ANDRITZ Oy ja Aalto-yliopisto vievät uuden biotuoteteknologian globaaleille markkinoille
Aalto-yliopisto ja ANDRITZ Oy ovat sopineet yhteistyöstä AaltoCell™-teknologian kaupallistamiseksi globaaleille markkinoille. AaltoCell™ on professori Olli Dahlin johdolla kehitetty teknologia, jolla mikrokiteistä selluloosaa eli MCC:tä voidaan valmistaa pienten tuotantoyksiköiden sijaan sellutehtaissa suurella kapasiteetilla ja selvästi pienemmällä kemikaalimäärällä kuin tähän asti on ollut mahdollista.
Mikrokiteinen selluloosa on lähes 100-prosenttista selluloosaa, joka sulaa märehtijöiden elimistössä helposti ja antaa hyvin energiaa. Professori Dahlin mukaan sen lupaavimmat volyymimarkkinat löytyvätkin eläinrehuteollisuudesta.
”Meidän teknologiallamme MCC:tä voidaan tuottaa ekologisesti ja tehokkaasti eläinrehuteollisuuden raaka-aineeksi. Näin peltoalaa säästyy viljelyyn, mikä on elintärkeää ihmiskunnan ruoantuotannon kannalta.”
Monivuotinen tutkimusyhteistyö
Sopimus sisältää kaupallistamisen lisäksi monivuotisen tutkimusyhteistyön, jonka tavoitteena on kehittää AaltoCell™-teknologialla tuotetusta mikrokiteisestä selluloosasta uusia korkean jalostusarvon biotuotteita. Tähän asti korkeat tuotantokustannukset ovat rajoittaneet MCC:n käyttöä, mutta tulevaisuudessa sille voi löytyä käyttökohteita usealla eri teollisuuden alalla. Lisäksi valmistusprosessissa syntyvistä sokereista voidaan valmistaa biopohjaisia kemikaaleja, kuten etanolia.
”ANDRITZin laitteet ja prosessit tarjoavat hyvät mahdollisuudet uusien, ympäristöystävällisten biotuotteiden valmistukselle. Haluamme yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa olla kehittämässä näitä tuotteita perinteisten rinnalle ja auttaa näin asiakkaitamme vauhdittamaan liiketoimintaansa ja saavuttamaan kaupallista hyötyä”, sanoo ANDRITZ Oy:n toimitusjohtaja Kari Tuominen.
”Materiaalit ja kestävä luonnonvarojen käyttö on yksi Aalto-yliopiston vahvoista tutkimuksen avainalueista, ja biotaloudella on siinä keskeinen rooli. Haluamme olla biotalouden alueella maailman huippuja opetuksessa, tutkimuksessa ja innovaatioiden luomisessa. Olemme erittäin iloisia ANDRITZ Oy:n kanssa tehdystä sopimuksesta, jonka ansiosta määrätietoisen huippututkimuksen tulokset saadaan globaaleille markkinoille”, sanoo Aalto-yliopiston rehtori Ilkka Niemelä.
äپٴᲹ:
Olli Dahl
Professori, Aalto-yliopisto
p. 040 5401 070
olli.dahl@aalto.fi
Kari Tuominen
Toimitusjohtaja, ANDRITZ Oy
p. 040 860 5186
kari.tuominen@andritz.com
Lue lisää uutisia
Alumni Ding Ma: ”Haluan edustaa uuden ajan kaupunginjohtajaa”
37-vuotiaana Savonlinnan kaupunginjohtajan virkaan nouseva Ding Ma opiskeli Kauppakorkeakoulussa tieto- ja palvelujohtamista.
E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu
Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen
Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.