ÄûÃʵ¼º½

Opiskelijan opas

Uutiset

Hakeutuminen JOO-opintoihin muissa suomalaisissa yliopistoissa

Seuraava haku JOO-opintoihin on huhtikuussa.

Aalto-yliopiston läsnäoleva tutkinto-opiskelija voi hakea oikeutta suorittaa opintoja myös toisessa suomalaisessa yliopistossa JOO-sopimuksen puitteissa. Joustavaa opinto-oikeutta (JOO) voivat hakea sekä kandidaatti-, maisteri- että tohtoriopiskelijat. Opinto-oikeus myönnetään määräajaksi.

JOO-opinnot sisällytetään tutkintoon, ja niiden on esimerkiksi oltava opintoja, joita ei ole tarjolla kotiyliopistossa. JOO-opintoja suunnitellessasi sinun on hankittava ensin kotiyliopiston puolto niille opinnoille, joita haluat opiskella. Opintojen on siis ensin oltava osa hyväksyttyä henkilökohtaista opintosuunnitelmaa, ja opinnoista on keskusteltava oman ohjelman/pääaineen suunnittelijan tai koordinaattorin kanssa.
Useat yliopistot, esimerkiksi Helsingin yliopisto, noudattavat kiinteitä hakuaikoja, ja seuraava haku on huhtikuussa. Tällöin voi hakea opintoihin, jotka järjestetään syksyllä 2023 ja keväällä 2024. Huhtikuun 2023 hakuaikana tehtävien hakemusten on oltava Aalto-yliopiston käsittelyssä viimeistään maanantaina 24.4.2023.

Hakuohjeet Aalto-yliopiston opiskelijoille:
/fi/muut-opinnot/opinnot-toisissa-aallon-kouluissa-tai-toisissa-suomalaisissa-yliopistoissa

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

Haettavana neljä apurahaa kesäkouluihin ulkomailla ELECin kandi- ja maisteriopiskelijoille

Sähkötekniikan korkeakoulu myöntää kandi- ja maisteriopiskelijoilleen apurahoja kesällä järjestettäviä kesäkouluja varten.
Aalto students walking down the stairs of Aalto University School of Business.
Opinnot Julkaistu:

Suomi toisena kielenä tarjolla sivuaineena ensi syksynä

Kielikeskus lisää suomen kielen opetusta kysynnän kasvaessa
kestävällä tiellä
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Yliopisto Julkaistu:

Teemakuukausi kannustaa liikkumaan kestävästi

Toukokuussa Otaniemessä on tarjolla monenlaisia tapahtumia ja tempauksia muistuttamaan kestävistä valinnoista liikkumisessa.
Opinnot Julkaistu:

Tongjin yliopisto Shanghaissa kutsuu Aalto-yliopiston opiskelijoita kansainväliseen kesäkouluun elokuussa 2026!

Eurooppalaisia muotoilun, tekniikan, arkkitehtuurin ja liiketoiminnan opiskelijoita kutsutaan osallistumaan kulttuurienväliseen oppimiskokemukseen, joka tuo yhteen eurooppalaiset ja kiinalaiset opiskelijat Tongjin yliopistossa, yhdessä Kiinan johtavista yliopistoista Shanghaissa.