ʵ

Uutiset

Aalto ylsi vastuullisessa kuluttamisessa sijalle 54 yliopistojen vaikuttavuusvertailussa

Kansainvälinen THE Impact Rankings 2022 -vertailu arvioi, kuinka hyvin yliopistot edistävät YK:n kestävän kehityksen tavoitteita.
Kolme puuntainta kasvualustassa.
Kuva: Aalto-yliopisto / Anne Kinnunen.

Aalto-yliopisto oli sijalla 54 maailmassa vastuullisessa kuluttamisessa Times Higher Educationin (THE) Impact Rankings 2022 -vertailussa. Ranking-lista arvioi yliopistojen vaikuttavuutta YK:n 17 kestävän kehityksen tavoitteen (SDG) pohjalta. Aalto-yliopistoa arvioitiin 13 tavoitteen osalta. Viime vuonna Aalto-yliopisto sijoittui vastuullisen kuluttamisen alueella sijalle 47.

Arvioissaan THE huomioi kutakin aluetta koskevat tutkimusjulkaisut ja niiden saamat viittaukset, opetussisällöt sekä yliopiston vastuullisuuden omissa toiminnoissaan, kuten hankinnoissa ja jätteenkäsittelyssä.

Aalto-yliopisto ylsi kahdensadan parhaan yliopiston joukkoon myös seuraavissa tavoitteissa: kestävä teollisuus, innovaatiot ja infrastruktuurit, edullista ja puhdasta energiaa, puhdas vesi ja sanitaatio sekä ilmastoteot.

THE:n vaikuttavuusvertailu julkaistiin nyt neljättä kertaa. Tänä vuonna yliopistojen kokonaismäärä listalla kasvoi yli 1400:aan.

Aalto-yliopisto allekirjoitti vuonna 2018 ensimmäisenä suomalaisena yliopistona yliopistojen kansainvälisen SDG Accord -sitoumuksen, jossa se sitoutuu edistämään YK:n kestävän kehityksen tavoitteita osana opetusta, tutkimusta, innovaatiotoimintaa ja kampuskehitystä. 

Lue lisää:

Aalto University students enjoying sunny weather

Rankingit

Aalto-yliopisto on saavuttanut vahvoja sijoituksia kansainvälisillä yliopistoja vertailevilla ranking-listoilla. Paras alakohtainen sijoituksemme on 8. sija maailmassa taiteen ja muotoilun alalla, ja olemme sadan parhaan joukossa myös monilla muilla aloilla eri rankingien mukaan.

Tältä sivulta löydät tietoa sijoittumisestamme tunnetuimmissa yliopistorankingeissä.

Aalto-yliopisto
A student taking a book from a shelf in Aalto University's library.

Kestävä kehitys

Aalto-yliopiston tehtävänä on kestävän tulevaisuuden rakentaminen. Yliopistossa tuotetaan tietoa ja ymmärrystä sekä luodaan ratkaisuja, jotka mahdollistavat hyvinvointia yhden maapallon rajoissa.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Erkki ja Kaija Rautiainen
Yliopisto Julkaistu:

”Työuramme ovat olleet antoisat, ja haluamme auttaa nuoria eteenpäin”

Erkki ja Kaija Rautiainen päättivät tukea tuotantotalouden ja tekstiilisuunnittelun opetusta ja tutkimusta nimikkorahastolla.
Vasemmalla kirkas gradientti sateenkaaren väreissä. Oikealla kiharatukkainen henkilö, jolla on kaulakoru ja tumma vaatetus.
Yliopisto Julkaistu:

Anne Lähteenmäki uskoo, että pienikin hyväksyvä ele rakentaa luottamusta

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun radioastronomian professori Anne Lähteenmäki kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.
Kolme ihmistä keskustelemassa pöydän ääressä kannettavien tietokoneiden kanssa. Teksti: Visiting Professorships at TU Graz, 1.10.2026 - 31.1.2027.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae vierailevaksi professoriksi TU Graz:iin

Unite!-yliopistoallianssiin kuuluva TU Graz Itävallassa kutsuu kokeneita post doc -tutkijoita hakemaan kahta täysin rahoitettua vierailijaprofessuuria. Hakuaika päättyy 20.2.2026, ja tehtävät alkavat 1.10.2026.
Vasemmalla sateenkaaren värit gradienttina. Oikealla Outi Elina Kansanen nojatuolissa.
Yliopisto Julkaistu:

Outi Elina Kansanen hyväksyy epätäydellisyyden itselleen ja muille

100 sanaa -sarjassa Sähkötekniikan korkeakoulun kehityspäällikkö kertoo, miten hän edistää yhdenvertaisuutta, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta työssään.