ʵ

Uutiset

Kauppatieteellisten yliopistojen Harvard-yhteistyö tiivistyy

Suomalaiset tutkijat pääsevät nyt SCANCOR-verkoston kautta Harvardiin tekemään yhteistyötä amerikkalaisten huippututkijoiden kanssa.
Harvardin yliopiston kampusta. Kuva Harvard University

”۳ٱ𾱲ٲötä Stanfordin kanssa on tehty jo parikymmentä vuotta, ja nyt mukaan tulee Harvard. Tämä on todella merkittävä asia suomalaisille kauppatieteiden ja tuotantotalouden tutkijoille”, kuvaa professori Eero Vaara Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta.

Suomalaiset kauppatieteellisen alan yliopistot tekevät yhteistyötä amerikkalaisten huippuyliopistojen kanssa pohjoismaisen Scandinavia Consortium for Organizational Research (SCANCOR) -verkoston kautta. Verkostolla on ollut vuodesta 1989 tilat Stanfordin yliopiston kampuksella, ja Harvardin toimipiste avataan nyt 19. lokakuuta.

Verkosto mahdollistaa tutkijavierailuja, rahoittaa postdoc-tutkijoita, järjestää workshopeja ja seminaareja. Se välittää myös muita yhteistyömahdollisuuksia pohjoismaisten yliopistojen ja Harvardin ja Stanfordin yliopistojen välillä. Suomesta mukana ovat Aalto-yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Hanken sekä Turun yliopisto. Verkostossa on Suomen lisäksi korkeakouluja Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta.

”Tutkijavierailut SCANCOR-verkoston kautta tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden työskennellä ja rakentaa tutkimusyhteistyötä amerikkalaisissa huippuyliopistoissa. Meiltä on lähtenyt viimeisen viiden vuoden aikana kymmenen ihmistä tutkijavaihtoon”, professori Kirsimarja Blomqvist Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta sanoo.

Louise ja Göran Ehrnroothin säätiö on myöntänyt tukea SCANCORin Harvard-yhteistyölle kolmeksi vuodeksi.

”Säätiön tuki mahdollistaa tutkijoidemme pitkäjänteisen yhteistyön maailman huippuyliopistojen tutkijoiden kanssa”, sanoo professori Sören Kock Hankenilta.

Myös Suomen Liikesivistysrahasto tukee SCANCORin toimintaa.

äپٴᲹ:

Professori Eero Vaara, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, Suomen edustaja SCANCOR-verkoston hallituksessa
puh. 050 305 9359
eero.vaara@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alumni Ding Ma
۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Alumni Ding Ma: ”Haluan edustaa uuden ajan kaupunginjohtajaa”

37-vuotiaana Savonlinnan kaupunginjohtajan virkaan nouseva Ding Ma opiskeli Kauppakorkeakoulussa tieto- ja palvelujohtamista.
Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
Aalto Startup Center x A Grid Demo Day 2026
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Liity mukaan Demo Day 2026 -tapahtumaan A Gridissä

4. maaliskuuta kannattaa suunnata A Gridiin, sillä silloin järjestetään Aalto Startup Center x A Grid Demo Day.
Eden Telila kuvattuna laskettelurinteessä
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot Julkaistu:

Eden Telilan diplomityö kartutti Rambollin geoteknistä työkalupakkia

Eden Telila ratkaisi diplomityöllään Rambollia vaivanneen geotekniikan ongelman.