvuudesta kaupan hyllyjen välissä. Fyysikko Ville Vuorinen kertoi pisaratartuntatutkimuksestaan, joka nousi keväällä verkon viraali-ilmiöksi ja josta uutisoitiin laajasti ympäri maailmaa.

Vertikaaliviljelijät sekä projektitutkijat Pasi Herranen ja Panu Miettinen kertoivat suunnitelmistaan ruokkia lähitulevaisuuden otaniemeläiset salaatilla, joka on kasvatettu puusta rakennetuissa kasvihuoneissa. 

Lämmin kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille!

Vaikuta Aallon elävään strategiaan

Olemme Aalto-yliopistossa kiinnostuneita siitä, miten yhteisömme jäsenet kokevat maailman tapahtumia ja miten he hahmottavat tulevaisuutta. Keräämme tällä hetkellä vinkkejä heikoista signaaleista ja trendeistä yliopiston strategiatyötä tukemaan.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Vasemmalla kirkas gradientti sateenkaaren väreissä. Oikealla kiharatukkainen henkilö, jolla on kaulakoru ja tumma vaatetus.
Yliopisto Julkaistu:

Anne Lähteenmäki uskoo, että pienikin hyväksyvä ele rakentaa luottamusta

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun radioastronomian professori Anne Lähteenmäki kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.
Kolme ihmistä keskustelemassa pöydän ääressä kannettavien tietokoneiden kanssa. Teksti: Visiting Professorships at TU Graz, 1.10.2026 - 31.1.2027.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae vierailevaksi professoriksi TU Graz:iin

Unite!-yliopistoallianssiin kuuluva TU Graz Itävallassa kutsuu kokeneita post doc -tutkijoita hakemaan kahta täysin rahoitettua vierailijaprofessuuria. Hakuaika päättyy 20.2.2026, ja tehtävät alkavat 1.10.2026.
Neljä ihmistä lavalla pitämässä kylttejä, joissa tekstit kuten @DePaulU ja LeadHER. Kaksi ihmistä katsoo yleisöstä.
Kampus Julkaistu:

Uusinta tietoa ja oivalluksia – Aalto-yliopisto kutsuu taas kaikki uteliaat matkalle tieteen ja taiteen maailmaan

Kevään ohjelmassa on luentoja ja tiedeteatteria muun muassa toivosta, tekoälystä ja vihreästä rakentamisesta.
Ilmakuva raitiovaunusta kaarevalla radalla, jota ympäröivät puut ja rakennukset kaupunkimaisemassa aurinkoisena päivänä.
Palkinnot ja tunnustukset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vuoden Ympäristörakenne 2025 -palkinto Kalasatama-Pasila -raitiotielle

Palkinto myönnetään tunnustuksena ansiokkaasta rakennetun ympäristön suunnittelusta ja toteutuksesta. Aalto-yliopiston asiantuntijat kehittivät hankkeen kestävyysratkaisuja.