ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Aalto-yliopistoon yli 12 000 hakijaa

Hakijoiden määrä nousi edellisvuodesta.
Hakijamäärät 2019 / Kuva: Unto Rautio / Aalto-yliopisto

Tämän kevään korkeakoulujen yhteishaussa Aalto-yliopistoon hakeneiden määrä nousi. Hakijoita oli yhteensä 12 567, kun viime vuonna vastaava luku oli 11 898. Aalto-yliopiston oli asettanut ensisijaiseksi hakutoiveeksi 8 510 hakijaa, missä on kasvua edellisvuodesta 15 prosenttia.

Kauppatieteiden suomenkieliseen kandidaattiohjelmaan haki 5 074 henkilöä, ja heistä ensisijaisia oli 3 201. Viime vuoteen verrattuna ensisijaisten hakijoiden määrä kasvoi 15 prosenttia. Englanninkielisistä hakukohteista International Business -ohjelmaan Mikkelissä oli 781 hakijaa ja uuteen Economics-ohjelmaan 487 hakijaa.  

Tekniikan alan hakukohteisiin oli yhteensä 5 412 hakijaa, ja heistä ensisijaisia oli 3 221. Hakijamäärä sisältää myös avoimen yliopiston väylän ja MAOL-kilpailuissa menestyneiden väylän kautta hakeneet sekä 723 englanninkielisen tekniikan alan kandidaattiohjelman hakijaa. Viime vuoteen verrattuna ensisijaisten hakijoiden määrä kasvoi 15 prosenttia. Kasvua tapahtui eniten tietotekniikan hakukohteessa, 25 prosenttia.

Taiteiden alalla hakijoita oli 2 041, ja heistä ensisijaisia oli 1 539.  Ensisijaisten hakijoiden määrä nousi 15 prosenttia. Eniten nousua tapahtui sisustusarkkitehtuurin hakukohteessa, 20 prosenttia.

Luvut perustuvat heti hakuajan päättymisen jälkeen Opintopolusta otettuihin lukuihin, joten luvut saattavat muuttua jonkin verran raporttien päivittämisen ja hakemusten käsittelyn myötä.

Valtakunnallisen yhteishaun tulokset julkaistaan viimeistään 28.6.2018.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
hakijapalvelut@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

ENG-opiskelijoille apurahoitettuja kesäkursseja tarjolla - Hae mukaan!

Kiinnostaisiko raikas tuulahdus opintoihin ja ulkomailla opiskelu, mutta vaihto tuntuu liian pitkältä tai muuten epäsopivalta vaihtoehdolta? Osallistu kesällä tai alkusyksystä 2026 apurahalla tuetulle lyhytkurssille Italiassa, Ranskassa tai Kiinassa!
Kolme ihmistä katsoo jotain kannettavan tietokoneen näytöltä hymyillen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Täydennä osaamistasi maksuttomasti kesän FITech-kursseilla

Kesällä 2026 FITechin tarjonnasta löytyy monipuolinen kattaus kursseja liittyen kestävyyteen, kyberturvallisuuteen ja tulevaisuuden teknologioihin. Haku kesäkursseille alkaa 14.4.2026.
kestävällä tiellä
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.
Opinnot Julkaistu:

Tongjin yliopisto Shanghaissa kutsuu Aalto-yliopiston opiskelijoita kansainväliseen kesäkouluun elokuussa 2026!

Eurooppalaisia muotoilun, tekniikan, arkkitehtuurin ja liiketoiminnan opiskelijoita kutsutaan osallistumaan kulttuurienväliseen oppimiskokemukseen, joka tuo yhteen eurooppalaiset ja kiinalaiset opiskelijat Tongjin yliopistossa, yhdessä Kiinan johtavista yliopistoista Shanghaissa.