ʵ

Uutiset

Helsinki GSE:n Tilannehuoneen raportti: Poikkeusolojen kuntavaalit näkyivät erityisesti matalasti koulutettujen ja pienituloisten alhaisessa äänestysaktiivisuudessa

Kesäkuussa toimitetuissa korona-ajan kuntavaaleissa äänestämisen epätasa-arvo syveni poikkeuksellisen voimakkaasti.
Economicum

Kesän 2021 kuntavaaleissa äänestysaktiivisuus laski eniten matalasti koulutettujen ja pienituloisten parissa, jotka jo aiemmin äänestivät vähemmän aktiivisesti. Näin kertoo tuore Helsinki GSE:n Tilannehuoneen raportti Koronan yhteys kuntavaalien äänestyskäyttäytymiseen, ehdokasasetteluun ja valtaan valikoitumiseen. Kesäkuussa toimitetuissa korona-ajan kuntavaaleissa äänestämisen epätasa-arvo syveni poikkeuksellisen voimakkaasti.

”On huolestuttavaa, että epätasa-arvoiset asetelmat äänestysaktiivisuudessa vahvistuivat paljon voimakkaammin kuin aiempi trendi antoi syytä olettaa. Pienituloisten ja matalasti koulutettujen syrjäytyminen politiikasta voimistui erittäin paljon. Yllättäen tämä ei kuitenkaan heijastunut siihen, minkä verran näiden ryhmien edustajia valittiin valtuutetuiksi”, kertoo professori Janne Tukiainen Turun yliopistosta.

Raportti kuvaa pandemian yhteyttä äänestysaktiivisuuteen, ennakkoäänestämisen suosioon, ehdokasasetteluun ja siihen millaisia ehdokkaita valtuustoon päätyi. Raportissa vertailtiin korkean koronatartuntamäärän kuntia sellaisiin kuntiin, joissa tartuntoja oli ollut vähemmän. Tämän lisäksi tehtiin vertailu kaksiin aikaisempiin kuntavaaleihin, jotta voitaisiin selvittää koronan vaikutus mahdollisiin löydöksiin. Tutkimuksessa tarkasteltiin, miten korona näkyy eri ikä-, koulutus- ja tuloryhmien käytöksessä, ja siinä hyödynnettiin yksilötason äänioikeus- ja ehdokasrekisteriä.

Vaikka matalammin koulutetuissa ja pienituloisempien ryhmissä oli poikkeuksellisen alhainen äänestysaktiivisuus, se ei riippunut kunnan tartuntamääristä. Myöskään se, ketkä asettuivat ehdolle vaaleissa, ei riippunut siitä, miten paljon koronatartuntoja kunnassa oli ollut. Sen sijaan tartuntamäärät vaikuttivat siihen, äänestivätkö ihmiset ennakkoon vai varsinaisena äänipäivänä. Ennakkoäänestäminen yleistyi etenkin korkean intensiteetin korona-alueilla, ja erityisesti hyvin koulutettujen ja hyvätuloisten joukossa. Näyttöä sen puolesta, että ennakkoäänestämisellä olisi ollut varsinaista vaikutusta lopulliseen äänestämisaktiivisuuteen eri ryhmissä tai vaalien lopputulokseen, ei havaittu.

”Koska ennakkoäänestäminen lisääntyi siellä, missä korona oli levinnyt eniten, voidaan tulkita, että terveysriskillä oli vaikutusta ihmisten äänestyskäyttäytymiseen. Tämän raportin perusteella terveysriski ei kuitenkaan estänyt ihmisiä äänestämästä, vaan vaikutti vain siihen, milloin he äänestivät. Ennakkoäänestämisen helpottaminen näissä vaaleissa näyttää siis olleen pelkästään myönteinen asia”, arvioi Tukiainen.

Lue raportti kokonaisuudessaan osoitteesta 

äپٴᲹ:
Professori Janne Tukiainen, Turun yliopisto
+358 50 308 3620
janne.tukiainen@utu.fi

Tilannehuone on Helsinki GSE:n yhteistyössä VATT:n kanssa keväällä 2020 perustama koronatalouden tutkimusryhmä, jossa toimii yli 20 tutkijaa taloustieteen eri alueilta. Helsinki GSE:n lisäksi mukana on tutkijoita Turun yliopistosta, VATT:sta, THL:stä ja Tilastokeskuksesta. Tilannehuone yhdistää viranomaisten, kuten Kelan, Tilastokeskuksen, ministeriöiden ja esimerkiksi Verottajan tuottamia rekisteriaineistoja laajasti ja ajantasaisesti ennennäkemättömällä tavalla. Tilannehuoneen tuottamat raportit auttavat päätöksentekijöitä niin valtiolla, kunnissa kuin yrityksissä ymmärtämään, miten korona ja sen vastatoimet vaikuttavat yhteiskunnassa. Tilannehuoneen raportit ovat luettavissa osoitteessa helsinkigse.fi.

Helsinki Graduate School of Economics eli Taloustieteen keskus Helsinki GSE on Aalto-yliopiston, Hankenin ja Helsingin yliopiston yhteinen taloustieteen huippuyksikkö, jonka tehtävä on kouluttaa, tuottaa korkeatasoista tutkimusta ja hyödyttää yhteiskuntaa – niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Ding Ma
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Ding Ma: ”Haluan edustaa uuden ajan kaupunginjohtajaa”

37-vuotiaana Savonlinnan kaupunginjohtajan virkaan nouseva Ding Ma opiskeli Kauppakorkeakoulussa tieto- ja palvelujohtamista.
Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu

Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
On the background, white radiant lines over a black bacground and only hair and shoulder of a person passing by visible
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Katsaus Aallon avoimiin julkaisuihin 2025

94 % Aalto-yliopiston vuoden 2025 tieteellisistä lehtiartikkeleista on avoimesti saatavilla. Kun mukaan lasketaan kirjakappaleet ja konferenssiartikkelit, avoimia artikkeleita on yhteensä 91 %.