ʵ

Uutiset

EU:n innovaatiokeskittymä Otaniemeen

Aalto-yliopisto on mukana mineraalialan hankkeessa, jossa tähdätään uuden yritystoiminnan luomiseen Eurooppaan.

Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti (EIT) on päättänyt rahoittaa eurooppalaista raaka-ainetarpeisiin syventyvää mineraalialan innovaatiokeskittymää, jonka kuudesta toimipaikasta yksi perustetaan Espoon Otaniemeen. Hankkeen valmisteluun ovat erityisesti panostaneet Aalto-yliopisto, VTT, Oulun yliopisto, GTK ja Outotec. Lisäksi Tekes on osallistunut valmistelun rahoittamiseen.

EIT tulee investoimaan EIT Raw Materials -innovaatiokeskittymään ensimmäisen viiden vuoden aikana noin 270 miljoonaa euroa. Investoinnilla tavoitellaan uutta mineraalialan yritystoimintaa aktivoimalla tutkimustulosten kaupallistamista, tuetaan uusien yritysten perustamista sekä järjestetään monipuolista koulutusta. Tavoitteena on luoda Eurooppaan 10 000 uutta työpaikkaa, käynnistää 50 uutta vireää yritystä sekä lisäksi kouluttaa 8 000 uutta yrittäjää.

Keskittymään kuuluu yhteensä yli 120 yritystä, yliopistoa sekä tutkimuslaitosta eri puolilta Eurooppaa. Suomesta mukana ovat Outotec, Metso, Spinverse ja FIMECC, Aalto-yliopisto, Oulun yliopisto ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto sekä VTT ja GTK. Toiminnan aikana mukana olevien suomalaisten partnereiden vuosittaisen rahoituksen määrä voi nousta yli 10 miljoonan euron.

EIT Raw Materials -keskittymän toimipaikat sijaitsevat Espoon lisäksi Luulajassa Ruotsissa, Leuvenissä Belgiassa, Wroclawissa Puolassa, Metzissä Ranskassa ja Roomassa Italiassa. Innovaatiokeskittymää varten perustettavan yhdistyksen toimipaikka tulee olemaan Berliinissä.

Alkuvaiheessa EIT Raw Materials keskittyy ratkomaan informaatiotekniikan, liikenteen, energiasektorin sekä koneiden ja laitteiden valmistukseen liittyviä raaka-ainetarpeita. Raaka-aineketjua tarkastellaan kokonaisuudessaan, alkaen malmien etsinnästä aina kaivoksien ja metallien jalostuksen kautta kierrätykseen ja harvinaisten tai haitallisten materiaalien korvaamiseen asti. 

”Suomalaiset partnerit panostivat valmisteluun erittäin paljon, mikä tuotti erinomaisen tuloksen. Perustettava keskus tukee mainiosti Suomen Cleantech-sektorin mineraalialaa ja yritystoimintaa Suomessa”, toteaa ylijohtaja Petri Peltonen työ- ja elinkeinoministeriöstä.

äپٴᲹ
professori Outi Krause
p. 050 384 1698
outi.krause@aalto.fi
Aalto-yliopisto

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Ding Ma
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Ding Ma: ”Haluan edustaa uuden ajan kaupunginjohtajaa”

37-vuotiaana Savonlinnan kaupunginjohtajan virkaan nouseva Ding Ma opiskeli Kauppakorkeakoulussa tieto- ja palvelujohtamista.
Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
Aalto Startup Center x A Grid Demo Day 2026
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Liity mukaan Demo Day 2026 -tapahtumaan A Gridissä

4. maaliskuuta kannattaa suunnata A Gridiin, sillä silloin järjestetään Aalto Startup Center x A Grid Demo Day.
Eden Telila kuvattuna laskettelurinteessä
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelija Eden Telilan diplomityö kartutti Rambollin geoteknistä työkalupakkia

Eden Telila ratkaisi diplomityöllään Rambollia vaivanneen geotekniikan ongelman.