ʵ

Uutiset

Aalto-yliopiston osaajat tukevat Ukrainaa sen liiketoiminnan jälleenrakentamisessa ja kehittämisessä

Euroopan unionin Seeds of Bravery -ohjelmassa on mukana yhteensä 11 maan yrityskiihdyttämöitä.
Muutama ihminen pöydän ääressä työpajapohdinnoissa
Kuvituskuva: Aalto-yliopisto

Aalto-yliopiston Startup Center ja Center for Innovation and Research (CKIR) ovat mukana EU:n , jossa autetaan Ukrainaa sen liiketoiminnan kyvykkyyden kehittämisessä. Ohjelman tavoitteena on saada sodan runtelemia ukrainalaisia teknologiastartupeja nousemaan jaloilleen ja pääsemään eurooppalaisille markkinoille. Ohjelmassa on Aallon lisäksi mukana 10 eurooppalaista innovaatiokeskusta, esimerkiksi Puolasta, Saksasta, Espanjasta ja Hollannista.

Seeds of Bravery -hankkeen logo

Seeds of Bravery -ohjelma on kaksivuotinen ja se alkoi tämän vuoden alussa. Hankkeen rahoittaja on EU:n Horisontti Eurooppa -ohjelma.Seeds of Braveryn budjetti on 20 miljoonaa euroa, josta 12 miljoonaa jaetaan apurahoina ukrainalaisille yrityksille ja 8 miljoonaa on kohdennettu yrityskiihdyttämöiden asiantuntijoiden kuluihin. Ukrainalaisten osuudesta on lokakuuhun 2024 mennessä myönnetty tukea 2 miljoonaa euroa.

”Aalto on ohjelman myötä päässyt luomaan uusia kansainvälisiä suhteita ja kontakteja muihin eurooppalaisiin innovaatiokeskuksiin”, kertoo Aalto-yliopiston innovaatioista vastaava vararehtori Janne Laine. ”Jo nyt voidaan sanoa, että yhteistyö on kannattanut tässäkin; asiantuntijamme ovat olleet puhumassa yhteistyökumppaneiden rakentamissa ohjelmissa ja toiminta on luonnollisestikin ollut vastavuoroista.”

Esimerkkeinä käytännön toiminnasta voidaan nostaa CKIRin projektipäällikön Henrik Keinosen elokuussa ukrainalaisille startupeille järjestämä kahden viikon Market Discovery -mentorointiohjelma. CKIRin asiantuntijat mentoroivat osallistujia siinä, mitä apuja ukrainalaisille tarjotaan ja mitä ne tarvitsevat, kun he pyrkivät Suomen markkinoille.

Aalto Startup Centerin Business Advisor Krista Jäntti puolestaan kertoo, että Startup Center on järjestänyt alkuvaiheen startup-yrityksille kahden viikon intensiivisen mentorointiohjelman. ”Ohjelma valmensi startup-yrittäjiä medialle ja sijoittajille puhumisessa, liiketoimintansa kohdentamisessa oikealle kohderyhmälle sekä sen ymmärtämisessä, mitä asioita startupia perustavien on otettava huomioon silloin, kun tavoitellaan voimakasta kasvua”, Krista Jäntti sanoo. 

äپٴDz:

Henrik Keinonen

Henrik Keinonen

Staff Scientist
E720 Center for Knowledge and Innovation Research (CKIR)
ASUC

Aalto Startup Center on Aalto-yliopiston oma hybridikiihdyttämö, joka tarjoaa kansainvälisen tason hautomo- ja kiihdyttämöohjelmia.

Close-up of two students making notes to research articles that they are reading.

Tiedon ja innovaatioiden tutkimuskeskus CKIR

CKIR:n tutkimus keskittyy innovaatioekosysteemeihin, IT-palveluympäristöihin ja uuteen liiketoiminnan dynamiikkaan.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
Colourful general image promoting Aalto Creatives pre-incubator programme
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet Julkaistu:

Haku Aalto-yliopiston luovien alojen esihautomoon on auki: Aalto Creatives -ohjelma alkaa maaliskuussa 2026

Tervetuloa ohjelman infotilaisuuteen tiistaina 20.1.2026 kuulemaan esihautomo-ohjelmasta sekä osallistuneiden tiimien yrittäjyystarinoista.