Kauppakorkeakoulun maisteriohjelman sijoitus jatkoi nousuaan Financial Timesin rankingissa
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun sijoitus nousi kuusi pykälää sijalle 45 Financial Times -lehden 11.9.2017 julkistamassa ”FT Masters in Management 2017”-rankingissa. Vuosittainen ranking mittaa muun muassa valmistuneiden ura- ja palkkakehitystä, kauppakorkeakoulujen maisteriohjelmien kansainvälisyyttä ja opiskelijoiden henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttamista.
Maailmassa on noin 14 000 kauppakorkeakoulua, joista Financial Timesin rankingissa oli tänä vuonna arvioitavana vain 95 parasta maisteriohjelmaa. Ranking perustuu opiskelijoiden antamaan arvioon ja tietoihin sekä koulujen tuottamaan tilastoaineistoon. Rankingiin vastaavat kolme vuotta aiemmin ohjelmasta valmistuneet maisterit.
Kauppakorkeakoulun sijoituksen nousuun vaikuttivat eniten maisteriohjelman alumnien palkkataso ja palkkakehitys. Erityisen positiivista oli myös opiskelijoiden kansainväliset kokemukset opintojen aikana.
”Olemme todella iloisia, että sijoituksemme parani jälleen kerran. Panostamme jatkuvasti opetuksen kehittämiseen ja pyrimme tarjoamaan opiskelijoillemme parhaat mahdolliset lähtökohdat uralla etenemiseen. Myös kansainvälisyys on tärkeä tekijä ja esimerkiksi tänä lukuvuonna 2017-2018 meiltä lähtee vaihtoon peräti 436 opiskelijaa 38 eri maahan, mikä on koulumme suurin määrä ikinä”, kertoo Kauppakorkeakoulun dekaani Ingmar Björkman.
Financial Times -rankingin paras Masters in Management -ohjelma oli sveitsiläinen University of St Gallen. Rankingissa arvioitiin 9. parhaaksi kansainvälinen 30 kauppakorkeakoulun yhteinen CEMS Master’s in International Management -ohjelma, jota Suomessa tarjoaa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu.
äپٴᲹ:
Ingmar Björkman, dekaani
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
040 704 0291
ingmar.bjorkman@aalto.fi
Kristiina Mäkelä, varadekaani
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
040 559 3454
kristiina.makela@aalto.fi
Lue lisää uutisia
Aalto OpenLearningin ylimääräinen päivityskatkos ke 11.3.2026 kello 9:00 - 12:00
Järjestelmä ei ole käytössä päivityksen aikana.
E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu
Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen
Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.