ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Financial Times: Aalto EE on jo 45. paras maailmassa

Aalto University Executive Education (Aalto EE) on nyt maailman 45. paras liikkeenjohdon valmentaja tuhansien instituutioiden joukossa.

Maailman arvostetuimmassa, Financial Times -lehden vuosittaisessa globaalissa vertailussa Aalto EE on edelleen ainut suomalainen toimija viidenkymmenen parhaan joukossa. Pohjoismaiden parhainta oli asiakkaiden arvion mukaan avointen ohjelmien uusien taitojen oppiminen ja niiden soveltaminen omaan työhön sekä uudenlainen ajattelu.

Aalto EE:n kokonaissijoitus parani kahdella sijalla tällä kertaa erityisesti liikkeenjohdon avointen valmennusohjelmien vaikuttavuuden ja asiakaskokemuksen ansiosta. Tyytyväisyys on nähtävissä myös Aalto EE:lle suoraan tulevasta asiakaspalautteesta. Esimerkiksi AaltoJOKO®-ohjelman käynyt RAY:n lakiasiainjohtaja Mari Mustakoski kertoo kokemuksestaan seuraavaa:

‒ Sain konkreettisia keinoja ideointiprosesseihin, tiimin innostamiseen ja sparraamiseen, sekä uusia eväitä omaan työhöni johtajana.

Aalto EE:n avoimien valmennusohjelmien osallistujat arvostivat ennen kaikkea uusien taitojen oppimista, niiden sovellettavuutta sekä uudenlaisen ajattelutavan omaksumista. Näillä kriteereillä Aalto EE olikin pohjoismaiden paras. Tästäkin hyvä esimerkki on juuri Mustakoski, joka otti yksikössään käyttöön luovan prosessin, jolla lakitiimi teki omaa karttaa toiminnan kehittämisen tueksi. Financial Timesin vertailussa arviot valmennusten aikana syntyvien verkostojen merkityksestä ja ohjelman jälkeisestä tuesta vahvistuivat Aalto EE:n kohdalla entisestään.

Viime vuosien tapaan Financial Timesin vertailussa nousi myös esiin Aalto EE:n avointen ja yrityskohtaisesti räätälöityjen ohjelmien osallistujien kansainvälisyys sekä globaali partneriverkosto, johon kuuluu mm. vertailussa kahdeksatta sijaa pitäväespanjalainen ESADE. Aalto EE:n verkosto on vahvistunut entisestään 16. sijan saavuttaneen Chicago Boothin kanssa käynnistetyn yhteistyön myötä.

Sijoitus kertoo korkeasta laadusta

Aalto EE toteutti vuonna 2015 yhteensä noin 80 yrityksille ja yhteisöille räätälöityä valmennusohjelmaa. Avoimet johdon ohjelmat tavoittivat puolestaan noin 2200 johtamisen ammattilaista. Yhtiön sijoittuminen jälleen maailman kärkijoukkoon on asiakkaille takuu siitä, että sisällöt, menetelmät ja valmentajat ovat korkeinta kansainvälistä tasoa.

‒ Olemme onnistuneet vakuuttamaan asiakkaamme valmennuksellisen otteen hyödyistä ja ylivoimaisesta panos-tuotossuhteesta myös vaikeassa suhdannetilanteessa. Kilpailu on kiristynyt ja kiristyy yhä, ja todelliset haastajamme tulevat yhä useammin manner-Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Luotan nousujohteisen kehityksen jatkuvan oman pitkäjänteisen työmme ja huippukouluista koostuvan yhteistyöverkostomme voimin, kertoo Pekka Mattila, Aalto EE:n toimitusjohtaja ja Aalto-yliopiston Professor of Practice.

Liiketoimintaympäristön muutokset ja niistä johtuvat osaamistarpeet olivat keskiössä myös LähiTapiola-ryhmän ohjelmissa.

‒ Asiakkaiden kasvaviin odotuksiin, digitaalisuuteen ja markkinamuutoksiin vastaaminen vaatii myös jatkuvaa johtamisosaamisen kehittämistä, kertovat pääjohtaja Erkki Moisander ja HR-johtaja Sari Kuusela.

HKScanille tehdyssä ohjelmassa tuetaan puolestaan yrityksen kulttuurin muutosta sekä yhtenäisen yrityskulttuurin vahvistamista.

‒ Yksi Aalto EE:n vahvuuksista on asiakkaan kuuntelu. Ohjelma on meidän näköisemme, sanoo Sari Suono, Executive Vice President HR, HKScan.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Pekka Mattila, valtiot. tri, toimitusjohtaja, professori (Professor of Practice)
Aalto University Executive Education Oy
Puhelin: 040 738 7221
pekka.mattila@aaltoee.fi
 

Aalto University Executive Education Oy

Aalto University Executive Education tarjoaa korkealaatuisia liikkeenjohdon kehittämispalveluja (Aalto EE) ja asiantuntijoiden täydennyskoulutusta (Aalto PRO) sekä palveluita yrittäjyyden kehittämiseksi (Aalto ENT). Monipuolisessa kokonaisuudessa yhdistyvät käytännön osaaminen ja Aalto-yliopiston uusin tutkimustieto. Yhtiön vahvuuksia ovat globaali toimintamalli ja monipuolinen tarjonta. Suomen ja Singaporen lisäksi Aalto EE tarjoaa ohjelmia Puolassa, Ruotsissa, Etelä-Koreassa, Taiwanissa, Kiinassa, Indonesiassa, Iranissa sekä Baltiassa ja Venäjällä. Aalto University Executive Educationilla on kolme arvostettua laatuleimaa eli akkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Se kuuluu näin ollen maailman instituutioista koostuvaan 0,5 prosentin parhaimmistoon.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen -kurssi on tulossa jälleen tammikuussa 2026

Haluatko kehittyä hyvinvoivaksi, omat vahvuudet tuntevaksi, tuotteliaaksi oman alan ammattilaiseksi? Tule CHEM-C2005 Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen-kurssille! 
Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
arotor adjustable stiffness test setup
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.