ʵ

Uutiset

Kauppakorkeakoulu sai neuvonantajikseen viisi kansainvälistä huippuosaajaa

Tavoitteena on muun muassa saada uusinta tietoa kansainvälisistä työmarkkinoista.
Kauppakorkeakoulun International Advisory Board
International Advisory Boardiin kuuluvat Robert Kennedy (vas.), Edeltraud Hanappi-Egger, Rajeev Suri, Pia Höök ja Daniel Traca.

Kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki on kutsunut kansainvälisten yritys- ja yliopistomaailman osaajien muodostaman International Advisory Boardin tukemaan Kauppakorkeakoulun toiminnan kehittämistä. Mukana ovat rehtori Edeltraud Hanappi-Egger (Vienna University of Economics and Business), Skanskan kulttuurista vastaava johtaja Pia Höök, entinen dekaani Robert Kennedy (Nanyang Technological University), Nokian entinen toimitusjohtaja Rajeev Suri ja dekaani Daniel Traca (Nova School of Business and Economics).

Uuden neuvoa-antavan ryhmän perustamisella toivotaan saatavan nykyistä enemmän palautetta Kauppakorkeakoulun toiminnasta kansainvälisiltä toimijoilta sekä uusia ideoita toiminnan kehittämiseksi.

”Päätavoitteemme on viedä Kauppakorkeakoulua yhä lähemmäs kansainvälisiä verrokkejamme niin oppimisessa, tutkimuksessa kuin yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa. Kauppakorkeakoulussa on pitkään haettu maailmalta parhaiden käytäntöjen malleja, ja nyt julkistetun ryhmän toiminta jatkaa tätä työtä. Yksi päätavoitteista on kansainvälisten työmarkkinoiden tuntemuksen lisääminen Kauppakorkeakoulussa. Toivomme saavamme siihen ideoita sekä opinto-ohjelmasuunnittelumme että kansainvälisen houkuttelevuutemme parantamiseksi”, dekaani Timo Korkeamäki sanoo.

“Aalto on minulle tuttu jo vuosien ajalta niin akkreditointiprosessien kuin CEMS-ohjelman kautta.Odotan, että tämän ryhmän toiminnan myötä pääsen tutustumaan Kauppakorkeakoulun toimintaan vielä syvemmin ja että saan nähdä Kauppakorkeakoulun kehityksen tulevina vuosina”, sanoo entinen dekaani Robert Kennedy.

”Olen erittäin iloinen, että saamme mahdollisuuden perehdyttää korkeatasoisen asiantuntijajoukon Kauppakorkeakoulun toimintaan ja tavoitteisiin. International Advisory Boardin jäsenillä on kaikilla erittäin laaja kokemus omista organisaatioistaan ja parhaista käytännöistä niissä. Toivon jäsenten toimivan ensisijaisesti kuuntelevana korvana (sounding board), joka kommentoi toimintaamme ja kehitysideoitamme”, Timo Korkeamäki sanoo.

International Advisory Boardin on tarkoitus kokoontua kaksi kertaa vuodessa, joista toinen tapaaminen järjestetään virtuaalisesti ja toinen Kauppakorkeakoululla Otaniemessä.

äپٴᲹ:
Dekaani Timo Korkeamäki
Aalto-yliopisto
Kauppakorkeakoulu

Johdon assistentti
Eevi Huhtamaa
eevi.huhtamaa@aalto.fi
+358 40 353 8139

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Eden Telila kuvattuna laskettelurinteessä
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Opiskelija Eden Telilan diplomityö kartutti Rambollin geoteknistä työkalupakkia

Eden Telila ratkaisi diplomityöllään Rambollia vaivanneen geotekniikan ongelman.
Kolme ihmistä keskustelemassa pöydän ääressä kannettavien tietokoneiden kanssa. Teksti: Visiting Professorships at TU Graz, 1.10.2026 - 31.1.2027.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Hae vierailevaksi professoriksi TU Graz:iin

Unite!-yliopistoallianssiin kuuluva TU Graz Itävallassa kutsuu kokeneita post doc -tutkijoita hakemaan kahta täysin rahoitettua vierailijaprofessuuria. Hakuaika päättyy 20.2.2026, ja tehtävät alkavat 1.10.2026.
Henkilö kirjoittaa kannettavalla tietokoneella, pöydällä on muistikirja ja tabletti.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopistolla ja Kelalla yhteistyössä kysely OmaKannan käyttäjien kokemuksista

Vanhempi yliopistolehtori Sari Kujalan tutkimusryhmä selvittää yhteistyössä Kelan kanssa käyttäjien kokemuksia OmaKannan verkkopalvelusta ja OmaKanta-sovelluksesta.
Kaupunkikatu penkkeineen, puineen ja pensaineen. Autoja pysäköitynä tien varrella. Aurinkoinen päivä.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kaupunkiluonnosta mitattavaa: uudet luontotyypit ja kriteerit tukevat luontokadon torjuntaa

Tuore raportti tuo käyttöön luontotyyppiluokituksen ja arviointikriteerit, joiden avulla rakennetun ympäristön luonto voidaan tehdä näkyväksi, mitattavaksi ja vertailtavaksi. Työkalut mahdollistavat ekologisen tilan arvioinnin sekä tukevat viherrakenteen kehittämistä ja luontokadon torjuntaa kaupungeissa.