ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Higgsin hiukkasia voi löytyä lisää suprajuoksevan heliumin avulla

Tuore tutkimus ennustaa myös, että hiukkasten massa on huomattavasti aikaisempaa havaintoa suurempi.
Helium-3 mittausasetelma, sekä otos kevyen Higgsin (analogia 125 GeV Higgsin bosonista) muodostumista osoittavista datapisteistä.  Kuva tutkijatohtori Vladislav Zavyalov, °­²â±ô³¾Ã¤±ô²¹²ú´Ç°ù²¹³Ù´Ç°ù¾±´Ç, Aalto-yliopisto.

Vuonna 2012 CERNin hiukkaskiihdyttimellä havaittiin hiukkanen, jonka oletetaan olevan hiukkasfysiikan standardimallin kauan etsitty puuttuva palanen, Higgsin bosoni. Havainto on kuitenkin aiheuttanut fyysikoille päänvaivaa, sillä havaitun hiukkasen massa, 125GeV, on huomattavasti oletettua 1TeV:tä kevyempi.

Nyt Aalto-yliopiston tutkijat ovat ennustaneet, että Higgsin bosoneita löytyy lisää ja niiden massa on huomattavasti aiemmin havaittua suurempi. Tulokset julkaistiin juuri Nature Communications -tiedejulkaisussa.

– °­²â±ô³¾Ã¤±ô²¹²ú´Ç°ù²¹³Ù´Ç°ù¾±´Çssa supraneste helium-3:lla tekemämme ultramatalien lämpötilojen tutkimukset selittävät, miksi CERNissä havaittu Higgsin bosoni vaikuttaisi olevan liian kevyt.  Käyttämällä suprajuoksevan heliumin analogiaa olemme ennustaneet, että Higgsin bosoneja pitäisi olla vielä lisää ja että niiden massa olisi noin 1 TeV, eli huomattavasti suurempi kuin mitä aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, kertoo professori (emeritus) Grigory E. Volovik.

Aalto-yliopiston °­²â±ô³¾Ã¤±ô²¹²ú´Ç°ù²¹³Ù´Ç°ù¾±´Çssa ja Moskovan Landau Institutessa työskentelevä Volovik on saanut kansainvälisen Simon Prize -palkinnon tunnustuksena työstään matalien lämpötilojen teoreettisen fysiikan alueella sekä Lars Onsager -palkinnon merkittävästä tutkimuksestaan teoreettisen tilastollisen fysiikan alalla.

°­²â±ô³¾Ã¤±ô²¹²ú´Ç°ù²¹³Ù´Ç°ù¾±´Çn heliumkokeissa käytettiin harvinaista pyörivää ROTA-kryostaattia. Kuva Mikko Raskinen / Aalto-yliopisto.

Samaan aikaan myös CERNissä on saatu uusia tuloksia, jotka näyttäisivät vahvistavan toisen Higgsin hiukkasen olemassaolon juuri Aalto-yliopiston tutkijoiden ehdottamalla energia-alueella. Todisteiden löytyminen on jo synnyttänyt kommentti- ja käsikirjoitusvyöryn fyysikoiden laajasti hyödyntämään, julkaisemattomien käsikirjoitusten jakamiseen tarkoitettuun arXiv-tietokantaan.

Artikkeli Light Higgs channel of the resonant decay of magnon condensate in superfluid 3He-B julkaistiin Nature Communications -lehdessä 8. tammikuuta 2016. Tutkimukseen osallistuivat S. Autti, V.B. Eltsov, P. Heikkinen, G.E. Volovik and V.V. Zavjalov.

Linkki artikkeliin

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Professori (Emeritus) Grigory E. Volovik
Puh. 050 344 2858
grigori.volovik@aalto.fi

(physics.aalto.fi)

(physics.aalto.fi)

(ltq.aalto.fi)

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

arotor adjustable stiffness test setup
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
Suuri rahtialus, joka on lastattu värikkäillä konteilla, purjehtii sinisen meren yli osittain pilvisen taivaan alla.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkimus: Polttomoottori voi saavuttaa päästöttömän palamisen ja kaksinkertaisen hyötysuhteen

Argonia hyödyntävä uusi palamiskonsepti voi poistaa polttomoottoreiden typpioksidipäästöt kokonaan ja nostaa hyötysuhteen kaksinkertaiseksi dieselmoottoreihin verrattuna.