ʵ

Uutiset

Kauppakorkeakoulun partneriyritykset aktiivisesti esillä Partneripäivässä

Lisäksi sekä K-ryhmä että KPMG avasivat oman nimikkosalinsa Kandidaattikeskuksessa.
Partneripäivä järjestettiin Kandidaattikeskuksessa Otaniemessä (os. Otakaari 1). Kuva: Aalto-yliopisto / Roope Kiviranta

Kauppakorkeakoulun Partneriohjelman tarkoituksena on rakentaa ja ylläpitää monimuotoista ja aktiivista yhteistyötä yritysten ja koulun välillä, sekä edistää yritysyhteistyötä Aalto-yliopistossa. Tällä hetkellä ohjelman piirissä on 12 yritystä, joista 11 esittäytyi opiskelijoillemme 18.9. järjestetyn Partneripäivän yhteydessä.

”Partneripäivä on hyvä tapa aloittaa syyslukukausi tutustuttamalla opiskelijat heti opintojen alkajaisiksi yhteistyöyrityksiimme”, kertoo Anne Salonvaara Kauppakorkeakoulun ulkoisista suhteista. ”Arvostamme suuresti sitä, että kaikki partneriyrityksemme osallistuvat eri tavoin aktiivisesti opiskelijoidemme arkeen läpi lukuvuoden.”

Tänä vuonna tapahtuman aikana järjestettiin myös työnhakuun liittyviä tietoiskuja opiskelijoille. Yhden tietoiskuista piti PwC aiheenaan ”Ryhmä- ja case-haastattelut ja kuinka niihin tulisi valmistautua”. ”Haastattelutilanteisiin on tärkeää valmistautua, jotta onnistuu lyhyessäkin ajassa antamaan itsestään haluamansa kuvan sekä myös saamaan selville sen, onko tehtävä tai yritys odotusten mukainen”, kiteytti tietoiskun pitäjä, PwC:n Eveliina Välimäki.

Uusia nimikkosaleja avautui

Partneriohjelman uusin yhteistyöyritys K-ryhmä osallistui sekä Partneripäivään että avasi oman nimikkosalinsa kampukselle heti seuraavana päivänä pääjohtaja Mikko Helanderin johdolla. ”Kaupan alan murroksen keskellä yhteistyö Aalto-yliopiston kanssa on meille erittäin tärkeä asia ja haluamme panostaa siihen entistä aktiivisemmin”, Helander sanoi. ”Aallon opiskelijat ovat niitä, joiden osaamista me tulemme tulevaisuudessa tarvitsemaan.”

Myös Kauppakorkeakoulun pitkäaikainen partneriyritys KPMG uudisti taannoin nimikkoluokkansa ilmeen ja kutsui opiskelijat piipahtamaan saliin jäätelölle. Paikalla kävikin runsaasti opiskelijoita kuulemassa avoinna olevista työpaikoista sekä KPMG:n uudesta kaksivuotisesta KPMG Digital Academy -ohjelmasta maisteriopiskeijoille. 

Partneripäivään osallistuivat seuraavat yritykset: Danske Bank, Deloitte, Elisa, Fazer, Finnair, EY, S-ryhmä, K-ryhmä, OP, Posti ja PwC. Tapahtuman järjesti Kauppakorkeakoulun Ulkoiset suhteet -yksikkö.

äپٴᲹ:
anne.salonvaara@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Ding Ma
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Ding Ma: ”Haluan edustaa uuden ajan kaupunginjohtajaa”

37-vuotiaana Savonlinnan kaupunginjohtajan virkaan nouseva Ding Ma opiskeli Kauppakorkeakoulussa tieto- ja palvelujohtamista.
Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
Aalto Startup Center x A Grid Demo Day 2026
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Liity mukaan Demo Day 2026 -tapahtumaan A Gridissä

4. maaliskuuta kannattaa suunnata A Gridiin, sillä silloin järjestetään Aalto Startup Center x A Grid Demo Day.
Eden Telila kuvattuna laskettelurinteessä
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Eden Telilan diplomityö kartutti Rambollin geoteknistä työkalupakkia

Eden Telila ratkaisi diplomityöllään Rambollia vaivanneen geotekniikan ongelman.