ʵ

Uutiset

IBM tarjosi opiskelijoille oppia datan hallinnasta ja analysoinnista liike-elämässä

Aalto-yliopiston ja Turun yliopiston opiskelijat kilpailivat toisiaan vastaan liiketoiminnan analysointihaasteen parissa.
Kaksi parasta tiimiä: vasemmalla Aallon tiimi ja oikealla Turun kauppakorkeakoulun tiimi. Kuvan vasemmassa laidassa IBM:n Jukka Ruponen ja keskellä tutkijatohtori Jani Merikivi. Tällä kertaa tiukan kilpailun voitto meni Turkuun. Onnittelut voittajille!

Yhteensä kymmenen opiskelijaryhmää Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta ja Turun kauppakorkeakoulusta kokoontui kevätlukukauden lopussa Suomen IBM:n pääkonttoriin kilpailemaan toisiaan vastaan liiketoiminnan analysointihaasteen parissa. Kilpailu oli osa Aalto-yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun keväällä 2018 järjestämiä Business Intelligence (BI) -kursseja.

Tavoitteena nykyaikaisiin välineisiin tutustuminen ja asiantuntemuksen syventäminen BI:n ja analytiikan alalla

Kauppakorkeakoulut suunnittelivat BI-kurssinsa yhteistyössä. Yhteiseen moduuliin sisältyi ryhmähaaste, jossa yhtenä tavoitteena oli tutkia myyntiä, henkilöstöhallintaa ja avointa dataa eri ohjelmistojen, kuten IBM:n Watson Analyticsin, avulla. Kuusi parhaiten menestynyttä tiimiä kummastakin yliopistosta valittiin haasteen finaalivaiheeseen. Valinnat perustuivat kolmen minuutin pituiseen videoesittelyyn, jonka kukin ryhmä teki kurssin aikana.

BI-kurssin järjestämisestä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa vastannut tutkijatohtori Jani Merikivi kertoo, että kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun hän pyysi opiskelijoitaan tekemään kurssin tuotoksena videoesityksen.

”Meillä oli yli 20 ryhmää pelkästään Aallosta, joten kaikkien esitysten seuraaminen suorana olisi vienyt meiltä kaikilta paljon aikaa. Koska tiesimme, että esitykset saattavat jossain vaiheessa alkaa toistaa itseään ja että monet opiskelijoista käyvät päivisin töissä, emme halunneet tuhlata heidän aikaansa. Niinpä ajattelimme, että videon tekeminen antaisi opiskelijoille paremmat mahdollisuudet hallita ajankäyttöään ja edistäisi heidän oppimisprosessiaan. Kun kerran meillä oli käytettävissämme välineet ja ohjelmisto, päädyimme siihen, että videon tekeminen olisi sopiva ratkaisu”, Jani Merikivi kertoo.

Myös itse analysointihaaste oli uusi aluevaltaus, jonka tarkoituksena oli, että opiskelijat oppisivat työstämään dataa erilaisten liiketoimintaongelmien ratkaisemiseksi. Finaaliin päässeet ryhmät esittelivät ratkaisunsa tuomaristolle. Tutkijatohtori Jani Merikiven ja Turun kauppakorkeakoulun professorin Timo Leinon lisäksi tuomaristoon kuului viisi liike-elämän edustajaa Solitasta, Enfosta ja IBM:ltä.

IBM haluaa investoida tulevaisuuden osaamisen kehittämiseen

IBM:n analytiikka-arkkitehti Jukka Ruponen pitää tärkeänä, että opiskelijat harjoittelevat liike-elämän todellisten haasteiden ratkaisemista ja valmistautuvat antamaan vastauksia vaikeisiin kysymyksiin tosiseikkojen perusteella. Myös teknologian kehittämiseen tehtävillä investoinneilla on ratkaiseva merkitys.

”Nämä taidot ovat erityisen tärkeitä tekoälyn ja kognitiivisen tietojenkäsittelyn merkityksen kasvaessa. Tämän vuoksi IBM osallistui mielellään tälle kurssille tarjoamalla opiskelijoille teknologiaa, parhaita käytäntöjä ja mahdollisuuden harjoitella simuloidussa, mutta todellisen kaltaisessa liiketoimintaympäristössä. IBM:ltä saatuja teknologioita olivat IBM Cognos Analytics, IBM Watson Analytics ja IBM Cloud capabilities”, Jukka Ruponen kertoo.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opinnot Julkaistu:

Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen -kurssi on tulossa jälleen tammikuussa 2026

Haluatko kehittyä hyvinvoivaksi, omat vahvuudet tuntevaksi, tuotteliaaksi oman alan ammattilaiseksi? Tule CHEM-C2005 Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen-kurssille! 
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.
Opinnot Julkaistu:

Kursseja tohtoriopiskelijoille periodissa III (2025-2026)

Periodi III alkaa 5.1.2026 ja päättyy 22.2.2026.
Aalto Global Impact in Kenya
Opinnot Julkaistu:

Industry project -kurssi on IDBM-maisteriohjelman ytimessä

Poikkitieteinen maisteriohjelma International Design Business Management (IDBM) täyttää tänä vuonna 30 vuotta.